Tuleva pelottaa

Hei Kaikki!
Kaipaisin näkökulmia ja tukea teiltä muilta. Hiljattain totesin että oon raskaana. Oon lapsen isän kanssa ollut yhdessä noin vuoden ja ollaan molemmat nuoria. Itse oon juuri saanut tänä vuonna itseni kovalla työllä kammettua hyvään työpaikkaan ja siellä etenemisnäkymät on huiput. Mitä jos esimieheni ajattelee miun suunnitelleen koko homman tai muuten vaan ei näe minuu enää niin hyvänä työntekijänä?

Toinen homma liittyy juurikin meidän ikään. Ollaan molemmat 23-vuotiaita ja mies aloitti juuri opinnot yliopistossa uudella linjalla. Onko teillä kokemusta tai edes pientä rohkaisevaa sanaa, voidaanko me pärjätä, kun isä opiskelee ja äiti on luonnollisesti ainakin jonkun aikaa pois pelistä?

Tuntuu, että en oikein uskalla olla onnellinen tästä raskaudesta, kun niin moni asia pelottaa. Rakastan sitä jo niin kovasti, ja pelottaa että joku menee pieleen ja pelkään etten saa meille niin hyvää elämää kun haluaisin.

 

Hei!
Uskon että olette tarpeeksi kypsiä tulemaan vanhemmiksi ja vieläpä hyviksi sellaisiksi. On luonnollista miettiä tulevaa ja erilaisia vaihtoehtoja, mutta teidän tilanne kuulostaa mielestäni melko hyvältä.
Älä mieti turhaan sitä, mitä pomo sanoo, tiedät itse miten asiat on ja pienellä vakuuttelulla luulen että myös pomo asian uskoo.
Kuulostaisi myös siltä, että teillä on talous kunnossa, jotta voitte perhettä pyörittää, koska toinen kuitenkin käy töissä. Ei munkaan palkka mikään huima oo, mut rahaa saadaan riittävästi lapsen hoitoon, vaikka mieskään ei oo töissä.
Ja tuo ikähomma, on paljon nuorempiakin äitejä ja isiä, jotka ovat hyviä vanhempia! Vanhemmuuteen kasvetaan, eikä iällä ole silloin juuri merkitystä..

Itsehän tullessani raskaaksi olin juuri eronnut poikaystävästäni, muuttanut toiselle paikkakunnalle ja saanut vakituisen työpaikan. Joten voit kuvitella, että lasta ei todellakaan ole suunniteltu! Mutta niin vain asiat järjestyi.
Pomohan ensin tietenkin kyseenalaisti sen, että olenko tiennyt aikaisemmin ja miksi viivyttelin kertomistani, mutta ymmärsi kuitenkin että en oo tahallani pyöräyttänyt itseäni paksuksi hänen kiusakseen.. Ja sen jälkeen tuli jopa onnittelut.
Palasin myös poikaystäväni kanssa yhteen ja nyt tilanne kaikinpuolin ok.
Tottakai mullakin pelottaa tuleva synnytys ja elämä sen jälkeen ja itku on herkässä moneen otteeseen päivässä, mutta pohjimmiltaan usko siihen, että kyllä me onnistutaan, pitää ajatukset pääosin kirkkaina..

Mut ei muutako tsemppiä tulevaan!

Taruolento ja rv 32+4

 

Älä turhaan pelkää kuule, ihminen on aika sopeutuvaa sorttia Hyvin se vaan menee, tukia saatte aivan varmasti ja nuorina todennäköisesti jaksatte hyvin

Minä opiskelin tullessani raskaaksi (ehkäisystä huolimatta), en koskaan ole seurustellut lapsen isän kanssa. Olin yh ekan vuoden, nyt seurustelen ihanan miehen kanssa. Biologinen isä on toki kuvioissa mukana.

 

Lapsen saannissa eniten maksaa alkuhankinnat (vaunut, pinnasängyt...jne) , mutta jos hankkii käytettynä kirpputoreilta, netistä, tuttavapiiristä, ei niihinkään mene kamalan paljoa rahaa. Ja sukulaisilta tulee paljon lahjoja aina lapselle Suomessa pidetään huolta lapsiperheistä, ilman tukia ei jää. Ja lapsi ei tarvitse mitään erikoisia hienouksia vielä moneen vuoteen, joten teillä on aikaa tienata sitä rahaa myöhemminkin!

Mitä siihen ikä asiaan tulee, olen 23 vuotias, enkä tunne olevani mitenkään erikoisen nuori äiti, päinvastoin. (tuttavapiirissäni on paljon 18-20 vuotiaina äidiksi tulleita). Poikani on nyt 8kk ja olemme pärjänneet loistavasti ja meinaamme miehen kanssa molemmat palata vielä koulun penkille ensi vuonna! Raha-asioita voi murehtia myöhemminkin, nauttikaa mielummin kasvavasta perheestänne, ei ole mitään parempaa <3