Tuttava antoi koirallen nimen jonka olisin halunnut lapselleni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vieras"

Vieras
Ärsyttävä tilanne. Olemme jo vuosia miettineet että jos joskus tytön saisimme antaisimme hänelle erään tietyn tytönimen. Kahdella ensimmäisellä lapsella nimi on ollut hätäkasteen varalta papereissa, mutta koska emme ole tyttöä saaneet, ei sitä ole käytetty, emmek ole nimestä kellekään puhuneet. Pari vuotta sitten eräs tuttava nimesi koiransa samalla nimellä. Ylipäätään en ymmärrä miksi eläimelle pitää antaa ihmisen nimi, siis ihan almanakassa oleva nimi. Nyt sitten saimme tytön ja tuo nimi sopisi hänelle niin hyvin. Tämän tuttavan kanssa emme juurikaan ole tekemisissä, mutta lapset varsinkin yhdistävät nimen heti tuohon koiraan. Harmittaa ja ärsyttää!
 
Meillä ainakin koiralla oli virallisissa paperissa ihan ihmisen nimi, Emilia. Se on koirallamme nimenä, kun kerran ei ole liian hankala ääntää. En tiedä miksi, mutta joillakin koiraroduilla on tapana antaa viralliseksi nimeksi ihan "kunnon" nimiä.
 
Et mitenkään voi olla ärsyyntynyt heille, jotka eivät tienneet, että tykkäätte juuri tuosta tytön nimestä. Eri asia, jos he olisivat tienneet teidän pitävän nimestä mahdollisena lapsen nimenä. Tämä oli onneton sattuma; heidänkin mielestään nimi vaan oli niin kiva, myös koiralle. Mikä olisi seuraavaksi paras tyttölapsen nimi? Toisaalta: moniko vertaa lasta ja koiraa oikeasti, vaikka sama nimi olisikin.
 
Meillä kävi niin että lapsen syntymän jälkeen päätimme hänen nimensä, tuntui oikealle, ja häntä ehdimme kutsjakin tuolla nimellä jo pari päivää... kun sitten miehen vanhemmat tulivat katsomaan vauvaa ja kerroimme heille nimen... he puolestaan kertoivat että miehen isoveli oli vähän aikaisemmin ottanut koiran..uusilla tulokkailla olisi nyt sitten sama nimi. Pidimmi nimen silti. Ei sitä kukaan pahasti sekoita... vaikka tietty jos samaan paikkaan satumme niin tuleehan siinä hieman koomisia tilanteita.
Sitä paitsi..ei ne kirat kuitenkaan kauaa elä nimiensä kanssa.

Huvittavampaa minusta oli, kun kuulin lukioaikaisen poikaystäväni tyttären nimen olevan sama kuin meidän vanhempien edesmenneen koiran nimi oli :)
 
meillä kävi toisin päin :D puhuin yleisessä kahvilassa rakkaan kaverini kanssa nimistä(odotin tuolloin toista lastani) ja olin juuri tuolloin hommannut koiran joka myös sai sitten oman osansa keskustelussa ja tämä puoli tuttavani istui naapuri pöydässä ja kuinka ollakkaan meni vajaa vuosi kun kuulin että hänen poikansa nimi on sama kuin minun koirani :DD aavistuksen on tämä asia huvittanut. ja kerran olen maininnutkin puoli vahingossa kun hän esitteli poikansa tuossa samaisessa kahvilassa ja kertoi tämän nimen niin tokaisin että meidän koiralla on sama nimi :DD jälkeen päin tajusin vasta että olisikohan pitänyt asia toisin ilmaista :laugh:
 
Ei almanakassa varmaan sellaisia nimiä olekaan joita ei jonkun lemmikin nimenä olisi tai olisi ollut.

