tuli tuosta gallupista mieleen

kun tuolla mitä nyt palstalla kyseltiin että onko tullu kertaakaan mieleen vaan ottaa ja häippästä niin voisimpa vuodattaa tänne että on todellakin..
mies on päivisin töissä,ylitöissä ja harrastuksissa. pari kertaa viikossa se on koko illan kotona, mä hoidan vauvaa ja ei siinä mitään muttakun teen sen melkein kokonaan yksin. ja voin myöntää että se on aika raskasta, ei fyysisesti vaan henkisesti. tänä iltana lähin lenkille ja siellä kävellessä tuli mieleen että entäpä jos en meniskään takasin, ottasin vaan auton ja ajasin pois..noh, takas tultiin kumminki mutta entäpä jos mä oikeesti palan loppuun joku päivä..
tyttö ja mies on kyllä tärkeintä mulle maailmassa mutta entäpä jos sitä vaan pimahtaa lopullisesti..mä alan pelätä jo itseäni että jos mä tosiaanki joskus............

 

kannattaisko puhua tästä asiasta miehellesi??? yksinäisyyteen auttaa ku vaikka kyläilet,tai etsit itsellesi harrastuksen,joko oman(jos mahollista viedä vauva hoitoon vaikka mummolle tai papalle) tai sitten esim menet vauvan kanssa johonkipaikka kunnallasi järjestettävään kerhoon(muskariin yms) ,ainakin täällä pohjosessa järjestetään odottaville ja vauvojen äideille kerhoja ja jumppaa mihin vauva mukaan. mutta ihan ekaks kerro tuntemuksesta myös miehellesi,kyllä se ymmärtää..

 

jos haluut ni voit heittää mailillä rita_16@jippii.fi ni jupaillaan lisää,myös muut äidit j tulevat äidit saa kirjottaa..

 

Mun äijä on joko koulussa tai töissä,jos ei niissä niin kamujen kaa ja jos ei niiden kanssa niin kännis tai jotai..pelaa pleikkaa..no joo..tällasta tää on ollut jo vuoden ja enhän mä tätä ihan hirveän pitkään jaksa..kerroin vaan tämän siksi,että mulle saa kirjoittaa myös jos ahdistaa:durable_dyslexie@hotmail.com
ps.jos jollain muulla on ollut masennusta niin kertokaa pääseekö siitä eroon :'(

 

Aattelin vastaa vaik en ookkaa alle 20v =) mut mul oli kans tosi ikävä mies...Mitään en saanu tehä eikä kyl tehty yhessäkää.Se kyl meni minkä kerkes!Näin jälkeenpäin aatellen siin ihmisessä ei ollu mitään hyvää .5 vuotta kestin ja siitäki n.2 vuotta mietin et pitäiskö eroo...Sit kun sain "aikaseks" käskee äijän häipyy ni kylläpä tuli hyvä ja vapautunu olo.Sai tehä iha niinku ite halus.Voin sanoa että ennen ku palaa loppuun (tai viimestään sillon) kannattaa lähtee.Kyllä yksinhuoltajana pärjää,jos siis on lapsia,ja varmasti löytyy joku ihan oikeesti susta välittävä mies!!Senki huomasin 1,5v sitten kun tapasin mieheni.Otti mun 2 lastaki ihan ku omakseen.Voimia kaikille huonossa suhteessa eläville tehä niinku itelle on parasta!! :hug: saa viestittää jos haluu: tarppa78@suomi24.fi

 

\

kannattaisko puhua tästä asiasta miehellesi??? yksinäisyyteen auttaa ku vaikka kyläilet,tai etsit itsellesi harrastuksen,joko oman(jos mahollista viedä vauva hoitoon vaikka mummolle tai papalle) tai sitten esim menet vauvan kanssa johonkipaikka kunnallasi järjestettävään kerhoon(muskariin yms) ,ainakin täällä pohjosessa järjestetään odottaville ja vauvojen äideille kerhoja ja jumppaa mihin vauva mukaan. mutta ihan ekaks kerro tuntemuksesta myös miehellesi,kyllä se ymmärtää..

mä oon vähän semmonen ihminen eten osaa yksin oikein lähtä mihinkään esim noihin kerhoihin, me ollan muutettu paikkakunnalta toiselle viimesen vuoden aikana varmaan sata kertaa niin ei oo kerenny oiken tutustuakkaan kehenkään. ja tiiän että niissähän sitä tutustuu mutta...mä en ikinä vois puhua sille tosta mun lähtemis aikomuksesta koska sieltä todennäkösesti tulis vaan että vai niin no miks helvetissä et oo menny tai että ootse sinäki kyllä &¤#FW"!#"# ja vaikka ei tuliskaan ihan noin pahasti niin mä tiedän että ei se ymmärtäs..e

se on kyllä muuten ihan hyvä mies mutta se ei oikein aina ymmärrä..sillä itellään on niin paljon aina ihmisä ympärillä ja paljon kaikkee harrastuksia...