Tutkijat: "Ennen pitkää meillä on koronamuunnos, johon ei rokote tehoa"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Brittiläisten tutkijoiden mukaan nyt olisi ensiarvoisen tärkeää estää viruksen leviäminen, uusien mutaatioiden synnyn estämiseksi.

"Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen tieteellistä neuvoa antava ryhmä SAGE on julkaissut brittiläisten tutkijoiden analyysin jonka mukaan on melkein varmaa, että ennen pitkään SARS-Cov-2-viiruksesta kehittyy variantti, johon nykyinen rokote ei kykene antamaan immuniteettia. Asiasta uutisoi CNN.

Tiedemiehet kirjoittavat, että koska viruksen täydellinen katoaminen tulevaisuudessa on epätodennäköistä, on hyvin todennäköistä että uusia variantteja syntyy jatkossakin. He kirjoittavat, että on ”lähes varmaa”, että ”antigeenivaihtelua kertyy asteittain, mikä lopulta johtaa nykyiseen rokotteen epäonnistumiseen taudin ehkäisyssä”.

Neuvonantajat suosittelevat analyysissään, että viranomaiset tekevät nyt kaikkensa rajoittaakseen viruksen leviämistä, uusien mutaatioiden synnyn estämiseksi."

Ei siis rokotepasseilla hillumista koronalingoissa mm. kapakoissa, festareilla, urheiluotteluissa ja ulkomaan matkailua, vaan koronavirustartuntojen tukahduttamista rajoitusten, suojamaskien, turvavälien, ihmismassojen välttelyn, käsien pesun ja desinfioinnin avulla. Myös rokotetut levittävät uuden Yhdysvaltain CDC:n tiedon sekä Israelin hallinnon tietojen mukaan deltavarianttia.
 
Vähän kuin antibioottien turha syöttäminen tämä rokotepasseilla vapaa juokseminen kapakoissa, festareilla ja maailmalla.
 
vierailija
Kommentti: Missä järki? Deltamuunnos jyllää ja festareilla juhlii tuhansia ihmisiä ilman turvavälejä – samaan aikaan pohditaan etäkouluun siirtymistä

Muistakaa vastuu ja kunnioitus kanssaeläjiä kohtaan, massatapahtumien yleisöryppäisiin ehtii vielä, kirjoittaa MTV Uutisten tuottaja Visa Högmander kommentissaan.

Viikonloppuna juhlittiin festareita eri puolilla Suomea. Näimme tuhansien ihmisten massatapahtumia, joissa maskin käyttö ei ole pakollista ja turvavälien pitäminenkin hankalaa.

Tartuntamäärien noustessa, kieltämättä huolettaa, laitetaanko lapset ja nuoret heti lukuvuoden 2021–2022 kärkeen etäopetukseen ja kielletäänkö taas vierailut palvelutaloihin ja vanhainkoteihin.

Ristiriita näiden asioiden sekä tuhansia ihmisiä keräävien yleisötapahtumien välillä on tällä hetkellä kokoluokkaa hurja.

Näkyä satojen ja tuhansien ihmisten yhteen pakkautuneista joukoista 1,5 vuotta jatkuneen poikkeuksellisen ajan jälkeen voi kuvailla yhdellä sanalla: hurja.

Yleisötapahtumat ovat näkyneet tartuntamäärissä. Kuluneen viikonlopun festarit eivät varmasti tule olemaan poikkeus.

Tapahtuma- ja ravintola-alat ovat kärsineet ja kärsivät koronarajoituksista suuresti yhteiskunnan nuorimman ja vanhimman osan tavoin. Tartuntatilanteen ryöpsähtäessä nuo alat ja erityisesti nuo kaksi kansanosaa kärsivät myös siitä, jos rajoituksia ei ole.

Kuten jo totesin: ristiriita on suuri.

Vastuu ja kunnioitus

Ihmiset ovat väsyneitä epidemiaan, rajoituksiin, epätietoisuuteen ja epävarmuuteen. Koronatilanteen hoitoon ja käsittelyyn tarvitaan pian jonkinlainen uusi linja, koska tämänhetkisessä menossa ei ole mitään järkeä.

