Ap:n kuvailema tilanne kertoo siitä, miliainen tilanne oli Sanna Marinin demarivetoisen hallituksen jäljiltä. Miksi ihmeessä joku uskoisi, että Antti Lindtmanin hallitus pystyisi asiaa Sannaa paremmin korjaamaan, selityksen sävy vain tulisi hieman muuttumaan. Sannan demarien selitys "mutta kun kepu", Antin demarien selitys "mutta kun kokoomus".
Ap:n kuvailema tilanne kertoo siitä, miliainen tilanne oli Sanna Marinin demarivetoisen hallituksen jäljiltä. Miksi ihmeessä joku uskoisi, että Antti Lindtmanin hallitus pystyisi asiaa Sannaa paremmin korjaamaan, selityksen sävy vain tulisi hieman muuttumaan. Sannan demarien selitys "mutta kun kepu", Antin demarien selitys "mutta kun kokoomus".
Marinin hallitus ei laskenut yrittämisen/omistamisen verotusta tai nostanut työn/kulutuksen verotusta juurikaan, sen sijaan edellinen Sipilän porarihallitus niin teki ja tämä nykyinen vasta tekeekin mm. alv-nostoilla.
Kertoihan EVA muutama viikko sitten että palkansaajien verotus (ansiotulo&kulutusverot) nousee tänä vuonna 2025 korkeimmiksi 10 vuoteen. Yrittämiseen ja omistaniseen tämä OrpoPurran oikeistohallitus ei koske, joten epäsuhta lienee jo 10 miljardia euroa EU-tasoon nähden.
Ehkä hallitus haluaa vetoa sinne yrittämisen puolelle kun noita palkansaajia on jo kortisto pullollaan. Pitäisikö sinne yrittämisen puolelle saada vielä enemmän kannustetta jotta väki saataisiin liikkeelle?
Ehkä hallitus haluaa vetoa sinne yrittämisen puolelle kun noita palkansaajia on jo kortisto pullollaan. Pitäisikö sinne yrittämisen puolelle saada vielä enemmän kannustetta jotta väki saataisiin liikkeelle?
Siellä on likaa veroetuja. Voitot otetaan alhaisesti verotettuina pois, eikä investoida. Pitäisi ottaa tanskanmalli käyttöön verotuksessa, toki myös duunarien palkat sen noin 1 000 e/kk keskimäärin nykyistä korkeammiksi.
Jo vuonna 2015 kerrottiin että Suomen työn ja kulutuksen verotus oli 5,5 miljardia euroa EU-tason yläpuolella ja yrittämisen sekä omistamisen verotus oli 5,5 miljardia euroa vuodessa alle EU-keskitason, nyt Sipilän KiKyn ja Kelamaksumuutosten sekä OrpoPurran työntekijäpuolen työelämäheikennysten ja alv-kototusten jälkeen epäsuhta lienee jo useamman miljardin enemmän. Jopa Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA kertoi että vuonna 2025 palkansaajien verotus (ansiotulo&kulutusverot) on korkein kymmeneen vuoteen.
Kevyt pääomaverotus vie Suomelta 5,5 miljardia euroa
EU:n keskitasoon verrattuna kuluttaja ja palkansaaja maksaa saman verran enemmän. Jos Suomen verorakenne olisi sama kuin EU-maissa keskimäärin, olisi pääomaan
www.ku.fi
"EU:n keskitasoon verrattuna kuluttaja ja palkansaaja maksaa saman verran enemmän."
Suomen varallisuuteen ja omistamiseen kohdistuva verotus huomattavasti alle EU-keskitason
Euroopan unioni julkaisee mielenkiintoista verotilastoa. Siinä veroasteeseen luettavat verot ja pakolliset maksut on jaettu kolmeen osaan sen mukaan, mistä niiden veropohja muodostuu. Osat ovat: työhön kohdistuvat verot, kulutukseen kohdistuvat verot ja pääomiin kohdistuvat verot.
stat.fi
Blogikirjoituksessaan 4.5.2015
"Tilastokeskuksen tutkija Olli Savela kirjoittaa EU:n verotilastoista. Niistä käy ilmi huomionarvoisia seikkoja Suomen verotuksesta.
Savela toteaa EU:n jakavan veroasteeseen luettavat verot ja maksut kolmeen osaan veropohjan perusteella. Ne ovat: työhön kohdistuvat verot, kulutukseen kohdistuvat verot ja pääomiin kohdistuvat verot.
Koska kaikkien EU-maiden tiedot tilastoidaan, tilasto ilmestyy melko pitkällä viiveellä. Uusimmat tiedot on koottu vuodelta 2012.
Suomessa kulutukseen ja työhön kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista ja pakollisista maksuista on suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Vertailu tuottaa seuraavan tuloksen:
Työhön kohdistuvat verot ovat Suomessa 53,2 prosenttia, EU-maissa 51 prosenttia.
Kulutusverojen osuus on Suomessa 32,4 prosenttia, EU-maissa 28,5 prosenttia.
Pääomaan kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa sen sijaan tuntuvasti kevyempi eli 14,3 prosenttia, kun taas EU-maiden keskiarvo oli 20,8 prosenttia. Suomen verotus oli siis kokonaista 6,5 prosenttiyksikköä eli suhteessa yli 30 prosenttia EU:n keskiarvoa kevyempi.
Euroissa laskettuna ero oli 5,5 miljardia euroa. EU:n keskimääräiseen pääomaverorasitukseen nähden Suomella olisi siis varaa verottaa pääomaa ja sen tuottoja 5,5 miljardia euroa enemmän vuosittain.
Savela toteaa, että myös suhteessa kansantalouden kokoon oli pääomaverojen osuus Suomessa selvästi pienempi kuin EU-maissa keskimäärin, siitä huolimatta, että veroaste on Suomessa keskimääräistä korkeampi. Suomessa pääomaverojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 6,3 prosenttia, kun taas EU-maissa se 8,2 prosenttia."
Tämä kerrottiin vuonna 2015. Sen jälkeen Sipilän porvarihallitus vain levensi railoa työn ja omistamisen välillä KiKyllä ja Kelamaksujen muutoksella ja myös Rinteen-Marinin kaudella kepu esti kaikki yrittämiseen ja omistamiseen koskevat toimet. Yritykset toki saivat massiiviset koronasossutuet ja yritysten ahneusinflaatio (greedflation) nosti kuluja ja lisäsi mm. kaupan omistajien voittoja, ja tekee niin edelleen.
Ja epäsuhta työhön ja kulutukseen kohdistuvien ja yrittämiseen sekä omistamiseen kohdistuvan verotuksen osalta vain kasvaa OrpoPurran kaudella, kun maksutaakkaa lisätään pieni- ja matalatuloisille sekä duunareille työntekijäpuolen työelämäheikennyksillä sekä alv-kulutusverotuksen nostolla 1.9.2024 ja 1.1.2025, sekä makeisten mm. suklaan alv-nostolla 25.5%:iin myöhemmin 2025, kun taas yrittäjät/omistajat eivät Suomitalkoisiin osallistu!