Tuntuu aika ikävältä huomata että ei ole ystäviä

["Surku"]

Ajattelin tässä innoissani, että kun mies on metsästysreissulla ja lapset mummolassa, niin nytpä mulla on hyvää aikaa tehdä jotain kivaa itse.

Ajattelin käydä kaupungilla vähän kaupoilla ja sitten olisi mukava mennä lounaalle jonkun ystävän kanssa.

Ideana kiva, mutta kun aloin miettiä, ketä pyytäisin kanssani lounaalle, iski totuus päin kasvoja.
Mulla on YKSI ihminen jota "voin" pyytää. Eihän mulla oikeasti ole muita ystäviä. On tuttavia ja kavereita, mutta ei sellaisia, joita nyt lyhyellä varoitusajalla voisi kysyä lounaalle.
Yleensä aina käyn miehen kanssa, jos ulkona käyn syömässä.

Teen töitä kotona, iltaisin lasten mentyä nukkumaan käyn koiran kanssa lenkillä ja sitten painelen sänkyyn, hetken katson miehen kanssa tv:tä ja nukahdan. En siis viikolla juuri ehdi nähdä oikein ketään.
Viikonloppuisin olisi aikaa, mutta tuttavilla on sitten omat menot perheineen ja suurin osa kavereista töissä.

Aika säälittävää, en ole vielä edes kolmeakymmentä ja mulla on yksi läheinen ystävä (sekin sukua)

 

["vieras"]

Mulla ei oo yhtään, ei ystävää eikä oikeastaan edes kaveria. Ei ketään sellaista jolle voisin soittaa ja kysyä mitä kuuluu :/

 

[!]

Mullakin vain yksi ystävä, joka ekin asuu kaukana.

 

[karma]

Hei nyt teet asialle oikeasti jotakin! Hankit niitä ystäviä jostakin.

Itselläni on kaksi koiraa ja olen vuosi sitten muuttanut uudelle paikkakunnalle. Mä olen koiran avulla saanut jo kaksi hyvää kaveria ihan tästä läheltä ja tuttavia sekä juttuseuraa viikoittain. Koirapuistoissa ja lenkillä on helppo tutustua

Ja toi ajankäyttö! Selittelyä se on, että ei ole aikaa. Kyllä sitä aikaa ihmeen kaupalla löytää semmosiin juttuihin, mihin oikeasti haluaa panostaa.

 

["Surku"]

Mitä te muut teette, jos teillä on tälläistä ihan omaa aikaa? Vai onko sitä?

Kysyin tuota ainoata ystävää seurakseni, hän oli toisessa kaupungissa ystävänsä luona vierailulla, tulee vasta iltasella kotiin joten ei irronnut lounasseuraa.
Tuntuu tyhmältä yksin mennä ravintolaan lounaalle kun ei ole edes juttukaveria.

 

["nnn"]

Me muutettiin uuteen kaupunkiin vuoden alussa ja mulla ei ole täällä yhtään ainoaa ystävää. Tuttuja joiden kanssa jutellaan lasten kerhoissa tai puistossa joo, mutta kenenkään puhelinnumeroa mulla ei ole enkä kenestäkään tiedän muuta kuin etunimen. Kyllä se mua häiritsee, että ei ole aikuisia kavereita itsellä, mutta pärjään mä yksinkin, en halua väkisin kenestäkään muotoilla ystävää. Aiemmin oli helppoa löytää ystäviä, mutta ei enää nykyään näköjään.

 

["nnn"]

Kun mulla on omaa aikaa menen kaupungille yksin. En käy ravintolassa syömässä, mutta jossain kahvilassa saatan ottaa salaatin tms. Sitten istun yksin ja katselen muita ihmisiä ja nautin siitä kun saa olla rauhassa tai sitten luen samalla jotain lehteä.

 

[karma]

[QUOTE="nnn";24878084]Kyllä se mua häiritsee, että ei ole aikuisia kavereita itsellä, mutta pärjään mä yksinkin, en halua väkisin kenestäkään muotoilla ystävää.[/QUOTE]

Mistä tiedät vaikka ne ihmiset haluaisivat olla sun kanssa enemmänkin tekemisissä, mutta eivät viitsi tai uskalla kysyä numeroasi tms?

Ihmissuhteet eivät rakennu tai pysy yllä itsestään. Kyllä sen eteen täytyy vaivaa nähdä.

