Tuplia odottavat LA heinä-joulukuun aikoihin 2013

Hellurei...mahtuuko mukaan?:wave:
Yksin tuolla jo huutelinkin löytyykö ensivuodelle tupla/tripla odottajia :)

varhaisultran 7+ perusteella toisia luomutuplia odotellaan:heart: Viikkoja nyt 11+1 (10+6) ja la olisi 11.7 tienoilla mikäli kaikki hyvin menee.
Ennestään minulla on edellisestä suhteesta identtiset 7-vuotiaat kaksospojat sekä 4 ja 3-vuotiaat pojat. Suurperheelliseksi tässä ollaan siis tulossa :D
Tämä odotus on uuden mieheni kanssa.
Varhaisultrassa ei erottavaa kalvoa erottunut ja lähete lähtikin sen perusteella Taysiin. Ennen äitiyspolia mulla on kuitenkin kunnan tarjoama nt-ultra 30.12 ja sitä odotan kyllä kuin kuuta nousevaa että selviäisi raskaustyyppi.
Jännittää todella paljon, pelottaakin sillä samassa pussissa olevat on niin suuri riskiraskaus. Edellisessä raskaudessa pojilla oli yhteinen istukka mutta omat pussit. Raskaus sujui silloin hinosti eikä kasvussa ollut mitään ongelmia. Pojat syntyivät rv 38+2 ja molemmat oli yli 3kg.
Tänään kuulin ensimmäistä kertaa kotidoplerilla kahdet sydänäänet joten molemmat kyytiläiset ovat ainakin vielä mukana:heart:
Elämä on ihmeellistä...en olisi voinut uskoa että tuplapotti yllättää toistamiseen.
Uutisen mukana myös ne monet ajatukset ja kysymykset miten raskausaika menee,synnytys sekä se oma jaksaminen ja riittämättömyys ovat täyttäneet tehokkaasti ajatukset.
 
piiitkästä aikaa taas täällä! :) Onnea tosi paljo niille jotka ovat saaneet jo pikkuset!! <3
Itsellä viikkoja nyt 31+6 ja vuodelevolla kotosalla mennään....30vk ku kävin tutkittavana nii kohdunkaula oli lähteny lyheneen ja sisäsuu funneloitunu vai miten se nyt sanotaankaa,en ollu nimittäin koskaan kuullukkaan mistään funnelista...nyt on alkanu oleen paljo semmosta ärsyttävää menkkamaista mahakipua ja eilen huomasin että tulee jtn rusehtavaa vuotoa,mitähän se voisi olla? ei oo tänää enää tullu nii en oo soitellu sitte mihinkää......viikko sitte käytiin sairaalassa tuon alamahakivun ja supistelujen takia vaa kaikki oli kunnossa....nyt on kans sitte ruvenu mahassa jyllään,saa nähä saako illan rampata vessassa....tai sitte vaan kuvittelen....

Mites teillä muilla on menny? onko samankaltaisia kokemuksia ?

poksukka ja tytöt 31+6 :)
 
niin ja onnea hellanlettas! :) toivottavasti kaikki menee hyvin ja omat omissa pussukoissaan ja omat istukat! Meillä tytöt omissa pussukoissa ja on omat istukat...
on kyllä ihmeellistä kun toiset tuplat tulossa,onnekas olet :D varmasti mietityttää kaikki mutta eikös se ole normaalia meiltä äiteiltä :) mua on ruvennu pelottaan synnytys....meillä on 1,5v ikäinen poika ennestään jonka synnytin normaalisti alakautta mutta nämä kaksoset pistää jotenki miettimään....
 
  • Tykkää
Reactions: Hellanlettas
poksukka, tuo vuoto on limatulppaa kohdunsuulta mikä yleensä enteilee "lähenevää" (voi mennä viikkoja) synnytystä ja samaten noi kivut kuulostaa kyllä kivuliailta supistuksilta, jotka yleensä myös saa jotain aikaseks. Muista nyt vaan ottaa todella iisisti ja levätä paljon, jotta saat vauvat vielä vähän aikaa pysyy kyydissä!

Maibei
 
kiitos maibei vastauksesta! :) itellä kävi kans mielessä tuo limatulppa....vaan ku kuulin semmostaki että vois johtua siitä ku torstaina mua sörkittiin ku oli tutkimus,en tiiä tuosta pitääkö paikkaansa.....mutta toivottavasti pysyvät vielä,eilen meninki nukkuun nii jännittyneenä ku koko ajan vaa mietin että mitä jos nyt tulee lähtö jne......perjantaina on seuraava käynti nii kuulee taas onko tilanne minkälainen,toiv ei pahentunu....
 
