Tuntuu tämä avoliitto aivan turhalta

Ei avioliitto itsessään ole tae rakkaudesta, mutta ihmettelisin syvästi miksi mies ei voisi puhua asiasta jos minua rakastaisi? Mielestäni lapsi ei kerro rakkaudesta parisuhteessa paljoakaan nykyään. Avioliittoon astuu kaksi aikuista ihmistä jotka rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä. Lapsi sitoo vanhempia jollain tasolla yhteen, muttei voida mielestäni puhua samanlaisesta halusta olla yhdessä. Vaikea selittää, mutta yritin ainakin.

 

Minua ihmetyttää se, että teillä on lapsikin eikä mies ole koskaan sanonut sinulle, että rakastaa sinua? Mitä ihmettä? Nyt olisi kyllä vakavan keskustelun paikka.

 

Ei tässä kauaa enää ole karkauspäivää. Ota ja kosi silloin.

 

[QUOTE="a.p";25654395]mä jotenkin vaan vaistoan sen ettei se mua rakasta.. kerta ei ole ikinä sitä sanonutkaan..[/QUOTE]
Ymmärsinkö oikein? Eikö miehesi ole koskaan sanonut rakastavansa sinua?
Itse en kyllä olisi tehnyt edes lasta tuollaisen miehen kanssa, joka ei kerro tunteistaan...

 

[QUOTE="vieras";25654459]Ei tässä kauaa enää ole karkauspäivää. Ota ja kosi silloin.[/QUOTE]

tää olikin hyvä idea... katsotaan mitä vastaa kosintaan...

 

Ymmärsinkö oikein? Eikö miehesi ole koskaan sanonut rakastavansa sinua?
Itse en kyllä olisi tehnyt edes lasta tuollaisen miehen kanssa, joka ei kerro tunteistaan...

ei ole koskaan sanonut että rakastaa. mä oon itte ollu niin hulluna siihen että mä en ole oikeastaan kun vasta nyt myöhemmin "herännyt" miettimään asiaa. Lapsi oli aika yllätys joten ei meillä ehkä lasta olisikaan ellei kierukka olisi pettänyt...

 

Mua hämää tässä se, että ettekö te ole oikeesti koskaan aikaisemmin puhuneet tällaisista asioista? Ennen lasta? Että mitä te molemmat haluatte parisuhteelta, onko toiselle ihan välttämätöntä se avioliitto vai voiko ollakaan yhdessä ilman että se yhteisolo jossakin vaiheessa kulminoituu siihen avioliittoon?

Mun mielestä nämä asiat ovat melkoisen tärkeitä keskustella ns. alta pois, jottei niistä myöhemmin synny mitään ylitsepääsemätöntä estettä.

 

Mua hämää tässä se, että ettekö te ole oikeesti koskaan aikaisemmin puhuneet tällaisista asioista? Ennen lasta? Että mitä te molemmat haluatte parisuhteelta, onko toiselle ihan välttämätöntä se avioliitto vai voiko ollakaan yhdessä ilman että se yhteisolo jossakin vaiheessa kulminoituu siihen avioliittoon?

Mun mielestä nämä asiat ovat melkoisen tärkeitä keskustella ns. alta pois, jottei niistä myöhemmin synny mitään ylitsepääsemätöntä estettä.

ei olla puhuttu, meille molemmille puhuminen on vaikeaa. ja niinku tossa ylempänä mainitsin lapsi ei ollut suunniteltu.

 

Mua hämää tässä se, että ettekö te ole oikeesti koskaan aikaisemmin puhuneet tällaisista asioista? Ennen lasta? Että mitä te molemmat haluatte parisuhteelta, onko toiselle ihan välttämätöntä se avioliitto vai voiko ollakaan yhdessä ilman että se yhteisolo jossakin vaiheessa kulminoituu siihen avioliittoon?

Mun mielestä nämä asiat ovat melkoisen tärkeitä keskustella ns. alta pois, jottei niistä myöhemmin synny mitään ylitsepääsemätöntä estettä.

Että aika monelle nuo asiat koetaan osana elämää ja sitten tulee eteen vasta kysymysten aika. Vai osaako monetkin elää elämäänsä ns. tulevaisuudessa eteenpäin jo? Aika outoa. Parisuhdetta pitäisi opettaa nuorille niinkuin kotitalouttakin osana koulua ja koulutusta. Miehille vastuunottamista jne.

 

No, miten sä koet teidän parisuhdetilanteenne juuri nyt? Oletko siinä onnellinen? Onko sinun onnellisuutesi ja viihtyvyytesi tae se avioliitto? Vai pystytkö näkemään teidät yhdessä ilman sitä avioliittoa?