Ihan oikeasti! Kun ei siinä menetä mitään, jos kysyy "olis hei kiva käydä joskus uimassa uudestaan kahdestaan", esim jos olet tavannut jonkun uimahallissa. Asian ehdottaminen on eri asia kuin "ystäväksi pakottaminen". Jos ihmistä ei kiinnosta, niin hän kyllä ilmaisee asian jollakin tavalla

 

[Joo-o]

Samassa jamassa ollaan. :/ Tai ystäviä on mutta ne asuu useampien jopa satojen kilometrien päässä.

 

["niin"]

sama juttu kuin ap:llä. Ei ole niitä ystäviä. Mutta tarviitko sä todella niitä? Musta on kanssa kiva käydä yksin kaupungilla ja mennä kahville. Ravintolassakin voin käydä yksin. Lasten kanssa voi paljon tehdä juttuja. Ei ystävät määrittele sitä mitä sinä olet ja mistä pidät. Kaikkea voi tehdä yksinkin.

 

[FiiFii]

eipä mullakaan ole kuin 2 kaveria,en osaa edes ystäviksi sanoa vaikka on kai ne sitäkin.kummallakin on miehet mutta ei perhettä,mulla ei tällä hetkellä kumpaakaan kun miehen kanssa ero tuli.Nyt tunnen itseni vieläkin yksinäisemmäksi vaikka toisesta kaverista olenkin saanut seuraa yllättävän paljon,ainakin toistaiseksi.Mutta lisä kaverit/ystävät olisi ihan mukava lisä tähän elämään muttta kun en osaa tutustua ihmisiin,en oikein osaa mennä tosta noin vaan juttelemaan.

sen lisäksi mulla on veljen perhe joiden luona käyn aika usein mutta ei mullakaan muuten ketään ole.Yksin sitten yrtääny opetella jotain tekemään mutta ei se ole kivaa aina ja jos istun kahvilassa yksin niin kaikki tuntuu tuijottavan että yksin olen kun muilla on pöytäseurana joku.

 

[suoraa puhetta]

Minusta on melkein ls-asia jos äidillä ja isällä ei ole ystäviä, kavereita tai edes sukua ympärillään. Missä sosiaalisessa erämaassa ne yrittävät lapsiaan kasvattaa, jos itse ei ole halua edes omaa mielenterveyttään vakuttaa etsimällä tavalla tai toisella ihmisiä ympärilleen ja lasten ympärille, heidänkin tuekseen?

Päähän siinä räjähtää kun selittää itselleen vuodesta toiseen että "ei ole halua alkaa muovailemaan kenestäkään ystävää" tai "mä en vaan osaa tutustua ihmisiin" tai "mua on loukattu niin monta kertaa etten halua lisää kakkaa päälleni". Tai sitten se vinku, että" mä vaan olen niin ujo" tai se itseriittoisuusoodi että "mulla on erakkoluonne, ei voi mitään".

Ja te olette niitä lastenne roolimalleja tässäkin asiassa. Jos lapsi ei näe sinua tutustumassa, juttelemassa, auttamassa, tukemassa, riitelemässä, loukkaantumassa, loukkaamassa, sopimassa ja pyytämässä anteeksi, niin miten hän itsekään osaisi näitä nyky-yhteiskunnassa välttämättömiä sosiaalisia taitoja? Eli annatko lastesi periä saman yksinäisyyden kehän itselleen?

 

["vieras"]

mistäpäin ap on?

 

["Surku"]

[QUOTE="vieras";24878188]mistäpäin ap on?[/QUOTE]

En haluaisi paljastaa.

 

["Surku"]

[QUOTE="niin";24878117]sama juttu kuin ap:llä. Ei ole niitä ystäviä. Mutta tarviitko sä todella niitä? Musta on kanssa kiva käydä yksin kaupungilla ja mennä kahville. Ravintolassakin voin käydä yksin. Lasten kanssa voi paljon tehdä juttuja. Ei ystävät määrittele sitä mitä sinä olet ja mistä pidät. Kaikkea voi tehdä yksinkin.[/QUOTE]

Olisi kiva kun olisi aikuinen juttukaveri, jonka kanssa voisi puhua muustakin kuin päivän säästä ja ajankohtaisista uutisaiheista.
Kyllä me lasten kanssa touhutaan ja miehen kanssa on tosi mukava viettää aikaa, mutta silti kaipaisin ystäviäkin.

 

[mismina]

Miten näitä kaverittomia riittää joka päivälle? Eikö löytyisi kaveria jo ihan niistä toisista kaverittomistakin, jos ei halua laittaa nettiin kaverinhakuilmoitusta?

