No ei ole ihan samanikäisten tutistavieroittamisesta kokemusta, mutta kerron oman systeemimme. Teillä isomman kanssa voi jo keskustella asioista ja se varmaan helpotta tilannetta. Meillä vanhempi oli 1,9v kun vieroitus lopulta tapahtui. Valmisteluihin meni noin kuukausi. Lapsi oli kovin kiinni tutissa ja homma alkoi sillä, että ensin vähennettin tuttia muuhun kuin mielipahaan ja unosiin. Sitten tutti alkoi lähtemään myös päiväunista ja lopuksi, parin viikon totuttelun jälkeen tutti lähti myös, jos nukkumaanmeno ei illalla onnistunut sovitusti. Lapsi siis sai itse valita, meneekö nätisti nukkumaan vai hilluu mutta ilman tuttia. Yöllä joskus joutui viemään tutin, joskus ei. Kun tätä ilman tuttia nukahtamista oli jatkunut noin viikon oli mielestäni aika iskeä. Olin kyllä valmistellut lasta viemään tutin pupuvauvoille jo aiemmin ja niinpä kun kysyin sitten häneltä, että lähdetäänkö viemään niin hän suostui. Olin kyllä aiemmin tarkistanut asian puhelimitse eläinkaupasta, että sopiiko moinen. Niin haimme lemmikeillemme ruokaa ja jätimme tutit pupujen vitriinin päälle. Eivät ne mitään vauvoja kyllä olleet, kääpiökaneja kuitenkin. Pikkusisko oli niin pieni, että isompi ei kokenut häntä uhaksi,joten ei tarvinnut ottaa häneltä tuttia samaan aikaan.
Muutaman kerran lapsi kyseli tuttiaan ja silloin muistutin häntä siitä, että tutit ovat nyt pupuvauvoilla. Pupuäiti oli muuten käynyt jättämässä oven pieleen lelun vastineeksi tuteista sillä välin, kun olimme tutinvientireissulla.
Olin varautunut siihen, että juttu ei ehkä onnistu kerralla ja minulla oli vapaata useampi päivä tuona ajankohtana. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja noin viikossa kyselytkin loppuivat.
Reilu puoli vuotta myöhemmin pikkusiskon tutin vieminen alkoi olemaan suurin huvi ja huutoahan siitä seurasi, kun ryöstön kohde ei tyytynyt osaansa. En jaksanut alkaa samanlaisiin esivalmisteluihin ja niinpä ilmoitin yhtenä päivänä tarhassa, että tutinsyönti on nyt loppu. Illalla leikimme koko illan ja keksin koko illan viihdykettä, ettei tuttia kaivattaisi. Sitten menimme kaikki kolme yhdessä nukkumaan; normaalisti lapset nukkuvat omassa huoneessan. Unen löytäminen ei pienemmälle ollut ihan helppoa, ensimmäisen tunnin hän pyöriskeli ja etsi jotain, mutta ei itkenyt. Sitten alkoi huuto ja nousin ylös, otin lapsen syliin, heijasin ja lauloin viittä pientä ankkaa (joka on ollut alusta asti suosikkilaulu). Kun koko rimpsua oli laulettu puolitoista kertaa alkoi huuto laantua ja kolme ankkaa kuuluikin jo. Varmuuden vuoksi lauloin koko laulun vielä kerran kokonaan ja aloin hivuttautua sänkyä kohti. Kävimme makuulle ja heijasin samalla vielä rintakehäni päällä (vauvana kun pienempi kärsi vatsavaivoista hän toisinaan nukkui kokoo yönkin päälläni ja joskus myöhemminkin hän saattoi nukkua päälläni osan yöstä). Lapsi haki vielä asentoa ja nukahti lopulta viereeni. Yöllä hän heräsi kerran, mutta ei tarvinnut heijata, riitti että silittelin. Seuraavan yön vietin vielä lastenhuoneessa, viittä ankkaa laulettiin muutamaan otteeseen, huutoa oli varmaan vain nimeksi. Kolmantena yönä menin omaan sänkyyn. "Titti" oli kyllä muutaman päivän haussa, mutta toisinaan sain harhautettua muulla, toisinaan en ymmärtänyt vihjettä. Pupuista ei edes olisi ollut apua, koska käsityskyky ei vielä siihen riittänyt. Hyvin meni sekin.
Onnea yritykseen!
Viimetipan vinkkejä ennen kuin aloitan taistelun? Vauva nimittäin on alkanut heräämään 5-x kertaa yössä ja haluaa tutin nukahtaakseen. Nyt mulle riittää öinen tuttisirkus!
