Ystävät. Ongelma. Kritisoikaa ja haukkukaa vapaasti. 
1. Muutin pk-seudulta TRE:lle 2008 lokakuussa, silloisen uuden poikaystäväni, nykyisen mieheni kanssa.
2. Tulin raskaaksi vuosi sitten, nyt kotona 4,5kk ikäinen poika.
3. En jaksa potea huonoa omaatuntoa tai noteerata mtn kommentteja, että mun paikka on kotona miehen ja lapsen kanssa aina ja iäti. Muuten olen huono äiti. Jos olet sitä mieltä niin sitten olet. Haukkukaa rauhassa.
4. Mies on mahtava lapsen kanssa, ja pääsisin koska vaan lähtemään vklp viettämään ystävieni kanssa...
5. Tässä ei ole kyse siitä, että haluaisin ryyppäämään. Kyse on siitä, että haluaisin viettää aikaa ystävieni kanssa.
Mutta. Avautuminen:
Mulla alkoi tänään taas suututtaan mun "kaverit"... Ne tietään tasan tarkkaan kuin vaikee raskausaika ja varsinkin sairaala-aika oli mulle... ja kuin mä niille oon puhunu jo vaik kuin pitkään, että kaipaan viettää aikaa heidän kanssaan... Mä jo RASKAUSAIKANA yritin että lähdettäs yhdessä johonkin, vaikka en vois juodakaan, ei se menoa latistais... Mut eipä oo ollu ketään kamalasti kiinnostunanut. Ja sit mä oon odottanu syksystä asti, että ihanaa - ne kaverit jos järkkäis jotain tosi kivaa ylläriä mulle joulukuulle kun lupasivat että sit viimeistään juhlitaan yhdessä, pitämättä jääneitä polttareita ja muutenkin... Mutta joulukuu tuli ja meni. Ja nyt on puhe, että "ehkä jos helmikuussa pidettäis ne polttarit?"
Mulla on tasan 3 hyvää ystävää ollut.
1. Paras ystävä, entinen "kämppis" on vähentänyt yhteydenpitoa radikaalisti. Ei aina vastaa edes mun tekstareihin, ja harvoin soittaa takas. Vetoaa siihen kun "3-vuotias vie niin paljon aikaa". Onko se niin vaikee soittaa vaikka edes 5min puhelu, töissä röökitauolla??
2. Lapseton, pienoinen bilehile-kaverini pitää todella harvoin yhteyttä, raskausaikana vielä jaksoi soitella mulle, mutta nyt ei ole soittanut kertaakaan, kerran vastannut mun tekstariin ja puheluun kun mä soitin hänelle. Innokkaasti puhui niistä "polttareista" ym. Mutta eipä ole hänellä kuulemma ollut aikaa viettää vklp mun kanssa. Silti tuntuu käyvän joka vklp baareissa.
3. Yksi kaveri kadonnut kokonaan mun elämästä. Häntä ei vaan ole kiinnostanut enää ollenkaan kun tulin raskaaksi. Hän jopa kysyi, että enkös mä ole saanut Tampereelta ketään kavereita.
Helkkari - jos mä en haluu uusia kavereita? jos mä vaikka haluaisin yhä pitää nämä vanhat kaverit? Mulla on harvassa ystävät, koska olen "nirso" ihminen... En mä jaksa olla tekemisissä monien ihmisten kanssa vaan "muodon vuoksi". He ovat mun hyviä ystäviä, koska ovat luonteillaan ja teoillaan sen paikan mun sydämessä ottaneet. Nyt tuntuu, että he vaan "muistelevat" meidän vanhoja tempauksia ja "menneitä aikoja"... Ei se muuta mitään, että mä menin naimisiin ja sain lapsen?
Tuntuu, että heitä ei vaan kiinnosta nyt ku oon perheellinen. En oo enää se sama ihminen heidän mielestään? Mä niin odotan, että pääsisin tekemään päättömiä sekopääreissuja heidän kanssaan.... Tai istumaan yhteistä iltaa ja juttelemaan syvällisiä ja parantamaan maailmaa... Tai ihan mitä vaan.
Ihan itkettää kun ottaa niin päähän. Ja nimenomaan sen takia, että mä en oo heitä hylänny, oon kyllä yrittäny pyytää juhlimaan tai käymään, ja ylipäänsä pitäny yhteyksiä.... Mikä mut pitää onnellisena ja tekee osittain sen mitä mä olen? Perhe - "Minä" - JA YSTÄVÄT!
On se niin helvetin vaikeeta järkätä yhtä helvetin viikonloppua vapaaks, jotta vois PITKÄSTÄ AIKAA viettää aikaa mun kanssa? En vissiin olekaan heille niin elintärkeä ystävä kuin mitä he ovat mulle, siltä musta alkanut tuntumaan...
Onhan se vika varmaan mussakin. En vaan tiedä mitä mä voisin tehdä enempää? Enkä tiedä miten olen niin paljon muuttunut. Ja olen pitänyt "kakkavaippapuheet" minimissä kun olen heille soitellut. Yleensä kyselen heidän menemisistään ym. ja puhun lapsesta vasta jos he siitä kysyvät. Mutta: Pitääkö mun jättää mieheni ja lapseni viikonlopuksi ja lähteä sinne pk-seudulle heidän luokseen? Vai mitä mä teen? Mä todella tuun kohta hulluksi kun en näe ystäviäni ollenkaan... |O
1. Muutin pk-seudulta TRE:lle 2008 lokakuussa, silloisen uuden poikaystäväni, nykyisen mieheni kanssa.
2. Tulin raskaaksi vuosi sitten, nyt kotona 4,5kk ikäinen poika.
3. En jaksa potea huonoa omaatuntoa tai noteerata mtn kommentteja, että mun paikka on kotona miehen ja lapsen kanssa aina ja iäti. Muuten olen huono äiti. Jos olet sitä mieltä niin sitten olet. Haukkukaa rauhassa.
