Tuota läheisyys-pointtia mie en hyväksy

Tuosta imettämisestä.

Totta kai äidinmaito on parastaravintoa vauvalle, ja sen takia kannattaa imettää. Mutta sitä mun on vaikeaa, suorastaan mahdotonta sulattaa, kun imettäjät perustelevat imettämistään sillä, että lapsi saa läheisyyttä ja perusturvallisuus kehittyy.

Siis tosissaanko joku väittää, että korviketta pulosta saava lapsi ei saa läheisyyttä ja perusturvallisuus jää kehittymättä.

Ei mahdu mun kaaliin, ei millään. Olen puhunut.
 
vieras
Eihän se sitä tarkoita etteikö samaa asiaa saisi, kun syöttää pullolla. Mutta aika monia tyylejä näkee pulloruokituilla. Vauva on milloin sitterissä, milloin polvien päällä ja milloin kenenkin sylissä ja kenen syötettävänä. Niin että kyllähän se pulloruokinta voi olla aika tavalla erilaista kuin se, että vain ja ainoastaan se oma äiti imettää ja vauva on aina ihan siinä lähellä iholla. Ei pulloruokinnassa tule samaa ihokontaktia ja plus se että tosiaan sen pullon kanssa syötetään milloin mitenkin päin.
 
imettäjä
no kyllä mun mielestä pulloruokittukin vauva saa läheisyyttä ja perusturvallisuus kehittyy. Mun mielestä ei vaikuta perusturvallisuuteen mitenkään. Onhan se läheisyys vähän toisenlaista kuin imettäessä mutta ei kai se vauvaa toki sairastuta.
 
On niitäkin nähty, että vauva tuetaan tuttipullon kanssa sitteriin tai sänkyyn syömään. Tai siinä vaiheessa kun oppii itse pulloa syödessään pitämään, lapsi syö itsenäisesti eikä sylissä.

TIETENKÄÄN kaikki eivät tee näin ja pitävät pullolastakin lähellä, mutta helpompaa se lapsen jättäminen yksin syömään on kun käyttää tuttipulloa.
 
döh
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:

Itse olen kuullut usein pullosta ruokkivan höpöttävän jo jostain 3kk ikäisestä alkaen, että "koitas nyt pitää itse siitä kiinni niin ei äitin tartte".
 
imettäjä
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
On niitäkin nähty, että vauva tuetaan tuttipullon kanssa sitteriin tai sänkyyn syömään. Tai siinä vaiheessa kun oppii itse pulloa syödessään pitämään, lapsi syö itsenäisesti eikä sylissä.

TIETENKÄÄN kaikki eivät tee näin ja pitävät pullolastakin lähellä, mutta helpompaa se lapsen jättäminen yksin syömään on kun käyttää tuttipulloa.
Minusta on järkyttävää tuo että jätetään yksin syömään pieni vauva, ja vielä saattaa olla ihan yksin eri huoneessa.

Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
On niitäkin nähty, että vauva tuetaan tuttipullon kanssa sitteriin tai sänkyyn syömään. Tai siinä vaiheessa kun oppii itse pulloa syödessään pitämään, lapsi syö itsenäisesti eikä sylissä.

TIETENKÄÄN kaikki eivät tee näin ja pitävät pullolastakin lähellä, mutta helpompaa se lapsen jättäminen yksin syömään on kun käyttää tuttipulloa.
muttei sekään tarkoita että lapsi saisi läheisyyttä. voihan sitä sylitellä ja olla lähellä muutenkin kuin ruoka-aikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eihän se sitä tarkoita etteikö samaa asiaa saisi, kun syöttää pullolla. Mutta aika monia tyylejä näkee pulloruokituilla. Vauva on milloin sitterissä, milloin polvien päällä ja milloin kenenkin sylissä ja kenen syötettävänä. Niin että kyllähän se pulloruokinta voi olla aika tavalla erilaista kuin se, että vain ja ainoastaan se oma äiti imettää ja vauva on aina ihan siinä lähellä iholla. Ei pulloruokinnassa tule samaa ihokontaktia ja plus se että tosiaan sen pullon kanssa syötetään milloin mitenkin päin.
Toisaalta sitten taas esim. meillä lapsen isä osallistui syöttöpuuhiin tosi aktiivisesti. Eikö hyödyksi voida laskea sitä, että läheisyyttä saa muiltakin, ei vain äidiltä. (Enkä nyt tarkoita sitä, että imettäjien puolisot ei lapsilleen läheisyyttä antais, mutta jostain se äidin ja vauvan yhteinen aika on pois...)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
On niitäkin nähty, että vauva tuetaan tuttipullon kanssa sitteriin tai sänkyyn syömään. Tai siinä vaiheessa kun oppii itse pulloa syödessään pitämään, lapsi syö itsenäisesti eikä sylissä.

TIETENKÄÄN kaikki eivät tee näin ja pitävät pullolastakin lähellä, mutta helpompaa se lapsen jättäminen yksin syömään on kun käyttää tuttipulloa.
Aika jännä, että itse en ole nähnyt koskaan yhtään tällaista tapausta. Lienevätkö urbaanilegendoja?
 
