Turhanhaihattelua vai haaveammattiin opiskelu 31v?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MariaMiria
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

MariaMiria

Vieras
Voi kun tietäisi mitä tehdä!? Haaveena on lääkärin ammatti ja ikää nyt 30, jos alkaisi lukemaan pääsykokeisiin olisi se aloitettava viimeistään syksyllä. Tällä hetkellä olen kotona lasten kanssa, alle kolme kumpikin ja töitä olen etsinyt. Minulla on jo ennestään maisterintutkinto ja toiselta alalta kandin paperit ja työkokemusta mutta nyt olen ilman työtä. Oman alan työt ovat kiven alla ja mahdollisesti vain lyhyitä pätkiä jos ollenkaan.

Lääkärin ammatti on käynyt mielessä jo useamman vuoden ajan ja varsinkin työttömyys omalla alalla saa stressikäyrän nousukiitoon! Jos asuisimme lääkärikoulutus paikkakunnalla niin ilman muuta panostaisin ja kokeilisin pääsyä vuoden päästä, mutta mies kauhistuu pelkästä ajatuksesta! Hänellä on töitä ja ystäviä täällä ja opiskelijaelämään palaaminen olisi hirvittävää..

Olenko itsekäs haaveillessani uudesta ammatista vaikka minulla on lapsia ja mies ja heillä asiat hyvin täällä missä asumme? Pitäisikö vaan jatkaa töiden etsintää ja kestää epävarmuutta omasta työtilanteesta? Minusta vain tuntuu että kaipaan vielä haasteita! Johtuukohan tämä kotiäitiyden mukavasta joskin puuduttavasta arjesta.. Huoh.. Olisin valmis lukemaan vuoden ajan pääsykokeisiin ja tekemään opiskeluaikana töitä, motivaatiosta ei ole puutetta. Opiskelu on aina ollut minulle helppoa ja en pelkää tehdä töitä tavoitteideni eteen. Lääkäri on salainen haaveammattini ja pelkkä opiskelukin olisi minulle mielekästä!

Miehen mielestä olen typerä enkä tajua elämän realiteetteja. Muutto oli mahdottomuus ja tässä elämäntilanteessa en vaan voi ryhtyä opiskelemaan enää. Minusta taas sekin on parempi kuin työttömyys ja jatkuva epävarmuus. Minulla on hieman lannistunut olo sillä mielestäni kyseessä on väliaikainen tila ja haaveita tulisi tavoitella. En haluaisi katua myöhemmin sitä etten edes yrittänyt! Puhukaa mulle järkeä etten elättelisi turhia haaveita!
 
Olen sitä mieltä, että ehdottoman kannattavaa! tulotaso on hyvä ja lääkäri voi spesiaaliteetistaan riippuen työskennellä pitemmälle kuin moni duunari, esim. pari tuntia viikossa vaikka eläkeiässä.
 
Mä lähdin opiskelemaan juurikin 2 lapsen jälkeen, suoraan hoitovapaalta. En ole katunut hetkekään - tosin mun tilanne sikäli helpompi että yliopisto on samalla paikkakunnalla.
 
Minä olen valmennuskurssilla jossa on 60 muuta hullua vääntämässä, ollut jo vuoden verran. Viime vuonna siitä kurssilta pääsi AINOASTAAN 2 Helsinkiin, muutama muualle. Tänä vuonna minulla ei ole suurempia toiveita kävellä sisään, ensi vuonna on uusi yritys kuitenkin. Haavehan se on, mutta kyllä siinä töitäkin pitää tehdä. Itsellä ei ole lapsia, mutta kyllä tässä pian aletaan lisääntymään. Osa noista lukijoista on päntännyt 3 vuotta vähintään ja kyllä minä olen sitä mieltä, että unelmia kannattaa ja pitää tavoitella mutta ei muun elämän kustannuksella. Se on ihan täysipäiväistä pänttäämistä ja vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan ja että minä menen sisään ja opiskelen vaikka olisi kuinka rankkaa niin siinä vuodessa ehtii tulla monta kertaa sellainen olo että olenko hullu kun rääkkään itseäni ja eihän tästä tule yhtään mitään.

Kyllä minusta sinun kannattaa, mutta kunhan et pistä kaikkea sen varaan. Ja tosiaan, opiskelu ei lopu pääsykokeeseen. Arvostan lääkäreitä ihan eri tavalla kun nyt olen itse käynyt tätä rääkkiä läpi enkä ole edes vielä koulussa sisällä. :D Itse olen 22 eikä siis ole lapsia, mutta eivät lapset ole este jos jotain haluaa. Itse haen kyllä muihinkin kouluihin, kannattaa olla plan B.
 
Mikään ei sua estä hakemasta lääkikseen jos sä oikeasti sitä haluat. Kannattaa kuitenkin puhua miehen kanssa asiasta, koska sä tulet tarvitsemaan miehen tukea todella paljon mm. lasten hoidon suhteen siinä vaiheessa jos sisään pääset. On paljon pakollista läsnäoloa (myös iltaisin kun pitää olla päivystyksessä mukana), paljon pitää lukea ja opiskella. Lisäksi on aikoja kun joudut olemaan esim pari viikkoa tai enemmänkin kokonaan toisella paikkakunnalla opintoihin liittyen.

Moni perheellinen on ihan onnistuneesti opiskellut itsensä lääkäriksi. Kolmekymppinen ei ole mikään ikäloppu vaikka siltä voi tuntuakin ;) Mutta se mies, koita puhua se ympäri koska helppoa ne kuusi vuotta ei tule olemaan. Tsemppiä!
 

Yhteistyössä