Muistakaa, hyvät ihmiset, vastuu ja kunnioitus kanssaeläjiä kohtaan. Koronatilanne paranee ennemmin tai myöhemmin. Massatapahtumien yleisöryppäisiin ehtii vielä tulevaisuudessa.

Kiurun 3:ssa aallossa maailman parhaaksi Der Spiegelin laajassa saksalaistutkimuksessa todettu terveysturvallinen linja olisi edelleen paras .
 
vierailija
"The first Marek's disease vaccine was introduced in 1970. The disease would cause mild paralysis, with the only identifiable lesions being in neural tissue. Mortality of chickens infected with Marek's disease was quite low. Current strains of Marek virus, decades after the first vaccine was introduced, cause lymphoma formation throughout the chicken's body and mortality rates have reached 100% in unvaccinated chickens. The Marek's disease vaccine is a "leaky vaccine", which means that only the symptoms of the disease are prevented.[12] Infection of the host and the transmission of the virus are not inhibited by the vaccine. This contrasts with most other vaccines, where infection of the host is prevented."
 
vierailija
Tutkijat: "Ennen pitkää meillä on koronamuunnos, johon ei rokote tehoa"

Brittiläisten tutkijoiden mukaan nyt olisi ensiarvoisen tärkeää estää viruksen leviäminen, uusien mutaatioiden synnyn estämiseksi.

"Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen tieteellistä neuvoa antava ryhmä SAGE on julkaissut brittiläisten tutkijoiden analyysin jonka mukaan on melkein varmaa, että ennen pitkään SARS-Cov-2-viiruksesta kehittyy variantti, johon nykyinen rokote ei kykene antamaan immuniteettia. Asiasta uutisoi CNN.

Tiedemiehet kirjoittavat, että koska viruksen täydellinen katoaminen tulevaisuudessa on epätodennäköistä, on hyvin todennäköistä että uusia variantteja syntyy jatkossakin. He kirjoittavat, että on ”lähes varmaa”, että ”antigeenivaihtelua kertyy asteittain, mikä lopulta johtaa nykyiseen rokotteen epäonnistumiseen taudin ehkäisyssä”.

Neuvonantajat suosittelevat analyysissään, että viranomaiset tekevät nyt kaikkensa rajoittaakseen viruksen leviämistä, uusien mutaatioiden synnyn estämiseksi."

Ei siis rokotepasseilla hillumista koronalingoissa mm. kapakoissa, festareilla, urheiluotteluissa ja ulkomaan matkailua, vaan koronavirustartuntojen tukahduttamista rajoitusten, suojamaskien, turvavälien, ihmismassojen välttelyn, käsien pesun ja desinfioinnin avulla. Myös rokotetut levittävät uuden Yhdysvaltain CDC:n tiedon sekä Israelin hallinnon tietojen mukaan deltavarianttia.
Ainut tapa saada virus pois on tukahdutus, mutta tässä maassa sellaisesta ei ymmärretä yhtään mitään. Jokainen itse ajatteleva varmaan voi samaistua tähän ajatukseen.
Voidaan avata ja sulkea ravintoloita maailma loppuu asti, mutta se ei poista faktaa että virus tulee rajojen ulkopuolelta.
 
EK, MaRa, Suomen yrittäjät, kokoomus, kepu ja liike nyt on valmis kaventamaan kansalaisten perusoikeuksia rokotepassipakolla palvelujen käyttämisen sekä työssä ja koulussa käymisen ehtona perustuslain vastaisesti, mutta ei bisnesten takia halua laittaa maahan tulevia pakkohotellikaranteeniin ja testeihin kuten mm. Israelkin on nyt tehnyt, kun huomattiin että myös kahdesti rokotetut levittävät deltavarianttia. Suomeen kahdesti rokotetut pääsevät mistä tahansa maailman pahimmasta koronalingosta maahamme ilman mitään testiä ym. Matkailu maailmalla on oma valinta ja pääosin elämysmatkailua. Maassa asuminen ja liikkuminen sekä palvelujen käyttäminen ja työn tekeminen/opiskelu synnynnäinen perustuslain takaama perusoikeus.
 
