H
huolissaan
Vieras
Yksi ystäväni jäi yksinhuoltajaksi noin vuosi sitten. Tämä oli hänen oma valintansa, mies olisi vielä halunnut jatkaa. Jotenkin silloin epäilin, että kaveri on jollain tapaa masentunut. Heidän lapsensa olivat tuolloin vasta 1,5v. ja 3,5v. ja tuntui että luovuttivat liian aikaisin. Varsinkin kun kaverin mies oli monesti tehnyt selväksi että rakastaa tätä ja on valmis tekemään töitä suhteen eteen.
Jonkun aikaa meni niin etten ollut kaverin kanssa juurikaan tekemisissä. Joka viikonloppu sieltä tuli kutsu bilettämään, mutta enhän minä nyt sellaista elämää ole kaivannut vuosiin. Lapset olivat siis joka toinen viikonloppu isällään ja joka toinen viikonloppu kaverin äidillä. Tämä tuntui kummalliselta mutta ajattelin, että ero ottaa kaverille kuitenkin kovemmalle kuin hän halusi myöntää ja tuo on jonkinnäköinen siirtymävaihe. Yritin pitää kaveriin yhteyttä, mutta jos en lähtenyt bilettämään niin minua ei kaivattu. Niinä muutamina kertoina kun nähtiin kaveri haukkui exänsä ja myös minun mieheni (koska kaikki ne on kuulemma samanlaisia) ja hehkutti kuinka ihanaa on olla sinkku kun saa mennä kuinka tahtoo jne. Mulla on kuitenkin ihan vakaa parisuhde ja nyt kolmas lapsi tulossa joten tuntui pahalta kun toinen haukkui kaikkea sitä mitä minunkin mies tekee.
Nyt kävin kaverin luona kahvilla pitkästä aikaa. Tunnelma koko asunnossa oli jotenkin ahdistava... Lapset nyt 2,5v ja 4,5v. oli vangittu telkkarin eteen katsomaan piirrettyjä. Kaikki verhot olivat kiinni keskellä kirkasta päivää. Lattaialla ei ollut mattoja koska lapset kuulemma myttää ne. Kun astuin ovesta sisään lapset kyselivät toinko syötävää. Kaverini nauroi, ettei ole vielä antanut lapsille aamiaista (kello oli 11 ja lapset olivat heränneet klo.8 ). Koko ajan kaveri puhui seuraavasta viikonlopusta kun pääsisi ulos. Lapsilla ei ollut minkäänlaisia sääntöjä enää. Kiipeilivät sohvapöydällä ja kerran ruokapöydälläkin ja kaverini totesi laiskasti "älä viitti".
Pitkä tilitys... Mutta mua kiinnostaisikin tietää että mitä voisin tehdä kaverin hyväksi? Selvästi hänen asiansa eivät ole hyvin, vaikka koittaa kovasti muuta väittää! Kaikki ilo äitiydestä on kadonnut!
Jonkun aikaa meni niin etten ollut kaverin kanssa juurikaan tekemisissä. Joka viikonloppu sieltä tuli kutsu bilettämään, mutta enhän minä nyt sellaista elämää ole kaivannut vuosiin. Lapset olivat siis joka toinen viikonloppu isällään ja joka toinen viikonloppu kaverin äidillä. Tämä tuntui kummalliselta mutta ajattelin, että ero ottaa kaverille kuitenkin kovemmalle kuin hän halusi myöntää ja tuo on jonkinnäköinen siirtymävaihe. Yritin pitää kaveriin yhteyttä, mutta jos en lähtenyt bilettämään niin minua ei kaivattu. Niinä muutamina kertoina kun nähtiin kaveri haukkui exänsä ja myös minun mieheni (koska kaikki ne on kuulemma samanlaisia) ja hehkutti kuinka ihanaa on olla sinkku kun saa mennä kuinka tahtoo jne. Mulla on kuitenkin ihan vakaa parisuhde ja nyt kolmas lapsi tulossa joten tuntui pahalta kun toinen haukkui kaikkea sitä mitä minunkin mies tekee.
Nyt kävin kaverin luona kahvilla pitkästä aikaa. Tunnelma koko asunnossa oli jotenkin ahdistava... Lapset nyt 2,5v ja 4,5v. oli vangittu telkkarin eteen katsomaan piirrettyjä. Kaikki verhot olivat kiinni keskellä kirkasta päivää. Lattaialla ei ollut mattoja koska lapset kuulemma myttää ne. Kun astuin ovesta sisään lapset kyselivät toinko syötävää. Kaverini nauroi, ettei ole vielä antanut lapsille aamiaista (kello oli 11 ja lapset olivat heränneet klo.8 ). Koko ajan kaveri puhui seuraavasta viikonlopusta kun pääsisi ulos. Lapsilla ei ollut minkäänlaisia sääntöjä enää. Kiipeilivät sohvapöydällä ja kerran ruokapöydälläkin ja kaverini totesi laiskasti "älä viitti".
Pitkä tilitys... Mutta mua kiinnostaisikin tietää että mitä voisin tehdä kaverin hyväksi? Selvästi hänen asiansa eivät ole hyvin, vaikka koittaa kovasti muuta väittää! Kaikki ilo äitiydestä on kadonnut!