Tulevaisuuden Kokoomus-johtaja Patrick Itäniemi? 19-vuotias kirjoittaa laiskoista ja köyhistä - Nyt oma talous kuralla

vierailija
Tulevaisuuden Kokoomus-johtaja Patrick Itäniemi? 19-vuotias kirjoittaa laiskoista ja köyhistä - Nyt oma talous kuralla

"Kesällä Helsingin Sanomille kolumneja kirjoittava Patrick Itäniemi, Talousguru-kilpailun voittaja, sohaisi klassiseen muurahaispesään, kun kirjoitti pienistä tuloeroista, köyhyydestä ja niiden syistä monia kiehuttavalla tavalla.

– On mielestäni selvää, että pienet tuloerot erityisesti kehittyneissä maissa ajavat laiskuuteen. Tuloerot ovat merkki ahkeruudesta ja uutteruudesta, vasta 19-vuotias Itäniemi kirjoitti HS:ssä.

– Usein sanotaan, että pienten tuloerojen maissa on eniten hyvinvointia. Näin on, mutta tuloerot itsessään eivät tuota tätä hyvinvointia. Pienillä tuloeroilla ei makseta laskuja, vaan ne maksetaan rahalla, hän jatkoi.

Kirjoitusta on kommentoitu lehden keskusteluketjussa ja somessa villisti. X:ssä keskustelu velloo toista päivää.

Moni katsoo, että Itäniemi toistelee oikeiston tai uusliberaalien viestiä siitä, että tuloerot ovat suoraa seurausta yksilöiden välisistä eroista ahkeruudessa.

– Eli köyhät ovat laiskoja ja rikkaat ahkeria, eräs kommentoija tiivistää.

– Päinvastaista talouspolitiikkaa on noudatettu kautta historian Yhdysvalloissa, kapitalismin kehdossa. Onko sieltä hävinnyt kokonaan köyhyys ja osattomuus? toinen kirjoittaa.

Muun muassa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen lyttää kirjoituksen X-palvelussa viestiketjussaan. Sosiaaliturvan piirissä on ahkeria työntekijöitä ja eläkeläisiä, sairaita, vammaisia ja lapsia, jotka eivät perheitään valitse, hän muistuttaa.

– Myytti laiskoista on sitkeä.

– Kun syntyy älyköksi hyvään perheeseen, on helppo ajatella, että kaikki menestys on tullut omien ponnistelujen myötä, hän jatkaa yleisellä tasolla.

Arvopaperi-lehti kertoi kesäkuussa, että Itäniemi on ollut nuoresta asti aktiivinen osakesijoittaja, ja hän opiskelee myös kryptosijoittamista. Syksyllä hän aloittaa opinnot Aalto-yliopistossa.

Instagramissa eräs kommentoija kirjoittaa, että Itäniemi ei perustele väitteitään ja unohtaa geenit, kasvuympäristön ja muut tekijät kokonaan. Myös sattumus, kuten sairaus tai onnettomuus vaikuttaa, toinen huomauttaa.

Itäniemi on puolustanut kirjoituksiaan X:ssä. Hänen mukaansa tulonsiirrot eivät ole tehokkaita, ja niistä valtaosa menee keskiluokalta keskiluokalle, matkalla myös hallintoon.

Pekkariselle hän ihmettelee, eivätkö lapsien vanhempien nettotulot nouse sitten töihin mennessä enemmän kuin kotona ollessa. Pekkarinen muistuttaa, että töihin ei vain ”mennä” vaan ”sinne päästään”. Ja kaikki eivät pääse.

Somekeskustelun tasoa on myös haukuttu.

–Ikään kuin noita oikeistokliseitä ei olisi kuultu uuvuksiin asti viime vuosikymmeninä, koomikko, somevaikuttaja Ilkka Kivi kirjoittaa.

– Erittäin hyvä kun erilaiset mielipiteet pääsevät esille. Vielä kun vastaväitteet kohdistuisivat itse asiaan eikä henkilön haukkumiseen niin olisimme kansalaisyhteiskunnassa pitkällä, toinen kommentoija huomauttaa X:ssä.

Iltalehteen kolumneja kirjoittava toimittaja ja somevaikuttaja Sanna Ukkola puolustaa Itäniemeä X:ssä.

– Kun sekaan otetaan yksi vähän toiseen näkökulmaan katsova kolumni, koko some on ihan sekaisin ja aikuiset ihmiset hyökkäävät ad hominemeineen lukiolaispojan kimppuun.

Itäniemi perustelee ajatuksiaan Suomen talouden pitkäaikaisella hyytymisellä ja sillä että progressiivinen verotus ei kannusta ahkeruuteen vaan haittaa talouskasvua ja työllisyyttä ja ”tuottaa hyvinvointitappioita”.

– On ihmisiä, jotka eivät pysty nousemaan omilla ansioillaan, mutta valtaosa pystyy, hän kirjoitti.

– Valitettavan usein tuloja tasataan myös ihmisille, jotka eivät suinkaan edes ansaitse sitä. Vika ei ole näissä ihmisissä vaan itse järjestelmässä, joka kannustaa laiskuuteen."

Onko tässä jo lähes rasistisia piirteitä Itäniemen höpöttelyssä, kun tällainen nuori nousukas kirjoittaa ainakin konservatiivikokoomuslaiselle tyypilliseen ylimieliseen sävyyn? Ja tottakin populistitoimittaja-Ukkola haistoi heti haaskan, josta saa sopivasti lyötyä lisää vettä myllyyn lasikan ja köyhän roskaväen jalkoihin polkemiseksi?

Luottotiedot kuralla

Kiperistä tilanteista huolimatta Patrick on saanut pidettyä ulosottorekisterinsä puhtaana, mutta luottotietoihin talousgurulle on tullut kaksi maksuhäiriömerkintää.

