1
1982
Vieras
Olen tässä jo useamman vuoden miettinyt erään ystäväni miehen käytöstä.
Tämä mies on minulle tosi mukava, juttelee kanssani niitä näitä.
Kuitenkin aina silloin, kun oman mieheni ja hänen vaimonsa silmä välttää jutut menevät erilaisiksi. On joskus jopa sanonut, että olen hänen mielestään kovin nätti. Ja kerran on sanonut, että ihmettelee millaisen miehen olen itselleni "valinnut". Kerran talvella sanoi, että voisi hyvinkin lämmittää minua. Tämän tapaisia juttuja.
Miehen käytös on myös hassua, koska välillä hän onkin hyvin hiljainen ja välttelee seuraani, kuitenkin huomaan hänen katsovan minua ja onkin äkkiä katsovinaan muualle kun huomaan. Joskus hän saattaa jopa haastaa riitaa, vaikka emme ole niin "läheisiä", että voisin hänen kanssaan mistään tosissani riidellä.
Välillä mietin, eikö hänen vaimonsa huomaa miehensä käytöksessä mitään outoa. Mutta kuten sanottu, useimmat jutut tapahtuvat vaimon huomaamatta.
Onko tämä kuitenkin vain flirttiä vai olisiko hänellä jotakin oikeita tunteita minua kohtaan?
En ole mikään tyrkky. Molemmat olemme siis naimisissa ja olemme tavanneet aina harvakseltaan, mutta nyt tilanne on muuttumassa, sillä hän tulee samaan työpaikkaan kanssani! Eikä asialla oikeastaan ole suurta merkitystä, mutta kaipaisin ulkopuolisen mielipidettä.
Jo paljon aiemmin kerroin tästä asiasta omalle miehelleni, tilanne ei kyllä herättänyt hänessä mustasukkaisuutta, mutta hän ei näe asioita ehkä samoin kuin minä.