Tulehtunu,vino,käyrä sekä tiukka esinahka

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rainbou
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Rainbou

Vieras
Tuntuu ehkä vähän oudolta kirjottaa tänne tälläistä mutta muutkin valitelleet vaivojaan niin ajattelin nyt sitten minäkin kun vaivannut ja mietityttänyt jo muutaman vuoden. Huh huh. =/

Eli vaiva on (kuten otsikosta voi jo arvatakkin)niin peniksessäni. Olen pitkän aikaa miettiny johtuvat vaivani pienenä tehneistä typeryyksistäni enkä kellekkään kertonut. Silloin kun se nolotti arvatenkin vielä niin paljon. Pienenä minua siis kutitti niin paljon että yksin saunassa hieroin kutinaa yrittäen pois saaden penistäni esim saunan lattiaa vasten siinä itsekkin maaten aika ''rajuinkin'' ottein. Vahinkoa tapahtunut penikselleni siinä. Ken tietää. Lääkärille tuota tariaa ei kehtais kyllä kertoa.

Ja nyt seuraa vaivat. Eli penikseni on vino vasemmalle,käyrä alaspäin,esinahkaa lähes mahdoton saada täydessä erektiossa pois terskan päältä (eli ahdas ja tiukka esinahka)ja sitten se on vielä aika tulehtuneen näköinen. Ei siis läheskään normaalin vaalea kuin muu iho ja muilla miehillä yleensä terska on ja pitäisi olla. Joka tietysti johtunee siittä että koska on tiukka esinahka se peittää terskan joka ei pääse sitten hengittämään kovin usein. Tässä siis miettinyt että minkä pakeille tässä pitäisi mennä. Lääkäri,urologi vai joku muu josta en edes tiedä.

Ja pelkkä vinoushan minua ei haittaisi mutta kun on niin ahdas esinahka ja käyrä koko vehje alaspänkin niin äh. Monesti väkisin taitan sitä käyrästä suoraan ja katson kuinka pitkä se todellisuudessa sitten oliskaan.

Tietävien ja osaavien neuvvoja kaivataan. Kenties itse lääkärien ja muiden jos tätä sellaiset eksyy lukemaan!

Kiitos jo etukäteen.

Tv:18-v poika vailla apua.
 
Eipä kai näihin mitään kotikonsteja ole. Urologin asiotahan tämä taitaa olla. Kannattaa siellä lääkärissa käydä sillä tuo esinahka asia kyllä saadaan aika helpostikin kyllä tarvittaessa korjattua jos se häiritsee, mutta kotikonstein sillekään ei paljon taida voida tehdä, jotain nahkan venytystä kenties, mutta jos se on hirveän ahdas niin eipä sille kotona mitään voida tehdä, mutta lääkärissä kyllä.

Yksityiselle urologille on varmaan helpointa mennä, 60-90 euroa se varmaan on, riipuen paikkakunnasta. Toki voihan mennä ensin tavalliselle omalle lääkärille ja sieltä yrittää saada julkiseen urologille aikaa, mutta jonot on varmaan pitkiä ja tuleeko se sitten niin paljon halvemmaksi.. Helpointa on mennä sille urologille joka on nähnyt varmaan satoja tuhansia munia ja sille asia ei ole uusi eikä nolo. Kannattaa vaikka paperille kirjoittaa mitä meinaa sanoa jos ei sanaa meinaa saada lääkärilla suustaan :D

Käyryyttäkin voidaan jossain mielessä korjata varmasti, joten sinne lääkäriin vain mars mars. Siellä ne osaa paremmin neuvoa. Vaikka täälä olisikin joku lääkäri neuvomaan niin ei ne kotona silti todennäköisesti hirveästi voi tehdä. Käyryyttä ehkä jollain penispumpulla tai vetolaitteella voi hieman saada suoremmaksi, mutta kannattaa noitakin vaihtoehtoja lääkärin kanssa käydä läpi mitä sille voi tehdä.
 
Tuntuu ehkä vähän oudolta kirjottaa tänne tälläistä mutta muutkin valitelleet vaivojaan niin ajattelin nyt sitten minäkin kun vaivannut ja mietityttänyt jo muutaman vuoden. Huh huh. =/

Eli vaiva on (kuten otsikosta voi jo arvatakkin)niin peniksessäni. Olen pitkän aikaa miettiny johtuvat vaivani pienenä tehneistä typeryyksistäni enkä kellekkään kertonut. Silloin kun se nolotti arvatenkin vielä niin paljon. Pienenä minua siis kutitti niin paljon että yksin saunassa hieroin kutinaa yrittäen pois saaden penistäni esim saunan lattiaa vasten siinä itsekkin maaten aika ''rajuinkin'' ottein. Vahinkoa tapahtunut penikselleni siinä. Ken tietää. Lääkärille tuota tariaa ei kehtais kyllä kertoa.

Ja nyt seuraa vaivat. Eli penikseni on vino vasemmalle,käyrä alaspäin,esinahkaa lähes mahdoton saada täydessä erektiossa pois terskan päältä (eli ahdas ja tiukka esinahka)ja sitten se on vielä aika tulehtuneen näköinen. Ei siis läheskään normaalin vaalea kuin muu iho ja muilla miehillä yleensä terska on ja pitäisi olla. Joka tietysti johtunee siittä että koska on tiukka esinahka se peittää terskan joka ei pääse sitten hengittämään kovin usein. Tässä siis miettinyt että minkä pakeille tässä pitäisi mennä. Lääkäri,urologi vai joku muu josta en edes tiedä.

Ja pelkkä vinoushan minua ei haittaisi mutta kun on niin ahdas esinahka ja käyrä koko vehje alaspänkin niin äh. Monesti väkisin taitan sitä käyrästä suoraan ja katson kuinka pitkä se todellisuudessa sitten oliskaan.

Tietävien ja osaavien neuvvoja kaivataan. Kenties itse lääkärien ja muiden jos tätä sellaiset eksyy lukemaan!

Kiitos jo etukäteen.

Tv:18-v poika vailla apua.

Suosittelen menoa lähimmälle kupparille. hän asiantuntevasti iskee kullisi käyrältä kyljeltä suonta ja samalla hän kupparin pienellä kirveellä avartaa esinahkaasi niin että se sujahtelee hyvin "eestaas"kun onanoit. Lienet piintynyt onanisti?
 
Viimeksi muokattu:
Eipä kai näihin mitään kotikonsteja ole. Urologin asiotahan tämä taitaa olla. Kannattaa siellä lääkärissa käydä sillä tuo esinahka asia kyllä saadaan aika helpostikin kyllä tarvittaessa korjattua jos se häiritsee, mutta kotikonstein sillekään ei paljon taida voida tehdä, jotain nahkan venytystä kenties, mutta jos se on hirveän ahdas niin eipä sille kotona mitään voida tehdä, mutta lääkärissä kyllä.


Juuri näin ajattelinkin. Urologeja etsimään sitten!
 

Uusimmat

Yhteistyössä