Patrick voitti viime vuonna arvostetun Talousguru 2024 -kilpailun, joka on tarkoitettu lukiolaisille.

Oikeistolaiseksi kapitalistiksi julistautunut Patrick ei ole opiskeluidensa ohella vielä päässyt tienaamaan, sillä esimerkiksi vuonna 2023 hänellä oli nollatulot.

Seiska yritti tavoittaa Patrickia tuloksetta.
 
vierailija
Verohallinnosta saatujen julkisten verotietojen mukaan Itäniemen ansio- ja pääomatulot vuonna 2023 olivat pyöreät nolla euroa. Vuotta aiemmin Itäniemen ansiotulot olivat 1 045 euroa.

Itäniemi itse sanoo, että hänen ansiotulonsa olisi vuonna 2023 olleet noin 6 000 euroa.

Itäniemen yritys PJI Invest on ollut kaupparekisterissä syksystä 2023 saakka. Sen tilinpäätöstietoja ei ole saatavilla.

Itäniemen mukaan hän on tilannut esimerkiksi Woltista Klarna-laskulle ruokaa lähinnä käytännön syistä.

– Lasku on minulle mieleinen tapa. Tässä on ollut kyse siitä, että saatan tilata viikoittain tai joskus useamminkin isoja määriä ruokaa ruokakaupasta Woltin kautta. Silloin olen ottanut laskun ja maksanut sitä kautta, Itäniemi kertoo.
 
vierailija
vierailija
Jostain syystä ne kaikkein menestyneimmät usein valittavat kaikkein eniten. Miksi eivät noudata omaa neuvoaan ja ryhdy miljonääreiksi? Tai jos ovat jo miljonäärejä, niin miksi eivät ryhdy miljardööreiksi. Jotenkin tuntuu, että se on aina se 80 000 euroa vuodessa tienaava insinööri, joka kärsii kaikista eniten vääryyttä tässä maassa. Tämä yhteiskunnan tukipilari ihan yksin pitää järjestelmää koossa ja elättää ihan kaikki lapsista vanhuksiin ml. ne 60 000 euroa vuodessa tienaavat teknikot ja kaikki saamarin kaivinkoneenkuljettajat ja kalastajat työttömien loisien lisäksi. Huippuälykkäinä ja kaikkeen kykenevinä superihmisinä kannattaisi niiden insinöörien varmaan tehdä niin kuin Elon Musk ja perustaa pari miljardifirmaa, niin ei tarvitsisi itkeä koko ajan. Varsinkin kun osaavat yleensä neuvoa muita perustamaan firmoja tai lopettamaan ulina. 🙄
 
vierailija
Patu on rikkaiden kokkarivanhempien pumpulissa kasvanut mammanpoika.

Eihän tuollainen pärjää kuin verovaroin katetussa hyvinvointivaltiossa, jossa korkea verotus hyvinvoinnin turvana.
Joka "korostaa maksavansa itse Helsingin arvoalueella sijaitsevan yksiönsä vuokran" sekä kahvit Kämpin terassilla ja matkan etelä-ranskaan. Kuitenkin jutussa myös mainitaan että vanhemmat on sijoitelleet lapsilisät ja pappa opettanut korkoa korolle periatteen.

 
vierailija
Tuossa iässä ollaan usein niin tietäväisiä kaikesta ja kova uho päällä, mutta tämä oli kyllä vähän nolo juttu. Jos tämä talousguru ei osaa omia raha-asioitaan ja laskujaan hoitaa ajallaan, niin ei kovin hääppöiseltä näytä tulevaisuus. Mutta toki Kokoomukseen mahtuu vaikka mitä, kunhan pitää meteliä.
 
vierailija
Tuossa iässä ollaan usein niin tietäväisiä kaikesta ja kova uho päällä, mutta tämä oli kyllä vähän nolo juttu. Jos tämä talousguru ei osaa omia raha-asioitaan ja laskujaan hoitaa ajallaan, niin ei kovin hääppöiseltä näytä tulevaisuus. Mutta toki Kokoomukseen mahtuu vaikka mitä, kunhan pitää meteliä.
Ajatella, että saan tällä palstalla boomerina jatkuvasti raippaa jaaritellessani alepa-kauppareissuistani.
Pärjäsin koronavuodet yksineläjänä ilman apua. Kävin aina itse kaupassa maski kasvoillani.
Ihmisistä on tullut uuvatteja eli uusavuttomia. Ruoka tilataan kotiin netistä.
Kävin eilen mäkkärillä. Luultavasti olin ainut asiakas viikkoon, joka osti hampurilaisen tiskiltä ilman automaattia.
Kuuntelin radiosta Ykkösaamun, äänessä Nokian väistyvä toimitusjohtaja.
Maailma on menossa täysin tekniseksi.
Toisessa ohjelmassa puhuttiin työpaikkojen kahvihuoneista. Sairaalan kätilöt hotkivat ruokansa, ja samalla seuraavat monitoreista vauvojen vointia. Meitä ruokansa syöjiä on moneen lähtöön.
Yksinkertainen ja terveellinen elämäntyyli on paras ja kaunein.
Muistakaa pitää hyvää huolta huumorinkukastanne.
 
vierailija
Sen näkee mitä makoillen saatavilla ansiottomilla laiskan tuloilla esim. pääomatuloilla ja perinnöillä kasvaa, laiskanpulleita inceleitä, jotka aivopieree suustaan porvaripaskaa. Oikeistosuomessa ahkeraa lisäarvoa tuottavaan oikeaa työn tekemistä ei arvosteta mm. verotuksessa, vaan makoilua mm. isipapan rahoilla.
 
vierailija

Yhteistyössä