tunnen erään

  • Viestiketjun aloittaja äiti33
  • Ensimmäinen viesti
äiti33
17 vuotiaan äidin. Hän on tätini tytär ja asumme samassa kaupungissa. Ja kun tulin raskaaksi niin hän tuli pian jälkeenpäin ja minä sitä kauhistelin ensin tai itse asiassa koko raskaus ajan. Pari kertaa kävin hänen kanssaan raskausaikana ostoksilla ja esim.yhditelmät hankimme yhtä aikaa.

No ikinä en käynyt hänen kotonaan kun odotimme.
Lapset sittenn syntyivät ja minä tietenkin siinä "vanhempana ja kokeneempana" yritin täydellistä äitiä esittää. Ja kun sitten menin heille ekaa kertaa käymään niin voih, minä yllätyin täysin, heillä oli suht iso koti ja niin ihanasti sisutettu(minä kun odotin jotain semmoista minkälainen oi esim.oma opiskelijakämppäni hui) ja joka paikka oli niin siistiä, koti tuoksui vauvalle :) ja tuoreelle pullalle.
Olin täysin yllättynyt ja se miten hän hoisi pientä vauvaansa.
(oli eka kerta kun näin heidän pienensä, tyttö tuolloin n.1kk ja meiän poika n.2kk).

Hän ei ollutkaan huonompi kuin minä, ja minä tyhmä esitin niin järkeevä sen takia kun olin vain vanhempi.
Ja meiän paikat eivät tod.noin kiiltäneet kun lapset olivat noin pieniä.

No vieläkin minulla oli omat mielikuvani että ehkä hän vain esitti, mutta vieläkin kun heillä käyn(tyttö heillä nyt 11 kk ja meiän poika siis juuri täytti 1 vuotta) niin heillä on aina siistiä ja tyttönsä on kasvattanut ehkä jopa paremmin kuin minä poikani(pakko myöntää)
vaikkakin JOKAINEN ÄITIHÄN ON LAPSELLEEN PARAS(ei muuten aina pidä paikkaansa..ikävä kyllä)

No ainakin opin kantapään kautta että "teiniäiti" kin on hyvä äiti tai ehkä paremminkin, äiti siinä kuin muutkin.

Täällä NAISELLA on tytön lisäksi mies ja eläimiä ja hän lellii ja hellii heidät myös hyvin

Toivon vain kaikille teille nuorille vanhemmille hyvää jatkoa ja koittakaa kestää ihmisten epäluuloja.
 
CassynMamma harmaana
mukavaa että kerroit tämän.
itse en ole koskaan neg. kommentteihin törmännyt,mutta en olekkaan ns"teiniäiti",nuori kuitenkin..
Aloituksesi oli loistava!
Jaksamista kaikille nuorille äideille!!
Olette ihan yhtä hyviä,kuin muutkin!
 
On tosi mukava, että joku tulee kertomaan tälläisen positiivisenkin tarinan.
Kun yleensä nämä hyvät tarinat jää aina kertomatta ja niitten ei niin positiivisten kokemusten alle. Eikä moni tulisi etes tälläistä kirjottamaan, mutta varmasti sen huonomman tarinan.
Kiitos siis sinulle!
 
tulipa hyvä mieli! kerrankin tunnustusta vähän tännekin ku normaalit kommentit on just sitä "oliks toi vahinko?", "kuinka sä oikee pärjäät ku oot noin nuori?" ja "kyllä ois kannattanu odottaa että ois sitä elämän kokemusta kertyny ni olis lastenkin kasvatus sujunu paremmin....." noista vois tehdä pitkän listan! mutta kiitos. =)
 

Yhteistyössä