Tyhmä, tyhmempi, 20-30 -v naiskolumnisti

Suvaitsematon? Miten samassa ketjussa voi olla sekä suvakki että suvaisematon.
Setämiesten luoma maailma n. 1950-2010-luvuilla oli loppujen lopuksi aika vapaa Suomessa.
Jokaisella sai olla oma mielipide, sai suuttua, sai olla oma itsensä. Ei ollut tekniikkaa valjastettu etsimään - ei raiskauksen tekijää, vaan raiskauksesta tuskailevaa ihmistä sanoistaan kiikkiin.

Mä en edes väitä olevani suvaitsevainen. Olen patavanhoillinen.

Mutta suvaitsevaiset eivät loppujen lopuksi suvaitse kuin oman suvaitsevuudensa, ei konservatismia.

Ette tekään niin kauheen suvaitsevaisia ole.
 
Deleted member 149094

Muista, et suvaitsemattomien ja suvaitsevaisten väliinkin jää sellaisia ihan tavallisia ihmisiä.
Ei kaikessa tartte olla kyse mistään vastakkainasetteluista, sodista, kiihkoilusta jne esimerkiksi juuri sukupuolten välillä. Mä en ymmärrä sun kaltasia, jotka keinotekoisesti ylläpitää näitä ihan tyhmiä vastakkainasetteluja, haukkuu ja ilkeilee kaikille mahdollisille ihmisille, jotka vastaan tulee.
 
vierailija
Vanhaa ja järkevää ajattelua haukkua nuoria naisia, koska ajattelevat väärin?

Koska sä konservatiivisena naisena ajattelet, että naisten täytyy saada olla naisia. Mut vaan tietynlaisia.
No eihän tos tietenkään mitään uutta ole.

Mut just ton takia on noita pari-kolmekymppisiä, jotka haukkuu setämiehiä, jollanen säkin muuten ajatuksiltas oot.

Et ehkä ne lopettaa, jos sä lopetat.
Olin eilen tietokoneella ja luin ap:n kirjoituksia. Sain jutuista käsityksen, että hän on mies. Aiemmin pidin häntä naisena.
Tämän viestin perusteella hän on nainen.
Olen myös lukenut rivien välistä, että hän asuu kaempana pk-seudusta.
Toivottavasti keskustelupalstoilla hieman henkisesti kehittyy.
Kuuntelin ja katsoin YouTubesta Esa Saarisen eläkkeellelähtöluennon ”Alastalon salissa”. Luin juhannuksena 1999 kyseisen ja olin haltioitunut upeasta kielenkäytöstä.
Missikisoja en ole seurannut vuosikymmeniin. Tuskin olisin klikannut juttua IS:n sivulta.
Esa on oikeassa. Minäkin valitsin liian helpon uran perhesyistä.
Nykyajan naiset ovat valistuneita.
Ei ole mitään järkeä palata jo aikansa eläneisiin käsityksiin.
Ehkä korona-aika kiristää ap:n hermoja.
 
Joo huomasin sen teidän keskustelun. Mun mielestä on tosi tervetullutta tänne palstalle sun jalat maassa -olevat mielipiteet ja tyyli kirjoittaa. Kiihkoilu ei auta mitään, nostaa vaan verenpaineita.
Urajutut on vähän niin ja näin. Joku tekee toista ja toinen toista. Meillä on yksi elämä, toivotaan, et jokainen valitsee itselleen parhaimmat tavat. Tai on ainakin tyytyväinen siel loppupäässä, kun katsoo taaksepäin. Unohtamatta, et muistaa onnen silloin, kun se oli.
Palstalla onni helposti unohtuu. Maailmasta tulee mustavalkoinen ja raaka. Se vaikuttanee jopa ihmisten mielenterveyteen.
Ehkä kannattais itekin alkaa seurata missikisoja mielummin. Niillähän taitaa olla nykyisin muutakin, kuin vain vartalo.
 
vierailija
Punavihreiden käyttämä käsite "setämies" on ihan samaa sarjaa kuin heidän edeltäjiensä kommunistien käyttämä käsite "kulakki". Tarkoituksena on maalata viholliskuvaa.
 
vierailija
Okei. Eli olet oikeessa tossa vihassas ja muut hiljaa kuunnelkoot sun vyörytystä.