Suosittelen netin kaverinhakuilmoituksia, oman ilmoituksen laittamista ja muiden ilmoituksiin vastaamista. Kun kaverinkin kanssa pitää jotenkin kemiat osua yksiin, niin joskus pitää tutustua moneen ennen kuin löytyy yksi hyvä. Mun kaverit seurustelee, on muuten omassa elämässään kiireisiä tai asuu kaukana, joten mulla on aina vähän tuntosarvet höröllään jos tulis kaveriehdokkaita vastaan. Suosittelen samaa muillekin

 

["netta"]

Kuule ap, sulla on tuttuja ja kavereita, muttet heitä viitsi pyytää??? Miten sä luulet, että ihmisistä tulee ystävä keskenään? No, viettämällä aikaa yhessä. Ja jos pyydät jotakuta, hän voikin ilahtua ja tehdä saman sulle. Eihän se mitään ota, jos ei annakaan. Ei kaikki yritykset ota tuulta alleen, mutta yksikin kaverista läheiseksi ystäväksi muuttunut on aika iso juttu. Suosittelen pyytämään tuttuja/kavereita, alkaa rakentamaan niistä ystävyyssuhteita.

 

["Minni"]

Sama juttu täällä, paitsi että olen kohta 40v.
Elämään kun tuli lapset, antauduin äitiydelle niin, että elämässä kaikki muu jäi taka-alalle.
Lasten nyt kasvettua, kaipaan ajoittain ystäviä ympärille jakamaan elämää, muttei niitä oikein ole tai jos on ne tulee työn kautta. Työ elämään palattua saan töissä sosiaalisen kiintiön täyteen, enkä arkeen ystäviä kaipaa, mutta lomilla ja pitkillä vapailla kyllä.
Itse aiheutettu ongelma, joka kait korjaantuu jossain vaiheessa.

 

[idunnor]

Mulla on sama tilanne. Oon niin erakoituvaa sorttia, en juurikaan kaipaa perheen ulkopuolisia ihmisiä seurakseni, en jaksa pitää kovin usein yhteyttä paitsi fb:ssä ja se ei tee kovin kaverisuhteille. Toisinaan aika harmillista.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Surku";24878080]Mitä te muut teette, jos teillä on tälläistä ihan omaa aikaa? Vai onko sitä?

Kysyin tuota ainoata ystävää seurakseni, hän oli toisessa kaupungissa ystävänsä luona vierailulla, tulee vasta iltasella kotiin joten ei irronnut lounasseuraa.
Tuntuu tyhmältä yksin mennä ravintolaan lounaalle kun ei ole edes juttukaveria.[/QUOTE]
Useimmiten saan jonkun lähtemään lounasseuraksi. Hassua muuten, että "varmimmat lähtijät" olen löytänyt tältä palstalta. Jos kuitenkaan kaveria ei siihen hätään löydy tai mulla ei ole suoraan ajatusta siitä, miten päiväni kaupungilla käytän, menen yksin. Lasi viiniä, tapaksia ja iltapäivälehti...hyvin maistuu safka silläkin tavalla.

Mä tutustun aika helposti uusiin ihmisiin, jos satun olemaan sillä tuulella. Torstain vastaisena yönä tapasin Elielin aukiolla japanilaisen nuoren naisen, joka oli etsimässä oikeaa bussia. Ikävä kyllä tämä nainen oli vähän myöhässä, sillä viimeinen kyseisen linjan bussi oli jo mennyt. Itse olin kuitenkin menossa suurinpiirtein samoille suunnille, joten opastin hänet kanssani samaan bussiin ja ennenkuin olin itse jäämässä bussista pois, varmistin vielä kuljettajalta, että hän muistaa tipauttaa naisen oikealla pysäkillä pois. Vieraassa maassa syksyisenä yönä olisi aika ikävää joutua hortoilemaan yksin alueella, jota ei tunnista. Tämä nainen pyysi yhteystietoni ja sainkin häneltä jo meiliä. Sovittiin, että mennään joku päivä stadiin syömään ja lupasin näyttää hänelle sellaisia pääkaupunkiseudun nähtävyyksiä, missä turistit eivät välttämättä älyä käydä.

Koita siis tutustua uusiin ihmiseen. Ei sen lounasseuran tarvitse ensin olla sydänystävä ja vasta sitten sen kanssa voi syödä. Toisinpäinkin voi tehdä

 

[Tota noin...]

täälläkin yksi ilman kavereita. Jostain syystä vain vähän erakkoluonne.

 

[FiiFii]

[QUOTE="Surku";24878227]En haluaisi paljastaa.[/QUOTE]

joku meistä voisi olla samalla suunnalla ja lähteä vaikka kahville..
haluatko edes paljastaa oletko pohjoisessa.tai etelässä tai lännessä tai idässä?

