Taannoin lupasin lopettaa palstailun lopullisesti heti kun 10 000 viestin raja olisi laskurissa rikki. Nyt tuo maaginen rajapyykki on saavutettu ja lunastan lupaukseni. Yksärit käyn vielä huomenna lukemassa ja tallentamassa muualle, mutta sitten en enää koskaan kirjaudu sisälle, en rekisteröidy uudelleen enkä kirjoita harmaana. Google saattaa joskus palstalle tuoda jotain tietoa hakiessani, mutta silloinkaan en kommentoi kyseistä ketjua mitenkään. Palstailu on minun osaltani kokonaan ohitse! Iloitse, oi Israel!
Miksikäs tulikaan luvattua sitä mitä tuli luvattua? No, alkoi maistua puulta koko touhu. Lopullisen takarajan asettaminen sai touhuun enemmän potkua, kuten rajallisuus usein tekee. Elämä maistuu erityisen hyvältä kun tietää sen joskus vielä päättyvän lopullisesti. Tai sitten loppuelämä menee surkutellessa sen lyhyyttä. Asenteesta on moni juttu kiinni.
Moni varmaan sanoo, että älä kokonaan lopeta, pidä vähän taukoa ja tule sitten takaisin. Yhtä moni toisaalta sanoo, että hyvä kun sustakin päästiin, älä vaivaudu tulemaan takaisin. Minun sydämeni sanoo, että annetuista lupauksista täytyy pitää kiinni. Kuuntelen sitä.
Kaikenlaista on tullut kirjoitettua, monenlaista jää kirjoittamatta. Sellaista se elämä on. Voikaa paksusti ilman minuakin ja hyvää loppuelämää! Vast'edes vain toiset foorumit saavat hyötyä persoonallisuudestani, jossa ainoastaan vaatimattomuuteni ylittää nerouteni.
P.S. Siitä, että ulkoinen kauneus on kohdallaan, ei loogisesti seuraa se, että sisäinen kauneus ei olisi kohdallaan.
Muokattu aamulla 28.5.2010
Uusia viestejä en enää kirjoita, mutta tätä viimeistä muokkaan vielä. Tuli vähän kiirus sen kanssa eilen.
Ei, ss, minulla ei ole mitään etsikkoaikaa menossa, vaan viljelen raamatullisia viittauksia päteäkseni silläkin saralla. Onhan Raamattu tärkeä osa henkistä perintöämme, vaikkei sen sanomaan uskoisikaan. Potilaita saatan kehottaa olemaan katsomatta röntgensäteisiin päin vakuuttaen, että katsomisesta "ei muutu suolapatsaaksi", mutta ylimääräiset annokset silmissä voivat olla mukana aiheuttamassa kaihin kehittymistä myöhemmin. Samoin kun annan paasto-ohjeita, kehotan potilasta syömään illalla omaan tavalliseen aikaansa "viimeisen ehtoollisen" eikä enää sen jälkeen. Jos hän alkaa hymyillä, täsmennän vielä, ettei hänen tarvitse kutsua kahtatoista ruokavierasta, ellei hän halua. Selkeitä raamatullisia viittauksia. Vastaavasti viittaan Harry Potteriin kun kuvaan lapsipotilaan jalkaterää ja sanon, että toinen projektio on "viistokuva, ei siis Viistokuja". Siitäkin minut usein palkitaan hymyllä. Aiemmissa työpaikoissani sädehoidossa potilailla oli niin harvoin syytä hymyyn, että pyrin keventämään ilmapiiriä harmittomilla vitseillä ja se tapa on pysynyt.
Ei, miuku, en tule takaisin toisella nimimerkillä. Minä kusetan ihmisiä, huijaan ja vedän nenästä, mutta jos joku laittaa minut selkä seinää vasten ja kysyy jotain, niin vastaan totuudenmukaisesti. Minulla on taipumusta patologiseen todenpuhumiseen. Joka välissä voitaisiin ilkeillä, että "mitäs täällä enää pyörit, sinunhan piti painua matkoihisi jo aikoja sitten" ja ihan aiheesta. Ei, minua ei täällä enää tämän aloitusviestin ulkopuolella näy. Taitaapi peräti jäädä vihoviimeiseksi muokkaukseksikin.
Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain... se taisi olla heinäkuun alussa 2008, kun tänne tulin Tissiketjun vetämänä. Minua ilahdutti viestien kepeä sävy. Julkisuushakuista homma ei ollut, sillä kun tuli tieto ketjun päätymisestä iltapäivälehtiin, kuvavuo tyrehtyi siihen paikkaan. Viestien kiihkeä tempo viehätti myös. Toisilla foorumeilla vastausta kysymyksiinsä saa joskus odottaa toista päivää, täällä tekstiä tulee minuutin sisällä. Osa siitä on asiatonta, joskus peräti vihamielistä, mutta enimmäkseen avuliasta. Itse omaksuin heti alusta lähtien kaoottisen linjan. Toisinaan olin avulias, toisinaan taas täysin hyödytön vitsailija. Jälkimmäisestä linjastakaan ei kyselijöille ollut juuri haittaa, sillä kiihkeätempoisessa viestivirrassa minun panokseni toimivat uppina. Joku saattoi heltyä auttamaankin, kun huomasi ap:n saavan osakseen odottamatonta pilailua. Rekisteröidyin varsin pian ja harmaana kirjoitin sangen harvoin. Pitemmistä harmaana aloittamistani ketjuista esimerkkinä mainittakoon Kirousketju. Senkin kuluessa myönsin kautta rantain aloittaneeni sen. En koskaan harmautunut uskoutuakseni, sillä mieskirjoittaja oli liian helppoa bongata täällä. Olisin jäänyt heti kiinni kirjoitettuani jotain oikeasti totta ja tärkeää. Se olisi ollut sietämätöntä. Rakkain musta ketju minulle on Tiilipulmaketju. Se pitkittyi hilpeästi, kun ihmiset alkoivat väitellä matikasta.
Mitä nyttiä voi verrata hedelmäpeliin. Sen hypnoottiseen hyörinään voi jäädä pahasti koukkuun ja ennen kuin huomaakaan, siihen on tuhlannut kaiken aikansa (jollei rahojaan). Parasta on irtautua kun vielä voi ja parempi on lähteä näin kuin bannattuna tai jonkin typerän riidan jälkeen ovet paukkuen. Siksi toisekseen, tämä on hyvin turbojurpomainen tapa lähteä. Jaa, 10k viestiraja tuli täyteen, heippa! Tähän ei kuka tahansa pysty.
Miksikäs tulikaan luvattua sitä mitä tuli luvattua? No, alkoi maistua puulta koko touhu. Lopullisen takarajan asettaminen sai touhuun enemmän potkua, kuten rajallisuus usein tekee. Elämä maistuu erityisen hyvältä kun tietää sen joskus vielä päättyvän lopullisesti. Tai sitten loppuelämä menee surkutellessa sen lyhyyttä. Asenteesta on moni juttu kiinni.
Moni varmaan sanoo, että älä kokonaan lopeta, pidä vähän taukoa ja tule sitten takaisin. Yhtä moni toisaalta sanoo, että hyvä kun sustakin päästiin, älä vaivaudu tulemaan takaisin. Minun sydämeni sanoo, että annetuista lupauksista täytyy pitää kiinni. Kuuntelen sitä.
Kaikenlaista on tullut kirjoitettua, monenlaista jää kirjoittamatta. Sellaista se elämä on. Voikaa paksusti ilman minuakin ja hyvää loppuelämää! Vast'edes vain toiset foorumit saavat hyötyä persoonallisuudestani, jossa ainoastaan vaatimattomuuteni ylittää nerouteni.
P.S. Siitä, että ulkoinen kauneus on kohdallaan, ei loogisesti seuraa se, että sisäinen kauneus ei olisi kohdallaan.
Muokattu aamulla 28.5.2010
Uusia viestejä en enää kirjoita, mutta tätä viimeistä muokkaan vielä. Tuli vähän kiirus sen kanssa eilen.