Kiva että täällä on pientä aktivoitumista havaittavissa.

Uskomatonta hellanlettas että sulla jo toiset luomukaksoset tulossa :heart:
Tervetuloa mukaan keskusteluihin, sulla onkin näkökulmaa myös jo synnyttäneen ja kaksosarkea eläneen kantilta.

Spirit & selviytyjät 26+5
 
Kiitos tervetulotoivotuksista:heart:
Löytyykö täältä muuten muite jotka kulkee vielä alkuraskautta?
Taikka kokemuksia samassa lapsivesipussissa olevista kaksosista?
Vielä on toivoa ja huojentaa se että rv 7 on välikalvo voinut olla niin ohut vielä että ei ole ultrassa erottunut. Istukoistakaan ei silloin voinut sanoa vielä mitään.
Kädet on siis ristissä että vauvat olisivat edes omissa pusseissaan!

Vointi on ollut samanlainen kuin edellisissäkin raskauksissa, kestokrapulainen olo on jo väistynyt. Uupumus on kaatavin oire. Erikoisia mielihaluja (kuten sinappi ja olut) lukuun ottamatta vointi on tällähekellä kyllä hyvä.
Vuotoja ei ole ollut (edellisessä kaksosraskaudessa oli). Olen todella supistusherkkä ja muutaman kerran olenkin jo ollut tuntevinani supistuksen kaltaista.
Viimeviikolla kiinnitin myös homiota alamasulla tuntuviin hipsahduksiin...mutta voiko kyseessä olla vielä liikkeet rv 11?

Todellakin...minulta voi kysellä raskausajasta,synnytyksestä ja vauva-arjestakin. vastailen sen minkä muistan ja osaan :D
 
hellanlettas sulla on ollut silloin aikanaan todella hyvänkokoiset kaksospojat, pääsittekö kaikki sairaalasta pois samaan aikaan? Oliko molemmat pää alaspäin vai joutuiko lääkäri kääntämään b-vauvaa?
Toivottavasti sulla tämä raskaus menee yhtä hyvin, alku on aina ressaavaa. Ja mulla näköjään tämä loppukin. Kauhea pelko että tulevat kauhean varhain ulos.

Spirit & selviytyjät 26+6
 
Hellanlettas, tervetuloa! :)

Minullahan oli tuo sama tilanne alkuraskaudesta, että vauvojen välillä näkyi vain ohut suonikalvo. Olivat kuitenkin sitten omissa pusseissaan, mutta vain yksi istukka. Suonikalvo on myöhemmin näkynyt ihan selvästi, vaikka alussa oli vain hailakka viiru. Sitähän ei tiedetä, onko istukoita alkujaan ollut kaksi koska voivat kuulemma sulautua yhdeksi jossain vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla näkyi rakenneultrassa kummallakin omat istukat, mut olivat sitte jossain vaiheessa kasvaneet yhteen. Muistelen jonkun lääkärin/kätilön sanoneen, että rakenneultrassa nämä kalvot, istukat, sulupuolet näkyy parhaiten. Sen jälkeen niiden toteaminen vaikeutuu.

Pohjoistuuli
 
Spirit nuo mun 7-vuotiaat esikoiskaksoset syntyivät rv 38+2. A 3380g ja B 3175g...isoja poikia siis :)
Pojat oli raivotarjonnassa jo puolivälistä lähtien...tai itseasiassa olivat avotarjonnassa eli tulivat otsa edellä, A imukupilla avustaen. B:tä ei siis tarvinut kääntää mutta apukäsiä synnytyksessä kyllä riitti.
Synnytys käynnistyi spontaanisti vesien menolla ja kesti yhteensä 9.5h.
Menetin aika paljon verta ja sain lisäverta, olin muutaman päivän hieman heikossa kunnossa.
Olimme osastolla 10vrk, poikien biliarvojen takia. Kumpikaan ei joutunut kuitenkaan valoihin. Yhdessä päästiin kaikki kotiin ja pojat oli vierihoidossa alusta asti. Siitäpä se sitten kaksosarki alkoi ja pojat aloittavat ensisyksynä koulun :)