Kerrot että olet hulluna mieheen. Ja kuitenkin avoliittonne tuntuu turhalta? Jos te ette ole aikaisemmin puhuneet tunteistanne ollenkaan, niin nyt jos koskaan on oikea aika lähteä sitä harjoittelemaan - puhuttehan te kuitenkin lapsellennekin tunteistanne, mit tunnette lastanne kohtaan tyyliin "olet ihana ja rakas ja.."...miksi pidätellä piilossa arvokkaita ja tärkeitä sanoja, jotka oikeasti ruokkivat sitä yhdessäolon helpooutta ja vaivattomuuttakin?

 

olin hulluna tähän mieheen.. Nyt mun tunteet aika sekavat.. Pelkkä avoliittokin ok jos miehella painava/järkevä syy miksi ei naimisiin..

 

[QUOTE="a.p";25654591]olin hulluna tähän mieheen.. Nyt mun tunteet aika sekavat.. Pelkkä avoliittokin ok jos miehella painava/järkevä syy miksi ei naimisiin..[/QUOTE]

...ja mikä sellainen mahdollisesti olisi? Tosin sanoen kelpaisiko sinulle kuitenkaan se kenties miehesi antama syy avioliittoon menemättömyydelle?

Puhukaa hyvät ihmiset keskenänne! Ihan jo oman itsesi takia. Parisuhde ei elä ilman työntekoa - olitpa sitten siinä avioliitossasi tahi et - ei sitä tunteista puhumatta ja niitä näyttämättä ylläpidetä. Ei se mahdollisesti saamasi i- kään yhdessäoloanne eheytä, jos ette osaa puhua toisillenne...

 

Kyllä minusta mies tekee väärin ettei sano mitä ajattelee vaan on hiljaa eikä kerro vaikka toinen selvästi haluaa tietää tältä mielipiteen.

Kysy mieheltä että mitä hän odottaa sinulta. Sinä odotat häneltä mielipidettä aikooko mennä kanssasi naimisiin, ja haluat saada tietää rakastaako hän sinua vai ei. Ja että sinulle on tärkeää mennä naimisiin ja sitoutua puolisoosi virallisestikin, ja olet suunnitellut niin että se puoliso tulisi olemaan hän, mutta et voi pakottaa häntä. Niin että kuinka tehdään.

 

Minua ärsyttää vanhoillisten puheet, jotka höpöttävät, ettei rakasta tarpeeksi, jos ei halua naimisiin. Minä en itse halua naimisiin. Rakastan miestäni yli kaiken ja meillä on yhteinen lapsi. Olemme olleet 9 vuotta yhdessä. Ikinä ei olla eroa harkittukaan. En vaan usko avioliittoon. Minulle parisuhde ja rakkaus merkitsee muuta. Ainoa, miksi naimisiin voisin mennä, ovat lailliset syyt. Muuten koko instituutio on peruja jostain menneiltä ajoilta, jolloin naiset olivat lähes kauppatavaraa.

 

Olen myös sitä mieltä, että kun tapaa ihmisen jota rakastaa, haluaa naimisiin.

Oho, onpa täällä yksinkertaista väkeä. Mikä siinä naimisiinmenossa on niin autuasta?
Naimisiin menneistä kavereistani yksikään ei ole saanut liittoa kestämään. Sen sijaan minä, naimaton nainen, olen elänyt onnellisesti saman miehen kanssa kohta 15 vuotta.
Tulisin hulluksi, jos toinen mankuisi koko ajan naimisiin. Ei ole helppoa miehillä.

 

[QUOTE="a.p";25654591]olin hulluna tähän mieheen.. Nyt mun tunteet aika sekavat.. Pelkkä avoliittokin ok jos miehella painava/järkevä syy miksi ei naimisiin..[/QUOTE]
Siis SUN mielestä painava/järkevä syy...

Jos mies ei vaan halua, niin eikö se riitä? Ehkä avioliitto ei ole hänelle tärkeä asia, ehkä jopa jostain syystä hieman vastenmielinen juttu. Ei se papin aamen ja avoliiton muuttuminen avioliitoksi millään lailla suhdetta syvennä, tai sen puute suhdetta löyhemmälle pohjalle laita.

 

Mäkin olen nyt muutaman vuoden odottanut sitä kosintaa. Meillä mies jossain vaiheessa ei sanonut juuta eikä jaata, lopetin jankkaamisen. Nyt viime aikoina se on sanonut että sitten "joskus", eli kun ollaan kolmekymppisiä. Ei kuulemma ole ajatellut menevänsä naimisiin näin nuorena. On meille kumminkin yhteinen lapsi tulossa ja hyvin menee, että en mä rakkautta epäile vaikka joskus vähän loukkaannun ettei mies ole kosimassa intohimoisesti niinkuin jotkut muut miehet

Mutta jos asia sua kovin vaivaa niin kosi sinä miestä. Saat vastauksen jota ei sitten tartte pähkäille että suostuuko vai ei.