Turun seudun odottajia alkuvuosi 2014

Tervetuloa munkin puolesta uusille keskustelijoille! :)

Mä en ole vielä tehnyt mitään hankintoja paitsi yhden bodyn ostin. Useasti olen kyllä käynyt ihastelemassa vauvan vaatteita. Meinaan kyllä odotella vielä hyvän tovin ennen kuin teen suurempia hankintoja. Kovasti kyllä tekisi mieli kaikkea ostaa, mutta haluan vielä odottaa, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Ennen suurempia hankintoja kuten hoitopöydän hankkimista pitää tehdä uudelleen järjestelyjä tulevassa lastenhuoneessa.

Keskiviikkona on toinen neuvolakäynti. Odotan jo kovasti kuulevani pikkuisen sydänääniä. :heart:
 
Ei olla vielä tässä vaiheessa mitään osteltu. Voi olla, että joku body tulee ostettua joskus myöhemmin, mutta muutoin löytyy paljon vaatetta ja kaikki muutkin kamppeet jo esikoiselta. Jos saadaan tyttö, niin pitää hieman enemmän vaatetta ostaa. :) Ainoa pakollinen hankinta ennen lapsen syntymää on sänky esikoiselle, jotta seuraava pääsee tuohon pinnasänkyyn.
 
Rakenneultrassa käyty eilen ja kaikki hyvin. Vauva vastasi melkein viikkoa pienempää, mutta se nyt ei tässäkään raskaudessa ole mikään yllätys kun on sukuvika :). Sukupuolta ei saatu selville, hiukan ultraaja sanoi että voisi olla poikakin, mutta oli niin epävarma etten siihen vielä usko. Viikon 28 tienoilla olisi tarkoitus käydä 3/4D ultrassa kuten aiemminkin niin siellä sitten varmistuu.

Valmisteluja ei pahemmin ole tehty. Muuton alta myin ja annoin kierrätykseen aika paljon ihan pienimpiä vaatteita, kaukalon, sitterin ym., mutta paljon on valmiina tyttöjen jäljiltä. Tulokkaalle kaukalo ostettiin jo kaverilta ja Kodin ykkösestä new born setti tripp trappiin 40% alennuskupongilla. Kuopus ei oikein lattialla viihtynyt muiden syödessä, joten tästä oppineena pääsee vauva sitten heti pöytään seurustelemaan ja tuijottelemaan muita keittiötouhuja :). Vaunut löytyy, matkarattaat on hajoamispisteessä, joten uudet sellaiset johon kaukalonkin saa kiinni ajattelin hankkia. Pieniä kestovaippoja, hoitoalusta ja imetystyyny pitää hommata myytyjen tilalle, muuten hankinnat sitten taitaakin olla siinä. Auto tosin pitää vaihtaa kun nykyiseen ei mahdu kolmea istuinta taakse :(.

Mullekin sopii hyvin fb-ryhmä. Tänne kaksplussaan ei taida saada tehtyä mitään salaista keskustelua? Teen tuohon etusivulle listan, täydentäkää/korjatkaa tarpeen mukaan.
 
kiva jos pääsen mukaan tähänkin porukkaan :) olen siis myös siinä turun seudun odottajat loppuvuosi 2013 ryhmässä, mutta siellä suurimmalla osalla ollut la jo kesällä ja muutenkaan en oikein ole löytänyt paikkaani siinä ryhmässä :) ja onhan se aina kiva tutustua uusiin ihmisiin, jotka asuu samalla suunnalla :)
 
Uusille tervetuloa! :)

Viimeinkin ajattelin myös ostaa kotidopplerin heti kun voi ajatella itse kuulevansa niitä lyöntejä. En ole vielä tutustunut millä viikolla se on sellaisella mahdollista, mutta teillä toimi siis ainakin noin rv 10. Mitä kautta teillä on se 3/4D ulta, onko ihan julkisen puolella? Kiva kuulla sitten miten ultra meni ja selvisilö sukupuoli :)

Mulla loppu kaikki fyysiset oireet viime v-loppuna, niitä ei muutenkaan ole ollut kovin paljon ollut ja olin ihan varma että nyt se on menoa. Tietysti sitten googletin kaikki mahdolliset oireet keskenmenoista, mikä ei ole kyllä kovin fiksua. Eilen ultrassa kuitenkin kaikki ok :) Toivotaan että selvitään siis vähillä oireilla!