Mulla on tässä välissä kaksi yksösraskautta ja nopeat synnytykset. Kuopus syntyi rv 36 ja synnytys kesti supistuksista 1h20min. Hitusen mietityttää kuinka 8-vuotta vanhempi kroppa kestää ja millainen synnytys on tulossa. Nopeiden synnytysten takia en ole saanut, vallankaan kuopuksesta kivunlievitystä enkä todellakaan halua niin käyvän tuplasynnytyksessä. Mutta kaikki aikanaan, ensin jännätään löytyykö vauvat erottavaa suonikalvoa ym. Pitäkää peukkuja :)

Spirit onko sulla ollut ongelmia raskauden kanssa vai miksi pelkäät ennenaikaista synnytystä?

Arizonared kävitkö sinä varhaisultrassa? Näkyikö sinulla erottava kalvo kuitenkin heti,vaikkakin ohuelti? Minulla ei tosiaan rv 7+ löytynyt minkäännäköistä välikalvoa vaikka kuinka ultraaja sitä yritti etsiä. Toivotaan että on vain ollut niin ohut ja huomaamaton.
 
Kävin ekassa ultrassa viikoilla 8+2, silloin tuo kalvo näkyi tositosi ohuena ja ultraava lääkäri ei oikein tiennyt sanoa edes oliko se kalvo vai jotain muuta. Nt-ultrassa se sitten näkyikin jo ihan selvästi, ultraajakin oli tosin jo sitten eri ja kone tarkempi.
 
hellanlettas joo, mulla on tässä menossa haasteellinen raskaus. 3 viikkoa sitten huomattiin että kohdunkaula jäljellä enää 2cm, tästä kotiin lepäämään. Kotilevosta huolimatta loputkin kohdunkaulasta hävisi. 2 viikkoa sitten jouduin siis sairaalaan makaamaan ja nyt tilanne on pysynyt samassa. Tilanne on kuitenkin se että paikat on jo niin valmiit synnytykseen että ei tarvi montaa tehokasta supparia kun synnytys käynnistyy. Vauvat ovat vasta Kilosia joten tulevat myös nopeasti pihalle. Infektioriski myös suuri kun kaulaa ei ole kohdunsuu raollaan.
On tämä todella raskasta, maata sairaalassa, ikävöidä perhettä ja pelätä alituiseen pahinta.

Spirit & selviytyjät 27+0
 
Spirit, kovasti voimia ja jaksamista! toivottavasti pienet pysyvät masussa vielä muutaman viikon!

hellanlettas, tervetuloa mukaan minunkin puolesta :) kiva saada "omanikäistä" seuraa, kun täällä väki vauvautuu nyt niin hurjaa vauhtia, että meinaa jalkoihin jäädä :D taidan olla sinua muutaman päivän edellä.

täällä poksui eilen rikki ensimmäinen kolmannes! jippii! tänäan oli np-ultra ja kaikki oli hyvin. mielenkiintoinen seikka myös kävi ilmi, että multa löytyi verestä vasta-aineita toksoplasmoosille ja nyt voisi sitten huolettomammin syödä aikaisemmin kiellettyjä juttuja, kuten pateita ym. ihan uutta asiaa tällainen.

siispä ekan kolmanneksen kunniaksi the masu :D Iloista joulua kaikille palstalaisille!!




Tulppu & Salamatkustajat 12+1
 
  • Tykkää
Reactions: Hellanlettas
Spiritille kovasti jaksamisia lähettelen minäkin!

Ultrakuulumisia: painot 450g ja 460g, eli edelleen tosi tasaista kasvu ja lapsiveden määrät hyvät. Lääkäri oli sitä mieltä, että enää ei tarvitse juuri hermoillakaan tuon kasvun suhteen, että jos olisi ongelmia odotettavissa niin olisi näkynyt jo.

Kohdunkaulalla tai kohdunsuulla ei ole tapahtunut mitään muutoksia, eli supistelut ei ole mitään aiheuttaneet. Lääkäri antoi toistaiseksi luvan olla huoletta töissä. Olisikin ehtinyt kyllä tulla aika pitkäksi jos nyt jo passittaisivat saikulle...
 
