meidän mökin tapasta. keskellä mettää, "ei mitään"kylästä eteenpäin, 4 x 4 m punainen talo pienen järven rannassa. huussi, puuliiteri, grillikota ja 1 x 1m talo tukin nokassa. polun päässä eläinten hautausmaa. tosi rauhallinen paikka.
avain löytyy ovenpieluksesta eli sinne on kaikille vapaa pääsy. ihan kaikille.
ja mä mietin mun tulevia lapsia. sinne mä tulen niitä viemään ihan pienestä asti. grillaamaan, istuttamaan perunoita ja kattomaan niitä joutsenia jotka ilmestyy sinne joka kesä.pesimään ja opettamaan uutta sukupolvea uimaan.
mietin miten opettaisin omat lapseni rakastamaan, ei vaan sitä paikkaa, vaan luontoa yleensä. onko niille mitään luontoa edes enää? onko se paikka joku puisto vaan, rivitalojen ja siwojen keskellä?
minä tietenkin teen sen minkä voin että sellasia paikkoja on vielä seuraavalle sukupolvelle. mutta yks ihminen voi vaan tehä niin paljon. eikä se oo yhtään sanottua etteikö joku mun lapsista olis töissä just siinä siwassa joka rakennetaan meidän grillikatoksen taakse. tei mun kuolleiden eläinten päälle.
hillin, joka oli mun rakas koirani.
maxin, joka oli mun viimeinen marsuni.
lillanin, sen ikiliikkuja gerbiilin.
en tullut mihinkään tulokseen tämän mietiskelyni kanssa, eikä tässä tarinassa ollut mitään pointtia. einkä oo ees varma saako tätä aloitusta tehdä... eipä mulla oikeestaan muuta ollutkaan.
entäs teidän taivaanne maan päällä? laitetaanko kuvia ja kertomuksia?
järveä ja mätästä.
Grillikota.
avain löytyy ovenpieluksesta eli sinne on kaikille vapaa pääsy. ihan kaikille.
ja mä mietin mun tulevia lapsia. sinne mä tulen niitä viemään ihan pienestä asti. grillaamaan, istuttamaan perunoita ja kattomaan niitä joutsenia jotka ilmestyy sinne joka kesä.pesimään ja opettamaan uutta sukupolvea uimaan.
mietin miten opettaisin omat lapseni rakastamaan, ei vaan sitä paikkaa, vaan luontoa yleensä. onko niille mitään luontoa edes enää? onko se paikka joku puisto vaan, rivitalojen ja siwojen keskellä?
minä tietenkin teen sen minkä voin että sellasia paikkoja on vielä seuraavalle sukupolvelle. mutta yks ihminen voi vaan tehä niin paljon. eikä se oo yhtään sanottua etteikö joku mun lapsista olis töissä just siinä siwassa joka rakennetaan meidän grillikatoksen taakse. tei mun kuolleiden eläinten päälle.
hillin, joka oli mun rakas koirani.
maxin, joka oli mun viimeinen marsuni.
lillanin, sen ikiliikkuja gerbiilin.
en tullut mihinkään tulokseen tämän mietiskelyni kanssa, eikä tässä tarinassa ollut mitään pointtia. einkä oo ees varma saako tätä aloitusta tehdä... eipä mulla oikeestaan muuta ollutkaan.
entäs teidän taivaanne maan päällä? laitetaanko kuvia ja kertomuksia?
järveä ja mätästä.
Grillikota.