Se naisvyörytys muuten alkoi jo aika päiviä sitten. Silloin kun naiset halus äönioikeuden, ne raahattiin putkaan ja hakattiin pampuilla. Mut täähän on tietenkin eri asia. Nyt mennään tasa-arvossa "liian pitkälle"?
Punavihreät eivät tavoittele mitään tasa-arvoa. He tavoittelevat tiettyjen ennalta määrittelemiensä ihmisryhmien jalustalle nostamista, ja siinä samalla muiden ryhmien polkemista maan rakoon.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Deleted member 149094
Missä kohtaa persut ovat esim. vaatineet valkoisiin lihaa syöviin heteromiehiin kohdistuvan kritiikin kriminalisointia? Vrt. punavihreät jotka kovasti vaativat, ettei naisista ja "vähemmistöistä" saisi sanoa mitään negatiivista koska se on "vihapuhetta".
Jaa vihapuhe se olikin, mikä jäänyt sulla kaiveleen. No, mielipiteitä voi vaihtaa muutenkin, kuin haukkumalla 20-30 vuotiaita naisjournalisteja tyhmiksi. Kokeile ihmeessä joskus.
 
vierailija
Muista, et suvaitsemattomien ja suvaitsevaisten väliinkin jää sellaisia ihan tavallisia ihmisiä.
Ei jää enää nykyään koska ne tavalliset ihmiset ovat nykyään suvaitsemattomia. Ajattele nyt jotain Pirkka-Pekka Peteliusta. Vihreä poliitikko ja taiteilija pyytämässä julkisesti anteeksi 30 vuoden takaisia juttuja. Ihan Neuvostoliiton meininkiä. Sellainen maailma, joss PPP on julkisesti anteeksiantoa aneleva suvaitsematon ihminen on sellainen maailma, jossa ei ole tavallisia ihmisiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Olin eilen tietokoneella ja luin ap:n kirjoituksia. Sain jutuista käsityksen, että hän on mies. Aiemmin pidin häntä naisena.
Tämän viestin perusteella hän on nainen.
Onko tämä joku uusi tapa kiusata ja vähätellä konservatiivinaisten mielipidettä? Aiemmin se oli nimim. Palstapesu, joka ei mitenkään voinut olla nainen kun hänellä oli niin tyhmiä mielipiteitä. Suvakit voisivat joskus tsekata omat ennakkoluulonsa.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Jaa vihapuhe se olikin, mikä jäänyt sulla kaiveleen. No, mielipiteitä voi vaihtaa muutenkin, kuin haukkumalla 20-30 vuotiaita naisjournalisteja tyhmiksi. Kokeile ihmeessä joskus.
Punavihreät vaativat, että miesten pitäisi noudattaa väistämisvelvollisuutta naisten ja "vähemmistöjen" suhteen. Koska persut ovat vaatineet vastaavaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777 ja Echo
vierailija
Onko tämä joku uusi tapa kiusata ja vähätellä konservatiivinaisten mielipidettä? Aiemmin se oli nimim. Palstapesu, joka ei mitenkään voinut olla nainen kun hänellä oli niin tyhmiä mielipiteitä. Suvakit voisivat joskus tsekata omat ennakkoluulonsa.
Luulin, että tämä viestiketju on poistettu. Nyt olen varma, ett nimimerkki Echo on nainen.
Juttujensa perusteella hän on elänyt lapsuutensa 1970-luvulla, joten ikää on noin 50 vuotta.
Minulle on uusi asia, että hänen sukupolvi haikailee menneitä aikoja 1980-luvulla.
Kerroin jo aiemmin tässä viestiketjussa valinneeni tasapaksun ja turvallisen uran perhesyistä.
Mies matkusteli työasioissa ja halusin pitää perhe-elämän hyvin toimivana.
Puhuin Bermudan-kolmiosta työ, ruokakauppa ja koti. Sitten mies koki jonkin sortin loppuunpalamisen ja jatkoin elämää yksinhuoltajana pk-seudulla. Tein kahta työtä.
Kirjoittelin elämästäni Anna-lehden keskustelupalstoilla.
Miesten suhteen olen aina ollut varovainen. Nuorena sattui ikävyyksiä ja otin niistä opikseni.
Lasten tullessa teini-ikään vietin monta unetonta yötä. Isää olisi tarvittu monta kertaa.
Vuosien päästä tyttäremme häissä isä sanoi kauniisti, että olen kasvattanut lapsemme hyvin.
Kerran nuorempi tytär veti sukkia jalkaansa peilin edessä juhlimaan lähtiessään. Kehuin, että hän voisi osallistua missikisoihin. Heti perään sanoin, että älä ikinä sellaista edes ajattele. En ikimaailmassa haluaisi olla missin äiti.
Echon tyyli kirjoittaa on keuhkoamista. Hän nostaa netin laineita tyhjänpäiväisistä aiheista.
Missit saavat olla rauhassa. Suomessa ei ole kuninkaallisia. Ehkä missikisat jollain tapaa korvaavat puuttuvaa glamouria.
On ihanaa elää tätä päivää ikääntyneenä ladyna. Hyvän uran minä valitsin. Kuuntelen kohta klo 10 kirkon messun. Netissä on seurakuntamme naispapin pilates-tunnit. Hän sanoi, että olemme täydellisiä.
Niin sanoi myös lastemme isä, että olen liiankin täydellinen. Kyllä sen asian kanssa olen jotenkin toimeen tullut.
 
