tukiperhetoiminta

en jaksa. oiskohan meille tästä hyötyä, jos jollakin kokemuksia siitä että tukiperhe ihminen tulee hoitamaan lapsia tai lapset menevät tukiperheeseen niin laittakaapas niitä tulemaan. :flower:
 
Yhdellä tutullani käy kerran viikossa kotona lastenhoitaja, jolloin äiti saa pienen hetken omaa aikaa. Kannattaa kysellä oman kunnan/kaupungin sosiaalitoimistosta tai muusta vastaavasta apua!
 
Meillä on käynyt n.kuusi vuotta tukiperhelapsia (tai meidän lapset puhuu yökylävieraista). Tietenkin näkökantani on hieman erilainen kuin sinulla mutta jos vaikka osaisin auttaa.
Meillä lapset ovat käyneet 1xkk eli yhtenä viikonloppuna kuukaudessa (pe-su). Mahdollisuus on myös 2xkk.
Viikonloput on sovittu etukäteen (yleensä edellisellä kerralla) jonka usein vanhemmat ovat kokeneet hyväksi eli tietää saavansa lepoa ja jos jaksaa voi suunnitelle jotain menoa.
Meillä viikonloput ovat normaalia yhdessäoloa, ei mitään sirkushuveja vaikkakin joskus tehdään jotain extraa!
Mun henk.kohtainen mielipide on, että jokaisella vanhemmalla pitää olla mahdollisuus lepoon ja omaan aikaan. Ja usein lapsetkin käy mielellään tukiperheessä. Tällä hetkellä meillä käyvä lapsi on odotettu vieras meidän perheessä ja kuulemma hän myös laskee öitä.
Mä uskallan suositella sulle tukiperheen hakemista sillä perusteella että yksikään vanhempi ei ole sitä huonoksi loppujen lopuksi kokenut (alku saattaa olla hankalaa)!
Olikohan tästä ollenkaan apua??!!
 

Yhteistyössä