Onko kukaan käynyt muuten missään mammajumpissa / joogissa täällä Turussa tai tiedättekö missä sellaisia järjestetään?

Muruli 7+0
 
Kiva, että tää ryhmä aktivoituu.
kirjottelin aluksi tuonne +35 odottajat, mutta siellä on aika hiljaista.

Jen_ni Ei sitten ihmekkään, jos se toinen Turun ketju on jossain sivulla nro 4, jos siellä suurin osa on jo saanut käärönsä.

Lumimyrsky Kyllä mullekkin sellanen avohyllyinen hoitotaso muuten kävisi, jos sille olisi oma paikka. Ja varsinkin joku muu säilytystila kaikille vaatteille sun muille. Mutta hoitopöytä on mun makkarissa ja näkyy siitä keittiöön ja matkalla olohuoneeseen, niin olisi ihan kiva ettei aina näy sellaset huojuvat vaatekasat ja vaipparöykkiöt. Meillä on pieni kämppä, mutta ajttelin kuitenkin asustella tässä vielä ainakin ensi kesään, kun ei se vauveli alussa kuitenkaan vielä pahemmin omaa tilaa tarvitse.

Ainiin, tuosta hoitopöydästä. Aluksi oli tarkoitus ostaa Ikeasta se Hemnes-sarjan lipasto ja siihen hoitotaso. Mutta niin mun tuuria...kun vihdoin päätettiin, että nyt "uskaltaa" jo ostaa sen, niin eikös se hoitotaso ole poistunut valikoimista. Vielä se näyttää Ikean sivuilla olevan, mutta aikamme sitä Ikeasta etsittyämme kysyimme myyjältä, joka kertoi ettei ole eikä tule. Onneksi sitten löysin tuon toisen käytettynä ja on itseasiassa vielä kivempi kuin se Hemnes-hässäkkä, enää ei harmitakkaan.
Tänään aloin pesemään jo vaatteita. Ajattelin senkin säästää vielä myöhemmäksi, mutta jotenkin tuli himo jo nyt saada ne käyttökuntoon. Nyt kun sukupuolikin selvisi, niin jokapuolelta tulossa lisää vaatteita kassikaupalla. Onneksi en ottanut sitä äitiyspakkausta, koska alkaa siitäkin olemaan jo muutaman vuoden sisältö valmiina :)
Ja mullahan ei tosiaan ole poikien jäljiltä yhtään mitään säästössä, kun ei lapsia pitänyt enää tulla...

Meille tulee :heart:tyttö:heart: Käytiin siellä 3/4D-ultrassa maanantaina. Kaikki oli edelleenkin hyvin ja saatiin muutama söpö kasvokuvakin. Tytteli vastasi mitoiltaan ihan päivälleen viikkoja ja kaikki muutkin mitat meni ihan tasan keskikäyrällä. Oltiin Kaarinassa siellä Varsinais-Suomen lääkäripalvelussa ja voin suositella sitä kaikille. Lääkäri oli tosi mukava ja selitti kokoajan mitä katsoo ja mitä ruudulla näkyy(kun mittaili ja tutki sisäelimiä) Aika vähän siinä loppujen lopuksi sitä 3/4D kuvaa tuli, mutta se mitä haluttiinkin tietää selvisi.
Tän hetkinen paino on 584g ja arvioitu syntymäpaino 3700g. Siihen se lääkäri kuitenkin sanoi, että näillä viikoilla,ei ne yksilölliset erot vielä vaikuta kovinkaan paljon, loppuraskaudesta vasta kasvuvauhti vaihtelee. Kun mun molemmat pojat painoi syntyessään n. 3100g, niin se on kuulemma parempi painoarvio.
Ja olinpas vähän tyhmä, kun kuuntelin neuvolatädin neuvoja, hän vähän varoitteli ettei kannata vanhempia lapsia ottaa mukaan, kun ei se vauva vielä ole mikään söpö ja vauvamainen. Mutta olihan se, ei tietenkään mikään älytön pullaposki rusetti päässä, mutta söpö kuitenkin, eikä ollenkaan pelottava(niinku neuvolantäti meinasi), onneksi pojat sai sitten DVD:ltä katsella.