...
ehkä sillä ajetaan takaa sitä; että joillekki lapsille annetaan pullo aina sänkyyn tai ei oteta syliin kun syötetään. imetettäessähän sitä on pakko olla vauvan lähellä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elopompelo:
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Voihan se heistä tuntua siltä, ei kai se haittaa, jos omalta ja oman lapsensa kohdalla tuntevat näin? Vai tarkoitatko, että sitä tarjotaan yleispätevänä faktana kaikille?
Nimenomaan sitä.
No en minäkään semmoista ihan allekirjoita, enkä myöskään ole nähnyt näitä, että vauvalle topataan tuttipullo jollain tyynyllä ja jätetään yksikseen syömään.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Elopompelo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eihän se sitä tarkoita etteikö samaa asiaa saisi, kun syöttää pullolla. Mutta aika monia tyylejä näkee pulloruokituilla. Vauva on milloin sitterissä, milloin polvien päällä ja milloin kenenkin sylissä ja kenen syötettävänä. Niin että kyllähän se pulloruokinta voi olla aika tavalla erilaista kuin se, että vain ja ainoastaan se oma äiti imettää ja vauva on aina ihan siinä lähellä iholla. Ei pulloruokinnassa tule samaa ihokontaktia ja plus se että tosiaan sen pullon kanssa syötetään milloin mitenkin päin.
Toisaalta sitten taas esim. meillä lapsen isä osallistui syöttöpuuhiin tosi aktiivisesti. Eikö hyödyksi voida laskea sitä, että läheisyyttä saa muiltakin, ei vain äidiltä. (Enkä nyt tarkoita sitä, että imettäjien puolisot ei lapsilleen läheisyyttä antais, mutta jostain se äidin ja vauvan yhteinen aika on pois...)
Voihan se imetetty vauvakin saada isänkin ja muidenkin syliä....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elopompelo:
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
On niitäkin nähty, että vauva tuetaan tuttipullon kanssa sitteriin tai sänkyyn syömään. Tai siinä vaiheessa kun oppii itse pulloa syödessään pitämään, lapsi syö itsenäisesti eikä sylissä.

TIETENKÄÄN kaikki eivät tee näin ja pitävät pullolastakin lähellä, mutta helpompaa se lapsen jättäminen yksin syömään on kun käyttää tuttipulloa.
Aika jännä, että itse en ole nähnyt koskaan yhtään tällaista tapausta. Lienevätkö urbaanilegendoja?
mun kaverin kaksoset syövät sitterissä, siitä yksinkertaisesta syystä etteivät malta syödä sylissä. olen itsekin kokeillut syötää sylissä, muttei vauvat syö. hymyilevät ja jokeltelevat vain. lisäksi kahta ei voi yhtäaikaa sylissä syöttää, joten vauvat on sittereissä ja äiti antaa kummallkin ruokaa pullosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elopompelo:
Aika jännä, että itse en ole nähnyt koskaan yhtään tällaista tapausta. Lienevätkö urbaanilegendoja?
Minä ainakin olen todistanut useampaa, uskoisin sen olevan jopa yleisempää että vauva syö välillä pullosta yksin kuin että olisi aina sylissä syötettävänä. Etenkin sitten hiukan isompi vauva, joka osaa jo pitää pullosta kiinni. Varsinkin kun kiinteitä syödään, monet antavat maidon pullosta ruoan päälle niin että vauva istuu syöttötuolissa ja juo itse.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Elopompelo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eihän se sitä tarkoita etteikö samaa asiaa saisi, kun syöttää pullolla. Mutta aika monia tyylejä näkee pulloruokituilla. Vauva on milloin sitterissä, milloin polvien päällä ja milloin kenenkin sylissä ja kenen syötettävänä. Niin että kyllähän se pulloruokinta voi olla aika tavalla erilaista kuin se, että vain ja ainoastaan se oma äiti imettää ja vauva on aina ihan siinä lähellä iholla. Ei pulloruokinnassa tule samaa ihokontaktia ja plus se että tosiaan sen pullon kanssa syötetään milloin mitenkin päin.
Toisaalta sitten taas esim. meillä lapsen isä osallistui syöttöpuuhiin tosi aktiivisesti. Eikö hyödyksi voida laskea sitä, että läheisyyttä saa muiltakin, ei vain äidiltä. (Enkä nyt tarkoita sitä, että imettäjien puolisot ei lapsilleen läheisyyttä antais, mutta jostain se äidin ja vauvan yhteinen aika on pois...)
Voihan se imetetty vauvakin saada isänkin ja muidenkin syliä....
Luetunymmärtäminen heikoissa kantimissa?
 
?

Onko tämä aihe sinulle jotenkin arka, kun menee vähän *ttuiluksi?
 
Meidän pullovauva saa kyllä syödä sylissä niin kauan kun vaan haluaa :) Mä olen monesti miettinyt samaa et miksi pullolapsi ei muka saisi läheisyyttä yhtä paljon kuin rintaruokitut...mutta en mä kyllä ymmärrä sitäkään jos 3kk jätetään yksin syömään... olikohan tuo tottakaan, ei kai sen ikänen edes osaa?

Minusta on ihana katsella pikkuista sylissäni joka juo maitoa posket lommolla eikä näytä kaipaavan mitään muuta, ja äitikin tarvii lapsen läheisyyttä, ainakin minä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elopompelo:
Alkuperäinen kirjoittaja Cassy:
Se tissikontakti vaan on jotenkin ainutlaatuinen. Se läheisyys on erilaista kuin mikään muu.
Ahaa, kerro lisää tästä. Millä tavalla erilaista? Mitä se vauvalle antaa?

Eihän voi olla niin, että äiti saa siitä mielihyvää?
Mistä minä tiedän mitä se vauvalle antaa, kun en omaa vauva-aikaani muista. En mä oikein osaa kuvailla miksi se on erityinen, se on hyvin vaikeasti määriteltävä tunneasia.

Toki se on niin, että äiti saa siitä mielihyvää, miksei olisi? Itse kuitenkin luotan siihen, että vauvakin koki sen ainutlaatuisen yhteyden. Väitän että koki, koska se ei pullolle koskaan suostunut.. Osasi kyllä, mutta ei halunnut.
 
Yhteistyössä