 

["huokaus"]

Minusta on melkein ls-asia jos äidillä ja isällä ei ole ystäviä, kavereita tai edes sukua ympärillään. Missä sosiaalisessa erämaassa ne yrittävät lapsiaan kasvattaa, jos itse ei ole halua edes omaa mielenterveyttään vakuttaa etsimällä tavalla tai toisella ihmisiä ympärilleen ja lasten ympärille, heidänkin tuekseen?

Päähän siinä räjähtää kun selittää itselleen vuodesta toiseen että "ei ole halua alkaa muovailemaan kenestäkään ystävää" tai "mä en vaan osaa tutustua ihmisiin" tai "mua on loukattu niin monta kertaa etten halua lisää kakkaa päälleni". Tai sitten se vinku, että" mä vaan olen niin ujo" tai se itseriittoisuusoodi että "mulla on erakkoluonne, ei voi mitään".

Ja te olette niitä lastenne roolimalleja tässäkin asiassa. Jos lapsi ei näe sinua tutustumassa, juttelemassa, auttamassa, tukemassa, riitelemässä, loukkaantumassa, loukkaamassa, sopimassa ja pyytämässä anteeksi, niin miten hän itsekään osaisi näitä nyky-yhteiskunnassa välttämättömiä sosiaalisia taitoja? Eli annatko lastesi periä saman yksinäisyyden kehän itselleen?

Sulle tekis hyvää vaihtaa vaikka mun kanssa osia tuon asia suhteen... Kun sitä sukua ei vaan ole, revippä siitä!
Ne "ystävät" jäi opiskeluvuosiin tai pari "puukotti selkään" kunnolla.
Nyt yrittänyt ottaa juttua, niin kaikilla kauhee tarve heti selittää omia menojaan sannan, tiinan, kiiran kanssa...eli mulla kyllä on ystäviä jne. Eli ikäänkuin heti tehdään selväksi ettei kiinnosta kuin heippa sanoa.
Ja pari joitten kanssa aloitin kirjoittelun, ykskaks laimeni kun he alkoivat seukkaan tai tuli muu muutos elämään.
Että mulla ei oo oikeesti ketään, enkä kyllä ala itteeni syyttelee. Kyllä lasta käyteään ihmisten ilmoilla kuitenkin ja harrastuksissa ettei sun tarvi ihan ilmoja miettiä...

 

["jaa-a"]

Useimmiten saan jonkun lähtemään lounasseuraksi. Hassua muuten, että "varmimmat lähtijät" olen löytänyt tältä palstalta. Jos kuitenkaan kaveria ei siihen hätään löydy tai mulla ei ole suoraan ajatusta siitä, miten päiväni kaupungilla käytän, menen yksin. Lasi viiniä, tapaksia ja iltapäivälehti...hyvin maistuu safka silläkin tavalla.

Mä tutustun aika helposti uusiin ihmisiin, jos satun olemaan sillä tuulella. Torstain vastaisena yönä tapasin Elielin aukiolla japanilaisen nuoren naisen, joka oli etsimässä oikeaa bussia. Ikävä kyllä tämä nainen oli vähän myöhässä, sillä viimeinen kyseisen linjan bussi oli jo mennyt. Itse olin kuitenkin menossa suurinpiirtein samoille suunnille, joten opastin hänet kanssani samaan bussiin ja ennenkuin olin itse jäämässä bussista pois, varmistin vielä kuljettajalta, että hän muistaa tipauttaa naisen oikealla pysäkillä pois. Vieraassa maassa syksyisenä yönä olisi aika ikävää joutua hortoilemaan yksin alueella, jota ei tunnista. Tämä nainen pyysi yhteystietoni ja sainkin häneltä jo meiliä. Sovittiin, että mennään joku päivä stadiin syömään ja lupasin näyttää hänelle sellaisia pääkaupunkiseudun nähtävyyksiä, missä turistit eivät välttämättä älyä käydä.

Koita siis tutustua uusiin ihmiseen. Ei sen lounasseuran tarvitse ensin olla sydänystävä ja vasta sitten sen kanssa voi syödä. Toisinpäinkin voi tehdä

Mitäs sulle on tapahtunut? Öisin hortoilet lähiöräkälöissä (ja silti haukut perussuomalaiset maanrakoon) ja täällä oot yöaikaan kiukkuillut nyt muutamaan otteeseen. Ja rakastunutkin varattuun?
Välillä tuntuu kuin eri-ihminen siellä olis...herttaisen kuvan saanut muuten, mutta sanotaan parni viikon kirjoittelut menny vähän "yli"...?ja ne öiset varsinkin...naukkailet nykyisin?

 

[ai juu]

Ja ihan pätevä viisaus on se että "kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä"...