vierailija
Ainut tapa saada virus pois on tukahdutus, mutta tässä maassa sellaisesta ei ymmärretä yhtään mitään. Jokainen itse ajatteleva varmaan voi samaistua tähän ajatukseen.
Voidaan avata ja sulkea ravintoloita maailma loppuu asti, mutta se ei poista faktaa että virus tulee rajojen ulkopuolelta.
Maata ei voi sulkea loputtomiin, sillä tauti jyllää muualla. Toisaalta, jos tulevaisuuden virus joka ei rokotteesta hetkahda on vaaraton ja ei aiheuta kummosta niin mitä sitten? Sehän on hyvä asia! Siihen asti vaaralliset kannat on osattava hoitaa rokottein ja lääkkein.

Influenssaankaan ei ole rokotetta kaikkiin kantoihin, joten.... Yleisimpiin kyllä.
 
vierailija
Ei polionkaan tai tuberkuloosin anneta levitä vaan ne tukahdutetaan aina tavattaessa vaikka esim. polio ei virologin mukaan aiheuta 99,5 %:lle vakavia oireita.
Näissä on ollut rokote jo iät ja ajat ja täten saavutettu hyvä ja alhainen taso ilmaantuvuudelle. Hyvä niin.

Onhan noita tuhkarokkorokotevastasiakin toki, joiden lapset kärsii ja kuolee vanhempien typeryydestä. Tuhkarokko on erittäin tarttuva, jonka voi saada minkä ikäsenä vaan. Se voi myös levitä laajalle. Se on vakava ja aiheuttaa jopa kuoleman, SSPE jälkitautina tappaa aina ja rokote olisi tämänkin vaaran hoitanut.
 
EK, MaRa, Suomen yrittäjät, kokoomus, kepu ja liike nyt on valmis kaventamaan kansalaisten perusoikeuksia...
Mä en nyt oikein tiedä, että rajoittaako koronapassiton elämä sitten vielä enemmän? Kaikki paikat taas kiinni ja ihmiset lukitaan koteihinsa? Suljetaan taas Uusimaa ja Marinin fetissinä keväällä oli jo ulkonaliikkumiskielto, mitä ei onneksi saanut läpi. Kodissa neljän seinän sisällä ja se ei rajoita perusoikeuksia sitten vai?
 
Just näin. Vain i di oot ti kuvittelee, että loputtomalla sulkutilalla ei ole omaan elämään mitään seurauksia. Ei muuta kun loputonta lamaa kohti vaan!
 
vierailija
Brittiläisten tutkijoiden mukaan nyt olisi ensiarvoisen tärkeää estää viruksen leviäminen, uusien mutaatioiden synnyn estämiseksi.

"Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen tieteellistä neuvoa antava ryhmä SAGE on julkaissut brittiläisten tutkijoiden analyysin jonka mukaan on melkein varmaa, että ennen pitkään SARS-Cov-2-viiruksesta kehittyy variantti, johon nykyinen rokote ei kykene antamaan immuniteettia. Asiasta uutisoi CNN.

Tiedemiehet kirjoittavat, että koska viruksen täydellinen katoaminen tulevaisuudessa on epätodennäköistä, on hyvin todennäköistä että uusia variantteja syntyy jatkossakin. He kirjoittavat, että on ”lähes varmaa”, että ”antigeenivaihtelua kertyy asteittain, mikä lopulta johtaa nykyiseen rokotteen epäonnistumiseen taudin ehkäisyssä”.

Neuvonantajat suosittelevat analyysissään, että viranomaiset tekevät nyt kaikkensa rajoittaakseen viruksen leviämistä, uusien mutaatioiden synnyn estämiseksi."