4. Mies on mahtava lapsen kanssa, ja pääsisin koska vaan lähtemään vklp viettämään ystävieni kanssa...
5. Tässä ei ole kyse siitä, että haluaisin ryyppäämään. Kyse on siitä, että haluaisin viettää aikaa ystävieni kanssa.
Mutta. Avautuminen:
Mulla alkoi tänään taas suututtaan mun "kaverit"... Ne tietään tasan tarkkaan kuin vaikee raskausaika ja varsinkin sairaala-aika oli mulle... ja kuin mä niille oon puhunu jo vaik kuin pitkään, että kaipaan viettää aikaa heidän kanssaan... Mä jo RASKAUSAIKANA yritin että lähdettäs yhdessä johonkin, vaikka en vois juodakaan, ei se menoa latistais... Mut eipä oo ollu ketään kamalasti kiinnostunanut. Ja sit mä oon odottanu syksystä asti, että ihanaa - ne kaverit jos järkkäis jotain tosi kivaa ylläriä mulle joulukuulle kun lupasivat että sit viimeistään juhlitaan yhdessä, pitämättä jääneitä polttareita ja muutenkin... Mutta joulukuu tuli ja meni. Ja nyt on puhe, että "ehkä jos helmikuussa pidettäis ne polttarit?"
Mulla on tasan 3 hyvää ystävää ollut.
1. Paras ystävä, entinen "kämppis" on vähentänyt yhteydenpitoa radikaalisti. Ei aina vastaa edes mun tekstareihin, ja harvoin soittaa takas. Vetoaa siihen kun "3-vuotias vie niin paljon aikaa". Onko se niin vaikee soittaa vaikka edes 5min puhelu, töissä röökitauolla??
2. Lapseton, pienoinen bilehile-kaverini pitää todella harvoin yhteyttä, raskausaikana vielä jaksoi soitella mulle, mutta nyt ei ole soittanut kertaakaan, kerran vastannut mun tekstariin ja puheluun kun mä soitin hänelle. Innokkaasti puhui niistä "polttareista" ym. Mutta eipä ole hänellä kuulemma ollut aikaa viettää vklp mun kanssa. Silti tuntuu käyvän joka vklp baareissa.
3. Yksi kaveri kadonnut kokonaan mun elämästä. Häntä ei vaan ole kiinnostanut enää ollenkaan kun tulin raskaaksi. Hän jopa kysyi, että enkös mä ole saanut Tampereelta ketään kavereita.
Helkkari - jos mä en haluu uusia kavereita? jos mä vaikka haluaisin yhä pitää nämä vanhat kaverit? Mulla on harvassa ystävät, koska olen "nirso" ihminen... En mä jaksa olla tekemisissä monien ihmisten kanssa vaan "muodon vuoksi". He ovat mun hyviä ystäviä, koska ovat luonteillaan ja teoillaan sen paikan mun sydämessä ottaneet. Nyt tuntuu, että he vaan "muistelevat" meidän vanhoja tempauksia ja "menneitä aikoja"... Ei se muuta mitään, että mä menin naimisiin ja sain lapsen?
Tuntuu, että heitä ei vaan kiinnosta nyt ku oon perheellinen. En oo enää se sama ihminen heidän mielestään? Mä niin odotan, että pääsisin tekemään päättömiä sekopääreissuja heidän kanssaan.... Tai istumaan yhteistä iltaa ja juttelemaan syvällisiä ja parantamaan maailmaa... Tai ihan mitä vaan.
Ihan itkettää kun ottaa niin päähän. Ja nimenomaan sen takia, että mä en oo heitä hylänny, oon kyllä yrittäny pyytää juhlimaan tai käymään, ja ylipäänsä pitäny yhteyksiä.... Mikä mut pitää onnellisena ja tekee osittain sen mitä mä olen? Perhe - "Minä" - JA YSTÄVÄT!
On se niin helvetin vaikeeta järkätä yhtä helvetin viikonloppua vapaaks, jotta vois PITKÄSTÄ AIKAA viettää aikaa mun kanssa? En vissiin olekaan heille niin elintärkeä ystävä kuin mitä he ovat mulle, siltä musta alkanut tuntumaan...
Onhan se vika varmaan mussakin. En vaan tiedä mitä mä voisin tehdä enempää? Enkä tiedä miten olen niin paljon muuttunut. Ja olen pitänyt "kakkavaippapuheet" minimissä kun olen heille soitellut. Yleensä kyselen heidän menemisistään ym. ja puhun lapsesta vasta jos he siitä kysyvät. Mutta: Pitääkö mun jättää mieheni ja lapseni viikonlopuksi ja lähteä sinne pk-seudulle heidän luokseen? Vai mitä mä teen? Mä todella tuun kohta hulluksi kun en näe ystäviäni ollenkaan... |O