vierailija
Joo huomasin sen teidän keskustelun. Mun mielestä on tosi tervetullutta tänne palstalle sun jalat maassa -olevat mielipiteet ja tyyli kirjoittaa. Kiihkoilu ei auta mitään, nostaa vaan verenpaineita.
Urajutut on vähän niin ja näin. Joku tekee toista ja toinen toista. Meillä on yksi elämä, toivotaan, et jokainen valitsee itselleen parhaimmat tavat. Tai on ainakin tyytyväinen siel loppupäässä, kun katsoo taaksepäin. Unohtamatta, et muistaa onnen silloin, kun se oli.
Palstalla onni helposti unohtuu. Maailmasta tulee mustavalkoinen ja raaka. Se vaikuttanee jopa ihmisten mielenterveyteen.
Ehkä kannattais itekin alkaa seurata missikisoja mielummin. Niillähän taitaa olla nykyisin muutakin, kuin vain vartalo.
Luulin, että tämä ketju on poistettu. Kirjoitin tabletilla viestin, joka se ei mennyt perille.
Echo kirjoittaa repivästi. Hän on kuin tuli hännän alla. Olen aina ollut kiinnostunut filosofiasta ja kiva nähdä miesfilosofin tehneen merkittävän ja ehjän uran rakastamallaan alalla.
Valitsin turvallisen ja tasapaksun leipäpuun. Sain keskittyä perhe-elämään ja lasten isän puheiden mukaan siinä hyvin onnistuen.
Miesten kanssa sattui nuoruudessa ikävyyksiä ja opin olemaan varovainen kantapääni kautta.
Echo sanoo eläneensä lapsuutensa pääministeri Tacherin aikaan. Katsoin hänestä kertovan
elokuvan. Merryl Streep on hyvä roolissaan.
Kuuntelen radiojumalanpalveluksen ja katson myöhemmin seurakuntamme naispapin pilatestunnin YouTubesta.
Huomasin is.fi sivulla naistoimittajan kirjiotuksen missikisoista. Selasin jutun läpi kelauksella.
Ei siinä ollut mitään uutta ja ihmeellilstä. Kannattaa opiskella kunnolla. Missin ura ei monella kanna.
 
Sä kun niin hehkutat rakkautta ja lempeyttä, niin voisitko perustaa oman ketjun oman elämäsi vuodattamiselle?
Selvästi sulla on paljon kerrottavaa, mutta niiden muistojen tuominen muiden ketjuihin on ITSEKÄSTÄ.
Multa usein kysytään palstalla "tekisikö Jeesus noin", no mä kysyn sulta "häiriköisikö Esa Saarinen omilla kertomuksillaan muita ketjuja?"