Ei, ss, minulla ei ole mitään etsikkoaikaa menossa, vaan viljelen raamatullisia viittauksia päteäkseni silläkin saralla. Onhan Raamattu tärkeä osa henkistä perintöämme, vaikkei sen sanomaan uskoisikaan. Potilaita saatan kehottaa olemaan katsomatta röntgensäteisiin päin vakuuttaen, että katsomisesta "ei muutu suolapatsaaksi", mutta ylimääräiset annokset silmissä voivat olla mukana aiheuttamassa kaihin kehittymistä myöhemmin. Samoin kun annan paasto-ohjeita, kehotan potilasta syömään illalla omaan tavalliseen aikaansa "viimeisen ehtoollisen" eikä enää sen jälkeen. Jos hän alkaa hymyillä, täsmennän vielä, ettei hänen tarvitse kutsua kahtatoista ruokavierasta, ellei hän halua. Selkeitä raamatullisia viittauksia. Vastaavasti viittaan Harry Potteriin kun kuvaan lapsipotilaan jalkaterää ja sanon, että toinen projektio on "viistokuva, ei siis Viistokuja". Siitäkin minut usein palkitaan hymyllä. Aiemmissa työpaikoissani sädehoidossa potilailla oli niin harvoin syytä hymyyn, että pyrin keventämään ilmapiiriä harmittomilla vitseillä ja se tapa on pysynyt.
Ei, miuku, en tule takaisin toisella nimimerkillä. Minä kusetan ihmisiä, huijaan ja vedän nenästä, mutta jos joku laittaa minut selkä seinää vasten ja kysyy jotain, niin vastaan totuudenmukaisesti. Minulla on taipumusta patologiseen todenpuhumiseen. Joka välissä voitaisiin ilkeillä, että "mitäs täällä enää pyörit, sinunhan piti painua matkoihisi jo aikoja sitten" ja ihan aiheesta. Ei, minua ei täällä enää tämän aloitusviestin ulkopuolella näy. Taitaapi peräti jäädä vihoviimeiseksi muokkaukseksikin.
Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain... se taisi olla heinäkuun alussa 2008, kun tänne tulin Tissiketjun vetämänä. Minua ilahdutti viestien kepeä sävy. Julkisuushakuista homma ei ollut, sillä kun tuli tieto ketjun päätymisestä iltapäivälehtiin, kuvavuo tyrehtyi siihen paikkaan. Viestien kiihkeä tempo viehätti myös. Toisilla foorumeilla vastausta kysymyksiinsä saa joskus odottaa toista päivää, täällä tekstiä tulee minuutin sisällä. Osa siitä on asiatonta, joskus peräti vihamielistä, mutta enimmäkseen avuliasta. Itse omaksuin heti alusta lähtien kaoottisen linjan. Toisinaan olin avulias, toisinaan taas täysin hyödytön vitsailija. Jälkimmäisestä linjastakaan ei kyselijöille ollut juuri haittaa, sillä kiihkeätempoisessa viestivirrassa minun panokseni toimivat uppina. Joku saattoi heltyä auttamaankin, kun huomasi ap:n saavan osakseen odottamatonta pilailua. Rekisteröidyin varsin pian ja harmaana kirjoitin sangen harvoin. Pitemmistä harmaana aloittamistani ketjuista esimerkkinä mainittakoon Kirousketju. Senkin kuluessa myönsin kautta rantain aloittaneeni sen. En koskaan harmautunut uskoutuakseni, sillä mieskirjoittaja oli liian helppoa bongata täällä. Olisin jäänyt heti kiinni kirjoitettuani jotain oikeasti totta ja tärkeää. Se olisi ollut sietämätöntä. Rakkain musta ketju minulle on Tiilipulmaketju. Se pitkittyi hilpeästi, kun ihmiset alkoivat väitellä matikasta.
Mitä nyttiä voi verrata hedelmäpeliin. Sen hypnoottiseen hyörinään voi jäädä pahasti koukkuun ja ennen kuin huomaakaan, siihen on tuhlannut kaiken aikansa (jollei rahojaan). Parasta on irtautua kun vielä voi ja parempi on lähteä näin kuin bannattuna tai jonkin typerän riidan jälkeen ovet paukkuen. Siksi toisekseen, tämä on hyvin turbojurpomainen tapa lähteä. Jaa, 10k viestiraja tuli täyteen, heippa! Tähän ei kuka tahansa pysty.
