*turha* Kyllä keittää!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja grrrrr
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

grrrrr

Vieras
Pakko purkaa johonkin. Olen itse flunssassa:yskä ja kurkku kovin kipeä, muutama yö mennyt reilun Burana-annoksen turvin (että saa kurkkukivulta nukkua). Taapero myös kipeänä. Mies lähti eilen kavereiden kanssa illan viettoon ja tuli kotiin vartti sitten vaikka oli sovittu että tulee ajoissa/yöllä niin että käy lapsen kanssa ulkona jne. Viime yönä valvottiin yksi 1,5 h pätkä ja herättiin noin 10 kertaa ja astamlääkettäkin piti kaksi kertaa lapselle antaa. Ja itselläkin oli hankaluuksia flunssan takia nukkumisen kanssa.

Mies tiesi nämä lähtiessään eikä siinä mitään kun meno oli jo aikaisemmin sovittu mutta kai sitä sen verran voisi empatiaa olla että tulisi edes ajoissa kotiin ja jättäisi ne illan viimeiset ottamatta (pakkoko sitä aina on perseet vetää). Siis eikö yhtään leikkaa? Oonko ainoa joka tämmösen pahvin kanssa naimisissa? Nyt sitten makaan raatona loppuillan. Ja eka asia kun tuli kotiin, oli että sanoi "kai meillä on illalla kahdenkeskistä aikaa?" Siis häh? Mä saa kuitenkin nousta klo 6-7 lapsen kanssa ja yöunet muutenkin vähissä ja sitten pitäs vielä jäädä viettämään herran kanssa kahdenkeskistä aikaa kun krapulassa tietty panettaa. Tämä rouva menee kyllä maaten lastennukkuma-aikaan, se on varma.
 
No ainakin alkoholisti on sellainen, että vakaasti lähtee vaan yhdelle ja lupaa tulla kotiin kello 22. Hän vaan ei voi mitään sille, että ei voi lopettaa enää aloitettuaan.
Ja alkoholistin ja narsistin ero on siinä, että alkoholismista on helpompi toipua euikä narsistin ole pakko juoda, muut oireet on samat, mitä tulee tuohon laatuajan vaatimiseen...
 
Lapsi on kipeä mutta ei kuumeessa joten ulkoilee kyllä kaksi kertaa päivässä vähän aikaa. Ja yskä vaivaa enimmäkseen öisin (infektioastma). Nenä ei vuoda eikä kuumetta. Eli vaikka on kipeä, ei kuitenkaan niin kipeä että täytyy sisällä nököttää. Mutta tiedossa on että öisin pienikin flunssa yskittää ja astmaatikolla yskä kestää aina hirmu kauan ennenkuin paranee kunnolla.

Mun mielestä oli ok lähtee, oli kaverin juhlat (etukäteen suunniteltu, tyyliin 2 kk sitten). Eli siinä että meni illalla ja ois ollu vaikka aamuun ei ollu mitään vikaa. Kunhan ois sit aamupäivästä ottanut lapsen hoitaakseen et mä olisin saanut levätä.

Alkoholisti ei kai sanan varsinaisessa merkityksessä ole vaan ei vaan sitten illan edetessä maltakaan lähteä kotiin jne. Narsismista en tiedä..

Huomenna aion tosiaankin nukkua pitkään. Ja mennä illalla ajoissa nukkumaan.
 

Yhteistyössä