No joskus joo se tuntuu painostavalle ja aika paljon kiinni silloin myös tilanteesta. Sitä kun itsekin töissä käyvänä kahden alle kouluikäisen lapsen äitinä on usein arki-iltaisin enempi kiinni kodin- ja lasten ilta-askareissa, kuin mies, niin usein tulee tulisesti tussahdettua miehen iholle tulemisista ja etenkin pepun puristelusta. Siis ainakin meillä mies on useimmiten juuri se aloitteentekijä ja "vonkaaja", kun itse on vielä kiinni niissä kodin iltahommissa. Joskus se kyllä tuntuu myös imartelevalle, kun saa tuntea olevansa vielä haluttava ja huomaa saavansa aikaan miehen pullotuksen. Silti sitä vaan tiuskaisee miestä pitämään sormensa kurissa iltakiireiden keskellä. Auttais edes joskus hiukan enemmin mua kotihommissa, mutta sillä on vaan se yks mielessä.
Tosin iltaisin saattaa käydä myös niin, että kun olen jo itse ennättänyt sänkyyn jonne mies hipsuttelee selkäni taa vasta myöhemmin ja kun hän alkaa hetken päästä hiljaa hellästi sivellä niskaani, josta varovaiset kädet siirtyvät kupeiden kautta hyväilemään rintojani, niin siinä vaiheessa kun saan tuntea peppuaan vasten miehen paisuvan kalun, niin alan olla jo niin kostunut ja valmis, että sitä vaan toivoo ukon menevän jo suoraan itse asiaan. Mulle käy näin aikas usein, vaikka kuinka olisin päättänyt aikaisemmin illalla miehen kähmintään hermostuneena olla muutamaan päivään suostumatta sen kanssa seksiin. Näin siis meillä. Miten sitte lie toisilla pareilla tämä asia?