Violiina-kiva kun jaksoit kyhätä ton listan meille. Te ootte paljon kärsivällisempiä kuin me noiden ultrien kanssa. Me mentiin heti kun sai, siis rv 23. Jos olisi kuukauden jaksanut odottaa olisi saanu parempaa ja kivempaa materiaalia, mutta eihän me jaksettu :D

Olisko kukaan halukas sitä face-ryhmää perustamaan? Mäkin voin sen laittaa pystyyn, mutta sit haluan nimi, sun muita ideoita. Mutta, jos joku muu on halukas, niin olkaa hyvä, kiitos ja kumarrus:kiss:

Nyt meen jatkamaan pyykkäystä, en muistanutkaan miten kätevää vauvanvaatteiden pesu on, yhteen koneelliseen menee ainakin 40 vaatetta, eipä tää sit olekkaan niin iso urakka.

Jaksamisia kaikille.

Minä ja Rosamunda 23+5

*muoks* kirjoteltiinkin samaan aikaan Murulin kanssa.
Itse ostin sen dopplerin rv 11 ja heti löytyi sydänäänet.
Ja se 3/4D oli yksityisellä, omavastuu siitä on 180€ ja DVD kuuluu hintaan mukaan. Se onnistuu alkaen rv 23. Tuosta aikaisemmasta selvisikin jo paikka.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos listasta Violiina. :)

Eilen oli toinen neuvolakäynti. Täytyy sanoa, että aika turha käynti, kun vointi on ollut hyvä ja mitään ihmeempiä mieltä askarruttavia kysymyksiäkään ei ollut. Painoa oli tullut muutama kilo lisää ja verenpaine pysynyt samana ja muutenkin kaikki oli ok. Tietenkin oli kyllä ihanaa, kun kuunneltiin pikkuisen sydänääniä. :heart: Seuraava neuvolakäynti onkin sitten hyödyllisempi, kun käydään läpi kelan papereita. Siellä varmaan saadaan myös se paperi, joka täytetään äitiyspakkauksen hakua varten. Meinaatteko ottaa äitiyspakkauksen? Mä otan ehdottomasti, koska siellä näyttäisi olevan kaikkea hyödyllistä. Saas nähdä saanko tämän vuoden pakkauksen vai ensi vuoden. Omasta mielestäni tämän vuoden pakkaus näyttää ihan mukavalta. :)

Muruli mä olen myös koittanut netistä googlettaa mammajumppia Turussa, mutta eipä ole vielä tullut vastaan ainakaan mitään. Kaikki jumpat mitä olen löytänyt on äiti-vauvajumppia. Luulisi että tälläisille tunneille on kysyntää. Itse ajattelin taas mennä pitkästä aikaa balanceen, kun yksi tuttavani ohjaa tunteja. Hän lupasi huomioida minut tunnilla ja antaa vaihtoehtoisia liikkeitä. :)
 
Turun urheiluliitolla on ennen ollut äitiysjumppa mutta näköjään nyt ei enää ole. Tutolassa näkyy maanantaisin olevan kunnonhuolto -tunti, joka varmaan on hypytön ja sopii vaikka ihan loppuraskauteen asti. Ja kyllä ihan tavallisissa jumpissa voi käydä, sillä pätevä ohjaaja osaa ohjata raskaana olevaa ja ehdottaa sopivia liikkeitä sopimattomien tilalle :)

Mä aion ottaa äitiyspakkauksen. Esikoisestakin me otettiin, mutta mä myin suuren osan pienimmistä vauvanvaatteista (kun ajattelin, että toista ei enää tule), joten niitä tarvitaan taas vaikka kuinka paljon. Äitiyspakkauksessa on ollut tosi paljon hyödyllisiä tavaroita ja käytännöllisiä vaatteita.