Annatte minkä nimen tahansa saatatte törmätä lopulta samaan nimeen tuttavan marsulla, serkun koiralla tai ystävän naapurin lehmällä. Joten siitä vaan sellainen nimi lapselle, jonka olette hänelle sopivaksi miettineet. :)
 
kun sitten miehen vanhemmat tulivat katsomaan vauvaa ja kerroimme heille nimen... he puolestaan kertoivat että miehen isoveli oli vähän aikaisemmin ottanut koiran..uusilla tulokkailla olisi nyt sitten sama nimi.

Tuossa tilanteessa olisin vaihtanut koiran nimeä (jos siis olisin se, kellä koira on). Koiralle voi vaihtaa ihan minkä tahansa nimen, jossa on samankaltanen klangi, eikä koira edes huomaa. Ei ne kuule sanoja samalla lailla, kuin ihmiset.
 
Jatkan...

Ap:n tilanteessa taas ap on mielestäni ihan hölmö. Ottakaa toinen nimi, jos haittaa että jollain kumminkaiman koiralla on sama. Ei oo vaikeeta. Eikä se todellakaan niiden ihmisten vika ole, jos ette edes oo voinu kertoa nimeä suunnitelleenne.
 
No minäkään en kyllä tajua mikä tuossa on ongelma?! Setäni antoi serkulleni saman nimen, joka meidän kissalla oli. Meidän lapsella on sama lempinimi kuin entisen naapurimme koiralla ja jos tuleva lapsemme on tyttö, aiomme antaa sille joitakin vuosia sitten kuolleen kissamme nimen, koska se nyt sattuu mielestämme olemaan todella kaunis nimi, eikä kissa-parka ehtinyt käyttää nimeä kuin pari vuotta.
 
Onko tuo maailman suurin kompastuskivi? Ihmisten nimiä annetaan vaikka mille. Jos olen selaillut huonekaluliikkeiden mainoksia, on oma nimeni maton nimenä, tyttäreni nimi pöytäryhmän nimenä :)
 
[QUOTE="Piste";29086790]Ihmisen nimi koiralla on naurettava ilmiö. Halventaa ihmistä.[/QUOTE]

Minä taas mietin tuota kuolleen kissamme nimen antamista lapsellemme siltä kantilta, että onko epäkunnioittavaa kissaa kohtaan "varastaa" sen nimi. Mutta päädyin siihen, että se on tosiaankin vain nimi, joita nyt on muutenkin tuhansia maailmassa..

En todellakaan ymmärrä miten eri eläinlajien vertaaminen keskenään tai samojen nimien käyttäminen halventaisi toista?
 
[QUOTE="Vieras";29086445] Ylipäätään en ymmärrä miksi eläimelle pitää antaa ihmisen nimi, siis ihan almanakassa oleva nimi.[/QUOTE]

Kannattaa muistaa, että 50-luvulla lehmille annettiin niitä nimiä, joita nykyajan nuoret kantaa. Vili, Niko, Ville ja Jesse olivat yleisiä kotieläinten nimiä, jotka ovat lyhenteitä ja ns. lempinimiä Viljamista, Nikolaista ja niin edelleen. Silloin olisi ollut ihan naurettavaa pelleilyä antaa ihmiselle sellainen lyhennetty lehmän nimi.

Nykyään taas moni lapseton antaa lemmikilleen sen lempparinimen, jota ehkä lapsuudessaan saattoi vauvalleen haaveilla, mutta kun sitä vauvaa ei kuulu, niin sitten se annetaan lemmikille. Paras jonka olen kuullut on Cavalier King Charlesin Spanieli (en tiedä kirjoitetaanko rotu noin mutta any case) jonka nimi oli Jani. Jotenkin se vaan ei toiminut.
 
Meidän tytöllä on sama nimi kuin miehen siskon tytöllä. Olen teinistä asti ajatellut että jos joskus saan tytön tulee se nimeksi. Heidän tyttö syntyi 5 vuotta aiemmin :) sukunimi on kuitenkin eri.
 

Yhteistyössä