Hyvät tupakoivat äidit,
tupakoinnin haitoista sikiön terveydelle (ja lapsen kehitykselle) on saatavissa tietoa myös netissä. Tässäkin ketjussa on nostettu esiin hyviä tietolähteitä.
Haluaisin painottaa erästä seikkaa, joka tuntuu olevan vaikein ymmärtää. Tutkimukset eivät koskaan kata kaikkia tapauksia, eikä yksikään tutkimus ole väittänyt, että kaikkien tupakoivien äitien lapset kärsisivät/tulisivat kärsimään tupakoinnista. Tutkimukset ovat aina yleistäviä. Aivan kuin auto-onnettomuus - jos et käytä turvavyötä, on suurempi todennäköisyys kuolla, kuin turvavyön kanssa. Siltikään ei ole varmaa, joudutko koskaan auto-onnettomuuteen.
Se, että sinä tai lapsesi ette tupakoinnista kärsi, ei kerro mitään tupakoinnin yleisistä haittavaikutuksista. Johan järkikin sanoo, että sellaiset johtopäätökset ovat täysin epätieteellisiä. Ymmärrän toki henkilökohtaisen helpotuksen ja tarpeen puolustautua kun omatunto hieman kolkuttaa, mutta on epäkypsää yrittää vakuuttaa muita tupakoinnin haitattomuudesta omien esimerkkien perusteella.
Jokainen tekee ratkaisunsa itse, valitettavasti aikuinen ihminen voi näin päättää haitallisesti myös lapsensa puolesta. Tämä ei ole maailman tärkein asia, mutta jos henkisiä resursseja yhtään riittää, voisi jokainen tupakoiva äiti tehdä ainakin sen palveluksen syntymättömälle lapselleen, että ottaisi asioista kunnolla selvää - ja harkitsisi sitten vielä kerran!