Viimeinkin, kiva että pääsitte kurkkimaan tulokasta oikein kunnolla. Yhdyn sun mielipiteeseen, että V-S Lääkäripalvelu on oivallinen paikka. Me käytiin siellä varhaisraskauden ultrassa. Tosi kiva ja perusteellinen lääkäri :)

Mua huolettaa. Mulla on suurin osa raskausoireista kadonnut. Ihan kuin ne pikku hiljaa olisivat kadonneet maanantain jälkeen :( Ettei vaan olis taas keskeytynyt keskenmeno niin kuin viime keväänä, tai sitten olen vaan vainoharhainen. Rahaa toiseen ultraan ei ole, mutta pitäiskö mun soittaa neuvolaan ja kysyä, jos sieltä kautta pääsis ultraan? Eiks se ole ihan hyvä peruste, että olo on sama kuin viime keväänä, kun tuli keskeytynyt keskenmeno?

Lumimyrsky ja (toivottavasti) Pikku Otus 8+4
 
Tervehdys! :)

Varovaisesti uskaltaudun mukaan...

Listaan: Da capo / 36v. / 4. lapsi / 9.4.

Turusta siis ollaan, neljäs lapsi olis toiveissa. Touko-kesäkuun vaihteessa oli keskenmeno rv9+ ja silloin olin juuri ehtinyt käydä pariin kertaan kirjoittamassa tuolla loppuvuoden odottajissa, kunnes poistuin takavasemmalle... ;)
Nyt toivon, että saisin roikuttua täällä pidempään... :heart:

Nt-ultra on keskiviikkona 18.9., joten siellä ainakin pääsen näkemään, onko tuolla ketään.
Käyn kertomassa ultrakuulumiset, jahka sieltä kotiudun! :)

Eipä nyt muuta, joten palailen myöhemmin. Jospa silloin ehtisin ajatuksella lukemaan teidänkin kuulumisianne, kun nyt jää aika vähäiseksi se puoli :ashamed:

Hyviä vointeja kaikille!!! Heippa! :wave:
 
Miekin voisin uskaltautua jo tänne:)
Ensisynnyttäjä, ikää 27.v. ja LA on 23.2. Kiva kun on tällasii foorumeit, kun tuntuu et kaikki ystävät on niin lapsivastaisii ni saa vähän purettuu tuntemuksii sit tänne.

Lumimyrsky, olit puhunut noista raskausoireiden häviämisestä. Miullakin raskausoireet katosi tosi aikasteen, varmaan just tuolloin viikolla 8 millä siekin oot. Sitä ennen olin kolme viikkoa halaamassa vessanpönttöä tai nukkumassa väsymystä pois. Välillä mietin oonko enää ees raskaana kun tuntuu et toi masukin kasvaa niin verkkaisesti, eikä ole enää oireita. Mutta ainakin viime ultran mukaan kaikki oli ok:)

Onko kenelläkään muulla muuten vatsaa alkanut koskemaan pienenkin liikuntayrityksen jälkeen? Ennen harrastin juoksemista, jumppia ja salia, mutta nyt vatsa tulee kipeäksi pienen kävelylenkinkin jälkeen. Oonkin joutunut alkaan skippaamaan tuota liikuntaa aika lailla, koska huolettaa tuollanen vatsakipu. Vauvan hyvinvointi kuitenkin ennen kaikkea.

Täällä oli aiemmin puhetta mammajoogasta Turussa. Ainakin Turun Joogayhdistys järjestää mammajoogaa.

