P
pakkko kysyä
Vieras
Kun lapset olivat pieniä, tuntui tärkeältä että heillä on ihmisiä elämässään. Muitakin aikuisia kuin vanhemmat. Nyt kun he kasvavat, tuntuu hirveän paljon tärkeämmältä se laatu.
Esim. jos sukulaisten verkosto on narsisteja alkoholisteja, jotka masentavat lapsensa ja nämä ovat helposti alkoholliin meneviä itsekin, masentuneita ehkä katkeria, antavat hyväksikäyttää itseään vanhempien taholta mutta kuitenkin itse hyväksikäyttävät heikompiaan (kuten vaikka helposti näitä nuorempia eli lapsia, eivät muista kuin joskus, sitten tulee masennuskausi ja taas ollaan yhteydessä jos ollaan, jatkuvaa ongelmaa nälillä itselläänkin elämänhallinnan kanssa.
Onko sitten huonompi ihminen, jos ei pidä paljon yhteyttä sukulaisiin ja myös ystävät ovat kaukana? vai voiko kasvaa normaaleja ihmsiiä, jos lapsilla on rakastavat vanhemmat ja ehkä joskus käy MLL:n hoitajia, joista saa mallia erilaisista ihmisistä, tulee opettajia ja lastentarhanopettajia, ja vain harvoin nähdään näitä sukulaisia.
He ovat etäisiä ja mielestäni mitä etäisempiä, sitä parempi.
Mitä mieltä?
Esim. jos sukulaisten verkosto on narsisteja alkoholisteja, jotka masentavat lapsensa ja nämä ovat helposti alkoholliin meneviä itsekin, masentuneita ehkä katkeria, antavat hyväksikäyttää itseään vanhempien taholta mutta kuitenkin itse hyväksikäyttävät heikompiaan (kuten vaikka helposti näitä nuorempia eli lapsia, eivät muista kuin joskus, sitten tulee masennuskausi ja taas ollaan yhteydessä jos ollaan, jatkuvaa ongelmaa nälillä itselläänkin elämänhallinnan kanssa.
Onko sitten huonompi ihminen, jos ei pidä paljon yhteyttä sukulaisiin ja myös ystävät ovat kaukana? vai voiko kasvaa normaaleja ihmsiiä, jos lapsilla on rakastavat vanhemmat ja ehkä joskus käy MLL:n hoitajia, joista saa mallia erilaisista ihmisistä, tulee opettajia ja lastentarhanopettajia, ja vain harvoin nähdään näitä sukulaisia.
He ovat etäisiä ja mielestäni mitä etäisempiä, sitä parempi.
Mitä mieltä?