Tuleeko suhteesta mitään, jos jo alussa pitää epäröidä tunteitaan. Vai onko se ihan tervettä ?

Tapailen yhden miehen kanssa. Välillä olen maailman rakastunein ihminen ja suurinpiirtein itken peiton alla ikävääni. Toisena päivänä epäilen, tuleeko tästä kuitenkaan mitään ja en ole läheskään niin ihastunut, kuin edellisenä päivänä.

Onko ajatukset ihan tavallisia ja normaaleja? En tiedä mistä mulla on mielikuva, että ainakin alussa "kuuluu" rakastua ihan päätä pahkaa.

 

No mä en rakastunut mieheeni mitenään ensisilmäyksellä. Mieheni oli jo pitkään ihastunut minuu ja minä en häneen. Tapailin toistakin silloin joskus ennemmin, kuin siis seurustelemaan aloin nykyisen mieheni kanssa.
Aluksi tapailut olivat aika väkinäisiä. Joku mussa oli, mikä piti miehessä kiinni. Monet kerrat ajattelin, ettei hän ole mun tyyppiä ja ihastuminen laantui jo monta kertaa. Silti vaan tapailtiin. Yhtenä kesänä sitten vaan rakastuin ja hullaannuin ja sillä tiellä ollaan.

 

No parempi ehkä noin, kuin että olisit ihan hulluna rakastunut ja koko ajan vaaleanpunaiset lasit silmillä. Katso rauhassa mitä tulee ja tee miten hyvältä tuntuu.

 

Kuulostaa lähinnä terveeltä.

 

No eikös tuo ole hyvä asia? Et ainakaa liikaa mokaa.

 

Jos epäröit jo alussa, niin parasta erota.