  • Tykkää
Reactions: Hellanlettas
Kiva kuulla hyviä uutisia!! :)

Spirit, hang in there!Uskon et on just viel pyhien aikaa rankempaa, mut melkeinpä mitä vaan jotta saahaan masukeille viel viikkoja. Me ollaan tälleen tän kautta ainakin tukena :)

Ja hei leidit....OIKEIN HYVÄÄ JOULUA!!!!!!!!!! :heart:

-Karcci, Speedy&Gonzales 34+3-

P.s. Jeij, keuhkot on jo niin hyvät ja tyypit niin "vanhoja" et voidaan mennä tohon ns. omaan sairaalaan (HYS) synnyttää jos nyt niikseen tulisi. Mutta kyllä me ens vuodelle venytään ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Hellanlettas
Kovasti voimia spirit:heart: On varmasti henkisesti raskasta olla sairaalassa viikkoja levossa mutta kaikki tietysti pienten parhaaksi. Toivottavasti saavat kasvaa vielä jokusia viikkoja isommiksi ja vahvemmiksi:heart:
Täällä olemme ainakin sinun henkisenä tukena:heart:
Itseänikin hieman mietityttää kun kuopus syntyi rv 36. Olen tosi supistusherkkä ja mulla oli silloin supistuksenestolääkitys. Kun se lopetettiin niin poika syntyikin. Tosin edellisestä synnytyksestä oli vasta hetki, nyt kroppa on saanut palautua yli 3 vuotta.

Arizonared onnea hyvistä ultrakuulumisista:heart: Mitkä viikot sinulla menossa?

Tulppu ihana masu:heart: Kiitos tervetulotoivotuksista :) Tosiaankin, mukavaa että myös alkuraskaudessa kulkevia löytyy. Itselläni viikkoja nyt 11+4 (11+2). Nt-ultraan enää 6 päivää. Odottavan aika on ollut pitkä mutta kyllä se sieltä lähestyy:heart: Odotan ja jännitän ihan tajuttomasti.
Minkälainen kaksosraskaus sinulla kyseessä?

Minkälaista työtä teette? itse olen lähihoitaja vanhustyössä ja mietinkin kuinka pitkään työelämässä pystyn olemaan. Esikoistuplistanihan olin pitkään töissä,viimeiset 2kk vain kotona ja silloinkin valmistuin ja työsuhteeni loppui.
Ehkäpä sekin kuinka riski kaksosraskaus on, vaikuttaa töissä olemiseen?

Teiltä jotka olette jo vauvautuneet tai vauvautumassa, oletteko minkälaisiin tuplarattaisiin päätyneet?

Rentouttavaa ja herkullista joulun aikaa kaikille!:heart::xmas:
Mä yritin olla kätevä emäntä...perunaloora meni pilalle,ihan kamalaa *askaa (roskissa) ja nukahdin kesken kinkunpaiston :xmas:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kovasti tsempeistä, tämä on todella raskasta, mutta syy miksi tätä teen on niin merkittävä että se pitää motivaatiota yllä.

Sä olet hellanlettas ideaali raskaana olija mikäli olet pystynyt olemaan viimeksi kaksosista 32 viikolle asti töissä, sehän on tosi poikkeuksellista. Yleensä käsittääkseni kaksosista jäädään saikulle jo vkolla 26 kieppeillä. Mutta hyvä niin, mielummin itsekin olisin vielä töissä kuin sairaalassa makaamassa.

Kiva tosiaan kun täällä on nyt useampi "tuore" raskaus niin keskustelu pysyy yllä. Tässä joulukuussa moni tässä pinossa sai vauvan ja keskustelu luonnollisestikin hyytyi.

Itse en ole vielä uskaltanut miettiä rattaita kun tämä on ollut niin haasteellista, vaikka kyllä niitäkin pitäisi alkaa miettimään. Samoin kun turvakaukaloita autoon, tietääkö kukaan mitään kevyitä ja käteviä turvakaukaloita?

Spirit & selviytyjät 27+1
 
Minulla on viikkoja nyt 21+6.

Minäkin olen lähihoitaja ja alkaa olla jo vähän tukalaa tuo työnteko, vaikka sainkin jo alkuraskaudesta siirron hieman kevyempään yksikköön. On sielläkin silti asiakkaiden avustamista pukemisessa, peseytymisessä ja tietysti siirtoja sun muuta fyysistä. Plus lumityöt, siivoukset, ruokalaatikoiden kantamiset jne. Saa tosiaan nähdä kuinka kauan pystyy tekemään, nytkin tympii kun osa hommista jää pakostakin muille työntekijöille, kuten korkeista kaapeista tarvikkeiden haku (en uskalla nousta tikkaille enää) ja kohta en tosiaan mahdu kulkemaan ruokalaatikoiden kanssa ovistakaan.