Teistä Anna-palstalaisista on paras ja tolkullisin ulosanti Diogeneellä. Se on perustanut ajatuksilleen oman ketjun, ja osaa kertoa elämästään hienolla tavalla, häiritsemättä.
 
Miksi sitten kaipaat 80-lukua, jos muistot saavat sinut voimaan pahoin.
Hienoa, että olet kiinnostunut karjankasvatuksesta.
Ehkä eläimet opettavat sinulle hyviä käytöstapoja.
Ilmeisesti olet joskus käynyt Annan palstoilla
 
80-luku on edelleen mun muistoissa hyvää kulta-aikaa.
Mutta oman elämän historiikkien kertominen joka ketjussa ei ole esilletuomaasi _hyvää käytöstä_.
 
Miksi hyökkäät tuota harmitonta harmaata vasten?
Njaa, hän suitsuttaa rakkautta ja lempeyttä mutta mielestään
-mun pitäis oppia käytöstapoja eläimiltä (oikeesti? Otetaanko vaikka jänistä jahtaava kettu esimerkkinä? Tätiänsä paneva nuori sonni?)
-mun pitäis kehittyä henkisesti eri palstoilla.

....kun menin sanomaan ihan rakentavasti, että voisitko millään pliiiiis säästää kultaisen nuoruuden muistelot omaan ketjuusi. Niitä on ollu muissa ketjuissa hurumykket, mutta kun ei oo ollu omista ketjuista kyse, niin oon ollu hiljaa.

Mutta sellaisia liberaalit on. Ensin heidän lempeän rönsyilevää ja vailla järjen häivää olevaa olemista pitäisi suvaita (ei VTV:ssäkään tartte ku positiivista fiilistelyä, mitäs sitä tarkkuudella nyt tekis), mut sit kun joku kehottaa skarppaamaan ja olemaan järkevä, niin vali vali. :)
 
O-HO! :)
Nuori naiskolumnisti puolustaa miesvaltuutettua ja vaatii Tytiltä suoraselkäisyyttä tunnustamaan rikkeensä.

Nyt on maailman kirjat sekaisin!
Kui se nyt sillai, nainen on naiselle kapinen sushukkanen nyt!

vierailija
Yli-Viikarin linja oli yhä toinen tänään. Hän tepasteli julkisuuteen kainalossaan Plutarkhoksen kirja Mielen tyyneydestä. ”Miten löytää mielenrauha, kun maailma kuohuu ja elämässä voi tapahtua mitä tahansa?” kustantaja kuvaa kreikkalaista opasta.
Mielenrauhaakin varmasti tarvitaan, mutta löytyisikö kaksi tuhatta vuotta vanhasta kirjasta myös neuvoja siitä, miten kantaa vastuunsa?

Hyvin kirjoitettu toimittajalta.
Echo on näköjään poistanut tekstiään, jossa ruoti viestiäni. Mainitsemani filosofi on jo naimisissa, joten vaikea on mennä sotkemaan hyvää liittoa.
Ap:n viestin aihe on missikisat. Linkin jutussa muistellaan missejä.
Tytti on mielestään oikeassa. En tunne myötähäpeää hänen puolesta.
Netissä keskustelu on helpompaa, kun ei loukkaa eikä arvostele kirjoittajia.
 
Siis mitä mä nyt oon poistellu?
 
vierailija
Siis mitä mä nyt oon poistellu?
Olen pahoillani. Erehdyin viestiketjusta.
Viittasin vahingossa tähän viestiisi:
Joo kiitos, mee vaikka Esa Saarisen kanssa naimisiin ja "katso sisään ja ulos", mutta...voisitko perustaa hänelle ja hänen ajatuksilleen oman ketjun? :)
Ja ylipäätään ketjuja jossa muistelet menneitä. (y)
Katos ku tää on pakkoruotsi-ja kielikeskusteluketju.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Yhteistyössä