Ei siis rokotepasseilla hillumista koronalingoissa mm. kapakoissa, festareilla, urheiluotteluissa ja ulkomaan matkailua, vaan koronavirustartuntojen tukahduttamista rajoitusten, suojamaskien, turvavälien, ihmismassojen välttelyn, käsien pesun ja desinfioinnin avulla. Myös rokotetut levittävät uuden Yhdysvaltain CDC:n tiedon sekä Israelin hallinnon tietojen mukaan deltavarianttia.
Kelle tämä oli uutinen?
Jutussa sanotaan NYKYINEN rokote tulee olemaan kyvytön uusiin kantoihin. Näinhän on influenssarokotteenkin kanssa, että uutta pitää koko ajan kehittää ja vanhaa rokotetta parantaa.

Jutussa sanotaan myös ENNEN PITKÄÄN tulee olemaan kanta johon EI NYKYROKOTE tehoa. Kuka kertoo milloin se ennen pitkään on? Kymmenen vuoden päästä? Kahdenkymmenen? Ei mene tämän hetkiset rokotteet hukkaan kuitenkaan kun sairaalahoitoa vaativien ja kuolleiden määrä on pudonnut.

Olisko ketjussa minitut polio, tuhkarokko ja tuberkuloosirokotteetkin pitäneet jättää kehittämättä?
 
vierailija
Mä en nyt oikein tiedä, että rajoittaako koronapassiton elämä sitten vielä enemmän? Kaikki paikat taas kiinni ja ihmiset lukitaan koteihinsa? Suljetaan taas Uusimaa ja Marinin fetissinä keväällä oli jo ulkonaliikkumiskielto, mitä ei onneksi saanut läpi. Kodissa neljän seinän sisällä ja se ei rajoita perusoikeuksia sitten vai?
Tämä "Marinin fetissi" on käytössa useassa maassa, joissa ihmisten hengistä välitetään ja hengittämistä pidetään perusoikeutena.
 
Oli yöllinen ulkonaliikkumiskielto hyvin monessa, se riitti saamaan rokottamaton junnuväestö kuriin ja tartunnat alas. Olis kyllä tarpeen tullen toimiva, käytössä mm. Ranskassa. Marinin kotikutonen kielto salli mm. Alkossa käynnin... Onhan se toki poliittisen uran kannalta ehdotettava mitää vaan, jotta vaikuttaa pätevältä... Harmi, että kansa ymmärsi pas kan jau han nan.
 
Miten se sinun oma ulkonaliikkumiskieltosi on poliitikoista kiinni? Mikset vain lukittaudu kotiisi? Ei tämä tauti nimittäin mihinkään katoa, oli ulkonaliikkumiskieltoja tai ei. Jos ulos ei uskalla, niin sisälle voi jäädä. Ei siihen tosiaan tarvita Marisijan mahtipäätöstä.
 
Mistä kuvittelet, että olen ulkonaliikkumiskiellon kannattaja? Koitin sanoa, että yöllinen on paras väliaikainen vaihtoehto, jos pitää joku valita. Oli myös toimiva, sen näkee kaikki. Enkä sitä kiellä, vaikken vaadikaan.

Mulla on 2 rokotetta ja tulin just lomalta Euroopasta, huomenna lennän jälleen. Ts. ei ole pelkoa rokotteeseen ei liikkumiseen ei koko tautiin.
 
Elinkeinoelämä ei varsinaisesti ”toivo” mitään rokotepassia. Mutta jos se on (ja tuntuu olevan) ainoa keino saada yhteiskuntaa auki, niin se passi on pienempi paha. Elinkeinoelämällä ei ole mitään intressiä kiusata asiakkaitaan ja työntekijöitään. Passia kannatetaan vain ja ainoastaan siksi, koska sen vaihtoehto on esimerkiksi just kieltää sulta noi lentämiset. Sitä he ei halua tehdä, koska siinä on ymmärrettävästi leipä kiinni.
 
Näin juuri. Itsekin olen passin kannalla, jos se sisältää myös sairastamisen ja neg.testien tiedot. Näin on ainakin toisaalla. Rokottamattomat saavat esittää myös omalta osaltaan jotain, jolla todistavat vastuunsa muille osallistuessaan tapahtumiin ja liikkuessaan rajojen yli. Itse kävin testissäkin ennen toista matkaa, jotten tuonut pöpöä ja vie sitä mennessäni - vaikka olenkin rokotettu.
 
Yhteistyössä