Onneksi nuo supistelut ovat ainakin toistaiseksi harmittomia, siltä osin sain luvan töitä jatkaa ja haluaisinkin mahdollisimman pitkään tottakai jatkaa. Minulle lääkäri sanoi että viimeistään rv 30 tienoilla joka tapauksessa pitää jäädä pois ja heti jos yhtään tulee kipua supistusten yhteydessä.
 
rattaista: tuolta keskusteluketjujen joukosta löytyy alempaa keskustelu otsikolla Millaiset yhdistelmätuplat, sieltä vinkkejä : http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/monikkoperheet/2289670-millaiset-yhdistelmatuplat/

kaukaloista: meillä Brio Primot, pienet & näppärät :)

Spiritille hurjan paljon jaksuja sinne sairaalaan, en pysty edes kuvittelemaan kuin raskasta siellä nyt on!!! Ja jaksuja ja hyviä jouluja kaikille muillekin pallomahoille! :) Kukakohan poksuu seuraavaksi? ;)

Hyvää joulua!

Maibei
 
Kiitos maibei linkistä :)

Arizonared mä olen myös todella supistusherkkä mutta supistukset ei mullekaan aiheuttaneet kypsymistä niin sillä varmaan niin kauan töissä pystyin olemaan.
Toivottavasti sinulla odotus menee samaan malliin yhtä tasaisesti loppuun asti :heart:
Olikos sinulla identtiset kaksoset tulossa?
Mun vaikein raskaus on ollut kuopuksen odotusaika vaikka olin silloin hoitovapaalla kotona. Keskimmäinen oli vasta reilu 5kk kun aloin odottaa kuopusta ja täysin kanneltava ja autettava. Kroppakaan ei ollut palautunut tietenkään edellisestä raskaudesta. Saas nähdä kuinka nyt menee ja kuinka kauan töissä pystyn olemaan (olen kotihoidossa), korkeamman käsissähän se on. Toivottavasti kuitenkin niin että pienet syliini saan:heart:
Silloin 8 vuotta sitten en muista että sairaslomista olisi mitenkään erityisemmin puhuttu tai tyrkytettykään. En muista puhuttiinko mistään takarajasta koska viimeistään jäädään pois töistä. Ja vaikka mulla oli rv 17 iso verenvuoto, en ollut silloinkaan saikulla. On sitä ihminen hölmö, nyt vaatisin sitä itse.

Että mä näin taas viimeyönä pahaa unta. Kai sitä alitajuisesti omat pelot tulee uniin. Oon nyt jokusia painajaisia nähnyt tähän raskauteen liittyen. Pelkään ihan hirveästi sitä että vauvat olisi samassa pussissa. Tosin, onhan niitä hyvin päättyneitä raskauksia siinäkin tapauksessa. Enää 5päivää ultraan.

Onko teillä muilla iho herkistynyt tuplaraskaudessa, eli siis ns. hormonaalisista syistä? Mulla on ihan tautinen kutina. Kainaloissa,nivusissa,nilkoissa.
Mulla on myös suonikohjuja jotka pahenee aina raskausaikana. Pitäisi ehkä teetättää oikein kunnon tukisukat. Mun jalat (oikea) on rumempi kuin vanhoilla ihmisillä :x
Painolastin lisääntyessä tulee varmasti monen moista mutta kaikki kestettäköön:D
Onko teille muille muuten tullut kuinka paljon painoa?
 