Toivottavast Da capo sul menee nt-ultra hyvin, tsemppiä:) Ja kerrohan sit kuulumiset sieltä, jahka oot käyny.
 
Moikka,

onko joku jo perustanut sen fb-ryhmän? Mä voin kyllä perustaa, meinasinkin jo, mutta en keksinyt hyvää nimeä :D. Ideoita? En ole täällä paljon itsestäni kertonut, mieluummin kerron sitten salaisessa ryhmässä, kun tätä pääsee lukemaan kuka vaan... :)
 
Tervetuloa uusille, lisäilen teidät listaan.

Mä kävin esikoista odottaessa muutamia kertoja Turun Joogayhdistyksen äitiysjoogassa ja edelleen näyttävät sitä järjestävän. Tosin ei ollut ihan mun juttu kun meinasin usein alkaa vaan nauramaan kun ajatus harhaili :). Nyt kahden lapsen äitinä se voisikin olla ihan eri juttu kun pääsisi rentoutumaan hulinapäivän jälkeen, nyt tosin varmaan nukahtaisin sinne hyvinkin äkkiä :).

Kaarinassa Savonlahdella mekin ollaan käyty kahdessa 3/4D ultrassa ja kahdessa varhaisultrassa ja voin lämpimästi suositella. Siellä on nyt vielä ihan uusikin laite jota esitteli mulle varhaisultrassa. Vähän pidemmille viikolle kun malttaa odotella niin näkyy tosi hyvin kaikki rakenteet ja ehtii vauva kehittyä edellisestä ultrasta. Riippuu kyllä vauvan asennosta paljon miten hyvää kuvaa saadaan että vähän on myös arpapeliä.

Äitiyspakkausta ei oteta. Pakkauksen sisävaatteet esikoisen kohdalla jäivät lähes kokonaan käyttämättä kun olivat jotenkin tosi epäsopivia. On siinä toki paljon hyödyllistäkin, mutta tosiaan meiltä ne tarvikkeet jo löytyy.

Tehkää joku ihmeessä fb-ryhmä, sinne varmaan mun ainakin tulisi enemmän kirjoiteltua kun on muutenkin paljon käytössä. Mies lähti just viikon työreissulle niin mulla ei tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen muuta oikein tulekaan tehtyä kuin roikuttua netissä...
 
FACEBOOK-RYHMÄ PERUSTETTU!
No niin, Facebookissa on salainen ryhmä meille. Laittakaa mulle yksityisviestillä nimenne ja kuvailu profiilikuvasta, niin kutsun teidät ensin kaverikseni, jotta voin lisätä teidät ryhmään. Mut saa sitten poistaa kavereista jos haluaa, en pahastu.

Salainen ryhmä tarkoittaa sitä, että ryhmää ei näe kukaan muu, kuin ryhmään kuuluvat. Sitä ei voi etsiä Facebookista, eikä kukaan muu kuin ryhmäläiset näe, jos lisäät ryhmän seinälle jotain tai kommentoit jotain. Kukaan ei myöskään näe sitä, että liityt kyseiseen ryhmään.

Tervetuloa ryhmään kaikki! :)
 
Eipä mittään, tervetuloa vaan ryhmään. Siellä on asetukset nyt niin, että kaikki ryhmässä olevat voivat lisätä sinne väkeä, eli jos se on teille jo liittyneille ok, niin voitte mainostaa täällä, että teidänkin kautta sinne voi hakeutua. :)
 
Hienoa, että saatiin ryhmä perustettua! :) Siellä on paljon mukavampi kertoa itsestään.

Mulle ainakin ok, että myös mun kautta voi liittyä fb-ryhmään.Eli laittakaa yksityisviestiä mulle, jos haluatte liittyä fb-ryhmään - laita viestiin nimesi ja kuvailu profiilikuvasta. Laitan ekaks kaverikutsua fb:ssä ja sen jälkeen lisään ryhmään.

Tervetuloa ryhmään! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeapaju78
Mä liityn FB-ryhmään sitten kahden ja puolen viikon päästä, kun nt-ultra on kunnialla ohi. Jos sopii? Siihen asti aion olla anonyymi :) Toivottavasti jatkatte kirjoittelua täälläkin.

Täällä raskausoireet ovat palanneet, huh. Perjantaina ykäsin eteiseen, kun en ehtinyt vessaan asti. Tänään on ollut ihan hirveä olo, turvotusta ja pahoinvointia niin, etten ole juuri voinut liikahtaa. Jaksoin sentään vääntäytyä 40 minuutin vaapuntalenkille lähimetsään tässä hetki sitten.

Ja sitten mulla on paino noussut vaikka kuinka paljon, ja se ahdistaa kauheasti. Päätin, että jätän tästä hetkestä lähtien kaikki herkut pois, jotta painonnousu pysyisi aisoissa. En haluaisi, että on raskauden jälkeen ihan hirveästi pudotettavaa. Ajattelin kokeilla, josko sitä pääsisi taas fitness-kuntoon synnytyksen jälkeen. Viime raskauden jälkeen mulla oli sixpack ja vedin 10 leukaa kolme kuukautta synnytyksen jälkeen :O Turha varmaan enää sellaisesta unelmoida, mutta jos siihen pääsis edes puolessa vuodessa :D Oon vähän suorittajatyyppiä, kuten ehkä näkyy (ja sen huomaa myös siitä, että suoritan noin 100 opintopistettä vuodessa...) :D

Täytyykin varmaan taas palata opiskelun pariin. Luen tällä hetkellä Homeroksen Odysseiaa, josta pitää jokin analyysi kirjoittaa, ja voin sanoa, että siinä on hyvä nukahtamislääke! :D
 
Hei kaikille!
Onpa hauskaa, että juuri nyt kun kaipailin oman alueen odottajista tuttavia, on täällä kaksplussalla parikin ketjua aiheeseen. Jess!

Olen 26-v esikoisen odottaja, La 10.2. Joskin uskon vakaasti, että meillä synnytään jo tammikuussa. :D

Raskaus on nyt siis 18+6 ja on ollut ylä-ja alamäkiä. Kuluneen viikon olen ollut sairaslomalla kohtukipujen ja supistelujen vuoksi. Joudun lopettamaan työt mahdollisimman pian, ei ilmeisestikään sovi mulle tuo hoitotyö ja mahan kasvattaminen. Onneksi olen oikeasti opiskelija, joten ihan työttömäksi en jää. Vaikka olihan tuon kesäloman jälkeen vaikea palata luentomaailmaan, olisin kaikkein mieluiten mammalomalla jo.

Hankintoihin liittyen on kerrottava, että meilla on yhdistelmävaunut, pinnasänky ja kauhea määrä vaatteita jo valmiina. Olen kirpputorifanaatikko ja ostettava on kun löytä hyvää ja omaan silmään sopivaa halvalla... :D Onneksi mieskin on alkanut intoutua, edellispäivänä se vei mut yhteen lastenvaateliikkeeseen kun oli ihan itse huomannut niillä alen. Ja viikko sitten se aloitta iltapuhteikseen pinnasängyn hiomisen että voitais jo pian maalata se uusiksi. On se vaan aika suloista.

Liikkumisestakin oli puhetta, olen ollut aika innokas kuntosaliurheilija, mutta alkuraskauden pahoinvointi ja väsymys veivät kaikki mehut. Samalla ne tappoivat täysin toisen harrastuksen, kiipeilyn, yrittämisenkin. Nyt olen pikkuhiljaa uskaltautunut kokeilemaan liikkumista taas. Rauhallinen kävely onnistuu tasaisessa maastossa ja uinti on ollut yllättävän mukavaa -kunhan olen muistanut nauttia runsaasti nesteitä sen jälkeen. Ostin itselleni uimahalliin kymppikortinkin, tällä kilojen nousulla on pakko yrittää jotakin! :/
 

Yhteistyössä