H
Huonotyöntekijä
Vieras
En kertakaikkiaan tiedä mitä tekisin. Työskentelen henkilökohtaisena avustajana, 2-vuorotyössä ja vieläpä mielestäni hyvällä palkalla (13,88/h). Aloitin työt tässä työssä joulukuussa, jolloin mielenkiintoni työtä kohtaan oli 110%. Olen puurtanut ylitöitäkin viime kuukaudet rahan himossa niskalimassa ja ollut erittäin ylpeä itsestäni aina tilipäivän koittaessa. Tähän astisesti paras tienestini kuukaudelta on ollut toukokuussa 3800.
Nyt yllättäen olen menettänyt kaiken mielenkiinnon ja motivaation työtäni kohtaan.. Aamuisin v*tuttaa nousta sängystä töihin. Jo päivää aikaisemmin olen pahalla päällä jos tiedän että seuraavana päivänä on taas pitkä vuoro edessä. Lasken päiviä seuraavaan vapaapäivään (n. 4 vapaapäivää kuukaudessa, kiireinen kesä, ei sijaisia.) Kun vapaapäivää edeltävä ilta koittaa nautin täysin rinnoin kun tiedän ettei tarvitse nousta aamulla akaisin ylös. Ja vapaapäivänä harmittelen jo seuraavaa työvuoroa.. Töissä en saa mitään aikaiseksi, teen vain kaiken pakollisen (lääkkeet, suihkut, yms) mutta ulkoilut asiakkaan kanssa ja kaikki muu "ylimääräinen" jää tekemättä. Loppuajan istun sohvalla ja selaan puhelimella facebookkia, tuijotan kelloa ja lasken minuutteja milloin päivän piina taas loppuu..
Viimeaikoina olen ollut muutamia kertoja myös "sairaslomalla" milloin minkäkin vaivan vuoksi, vaikka yksinkertaisesti ei vain kiinnosta. Työpäivät tuntuvat tuhottoman pitkiltä, vaikka eivät välttämättä sitä oikeasti olisikaan. Mitä teen? Minunhan kuuluisi olla tyytyväinen kun on töitä, ja hyvä palkka, vaan ei.. Valitan ja marisen ja lintsaan töistä. Koen työn sellaisena pakkopullana joka on pakko tehdä pysyäkseen hengissä. Lopputiliä en ota, tarvitsen työtäni todella pitääkseni talouteni pystyssä.. En osaisi palata hyvätuloisesta työstä taas sossun luukulle kituuttamaan vähissä rahoissa, kun elintaso on nyt aivan toisenlainen.
Nyt yllättäen olen menettänyt kaiken mielenkiinnon ja motivaation työtäni kohtaan.. Aamuisin v*tuttaa nousta sängystä töihin. Jo päivää aikaisemmin olen pahalla päällä jos tiedän että seuraavana päivänä on taas pitkä vuoro edessä. Lasken päiviä seuraavaan vapaapäivään (n. 4 vapaapäivää kuukaudessa, kiireinen kesä, ei sijaisia.) Kun vapaapäivää edeltävä ilta koittaa nautin täysin rinnoin kun tiedän ettei tarvitse nousta aamulla akaisin ylös. Ja vapaapäivänä harmittelen jo seuraavaa työvuoroa.. Töissä en saa mitään aikaiseksi, teen vain kaiken pakollisen (lääkkeet, suihkut, yms) mutta ulkoilut asiakkaan kanssa ja kaikki muu "ylimääräinen" jää tekemättä. Loppuajan istun sohvalla ja selaan puhelimella facebookkia, tuijotan kelloa ja lasken minuutteja milloin päivän piina taas loppuu..
Viimeaikoina olen ollut muutamia kertoja myös "sairaslomalla" milloin minkäkin vaivan vuoksi, vaikka yksinkertaisesti ei vain kiinnosta. Työpäivät tuntuvat tuhottoman pitkiltä, vaikka eivät välttämättä sitä oikeasti olisikaan. Mitä teen? Minunhan kuuluisi olla tyytyväinen kun on töitä, ja hyvä palkka, vaan ei.. Valitan ja marisen ja lintsaan töistä. Koen työn sellaisena pakkopullana joka on pakko tehdä pysyäkseen hengissä. Lopputiliä en ota, tarvitsen työtäni todella pitääkseni talouteni pystyssä.. En osaisi palata hyvätuloisesta työstä taas sossun luukulle kituuttamaan vähissä rahoissa, kun elintaso on nyt aivan toisenlainen.