Heipparallaa :). Mahtuuko mukaan uusi odottaja? Olen niin iloinen, että löysin tämän ketjun =). Odottelen tuplia viikolla 14+3 :heart:. La olisi 22.6. Tulokkaat olisivat perheemme 4. ja 5. lapsoset. Aiemmat lapseni ovat 16v. 13v ja 5v :heart:. Tuplaraskaus paljastui varhaisultrassa 7+0. Melkoinen ylläri oli :). Suvussamme on kyllä kaksosuutta, mutta ei sitä osannut omalle kohdalle ajatella. Olin kyllä jo huomannut, että vatsa kasvaa paljon nopeammin kuin aiemmilla kerroilla, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, että raskauksia oli takana jo kolme. Meillä ei myöskään ensimmäisessä ultrassa näkynyt kalvorajaa, vaan pienokaiset köllötteli samassa pussissa. Tämä huolestutti kovasti. Kalvoraja löytyi nt-ultrassa viikolla 12+6, mutta sielläkin vasta alakautta tehdyssä tutkimuksessa. Ensimmäisenä kätilö ultrasi vatsanpäältä eikä saanut kalvorajaa näkyviin. Olimme ensimmäiset 30min siinä uskossa, että kyseessä on mono-monoraskaus. Mieli ehti rullata tässä ajassa jo kaikki mahdolliset kauhuskenaariot läpi. Vasta alakautta tehty ultraus paljasti selvän kalvon vauvojen välissä. Voi sitä helpotuksen tunnetta!! Eli tsemppiä sinulle Hellanjestas, suurella todennäköisyydellä sinunkin vauvoilta löytyy vielä omat vesipussukat! Kävin muuten ennen nt-ultraa neuvolassa ultrassa tiputteluvuodon takia joskus viikolla 9, jossa ei myöskään näkynyt kalvoa.

Olen ollut sairaslomalla alkuraskauden väsymyksen ja pahoinvoinnin takia. Toimin hoitoalalla turva-auttajana. Myös jatkuvat tiputteluvuodot ja yksi raju verenvuoto :O on laittanut hiljentämään tahtia. Olin verenvuoden takia Taysissa tutkittavana ja onneksi pikkuisilla oli kaikki hyvin. Ehdin jo luulla, että raskaus meni kesken. Huh. Vuodon syytä ei löytynyt. Kohdusta löytyi kyllä kolmas tyhjä sikiöpussi, ilmeisesti tuulimuna. Ehkä tämä aiheuttaa tiputtelua? Vuoto on jatkunut tähän päivään saakka, mutta enää vain ruskeana tuhruvuotona. Silti se vähän askarruttaa. Onneksi seuraava ultra on jo tammikuun kolmas päivä. Siihen asti otan todella iisisti.

Nyt tuntuu siltä, että väsymys ja pahoinvointi alkavat helpottamaan edes hieman. Jeee!! Koska teillä muilla alkoi muuten helpottamaan alkuraskauden oireilut?

Olen myös tuntenut pieniä hentoja muljahduksia ja hipasuja viimeiset kaksi viikkoa. Nyt ne ovat selkeästi voimistuneet selviksi liikkeiksi. Ihanaaa!!

Olisin vielä kysynyt, että onko kenelläkään ollut ongelmia jalkojen kanssa? Minulle ilmaantui noin kolme viikkoa sitten outoa jalkaterien kipua kävellessä ja ajoittain myös levossa. En oikein tiedä, mistä tämä kipu johtuu ja missä se tarkalleen on, ehkä nivelissä. Voiko kipu johtua turvotuksesta, jota on ilmaantunut jo nyt :O. Aiemmissa raskauksissa ei turvotuksia ole ollut, joten sen aiheuttamista oireista ei ole mitään kokemusta.

Ihania muuten nämä joulun pyhät!! On ihanaa vain levätä ja kerätä voimia. Lapset touhuaa lahjojen parissa. Toivon rauhaisia joulunpyhiä teille muillekin ja voimia odotukseen :heart:

Kaisuli 14+3
 
Piti vielä vastata Hellanjestakselle, että minulla oli vastaavaa kutinaa. Kutina hävisi itsestään noin viikko sitten. Toivottavasti sinullakin!

Paino on tullut lisää noin 4 kg. Luulisin, että painonnousu johtuu lisääntyneestä nesteestä. Tuntuu, että sitä kertyy nyt todella herkästi varsinkin sormiin, jalkoihin ja kasvoisin..Jippiiiii! Täytyy lisätä nesteen juontia..Se tuppaa jäämään liian vähäiseksi.
 
maibei kiitos tuosta linkistä, onko nuo kaukalot sellaiset mitkä saa suoraan niille kiskoille? Hankala pelata niiden vöiden kanssa.

Mulla kans tullu elämäni ensimmäinen suonikohju vasempaan jalkaan polven alle, on aika epämiellyttävä. Tämän makaamisen myötä on myös lihakset surkastuneet ja säärien iho tosiaan kuiva. Voi olla kyllä siitäkin että en täällä sairaalassa jaksa juurikaan rasvailla.
Painoa tullut noin 5kg, maatessa ei ole oikein nälkäkään. Herkut ei oikein maistu.

Spirit & selviytyjät 27+2
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä