Trumpin suustaan päästämiä järjettömiä sammakoita, osa 298.745

  • Viestiketjun aloittaja Trump kuuhun
  • Ensimmäinen viesti
Trump kuuhun
”Minä äänestän poissaolevana. Meillä on paljon poissaolevia äänestäjiä. Se toimii”, republikaanien kirjeessä lainataan presidenttiä.

Trump on aiheuttanut laajaa hämmennystä väittäessään, että ”poissaolevana” äänestäminen on hyvä ja toimiva perinne mutta ”postiäänestäminen” on huijaukselle altista toimintaa.

Kyseessä on yleensä ottaen sama asia joistakin osavaltiokohtaisista eroista huolimatta, koska poissaolevana annetut äänet ovat postiääniä.

Vuonna 2016 Trump julistautui voittajaksi vaaliyönä, kun hän johti demokraattien Clintonia 950 000 äänellä. Vasta viikkojen päästä tarkentuneissa lopullisissa tuloksissa Clintonilla oli lähes 2,9 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trumpilla. Clinton hävisi siitä huolimatta valitsijamiehissä laskettavan tuloksen.

”Missä maassa me oikein olemme? Hän sanoo mitä järjettömimpiä asioita. En tiedä, mitä sanoa”, Biden sanoi Trumpin kieltäytymisestä sitoutua rauhanomaiseen vallanvaihtoon.

vierailija

Kestääkö sun hermot jos Trumppi saa toisen kauden?
 
vierailija
B B bu BUUHH HAH HAHAA
Hiljattain löydetty sammakkoeläinlaji nimettiin Donald Trumpin mukaan – ”Sokea eläin, joka piilottaa päänsä hiekkaan”
Matosammakko nimettiin Dermophis donaldtrumpiksi, koska sen käyttäytyminen muistuttaa nimeäjiensä mukaan Yhdysvaltain presidentin asennetta ilmastonmuutosta kohtaan.

vierailija
Lähinnä miehen pohjaton tyhmyys, loputon valehtelu, hullut ja vaaralliset ideat esim koronasta selviämiseen, kieroilu, törkeä käytös. Ja varsinkin naisia kohtaan, muistanet Merkelin esim?
Pohjattomalla tyhmyydellä päässyt maailman rikkaimman ja vaikutusvaltaisimman valtion presidentiksi?

Kaikki poliitikot valehtelevat.

Niin mitä Merkeliä, joka on vanha kommunisti, kohtaan?
 
vierailija
B B bu BUUHH HAH HAHAA
Hiljattain löydetty sammakkoeläinlaji nimettiin Donald Trumpin mukaan – ”Sokea eläin, joka piilottaa päänsä hiekkaan”
Matosammakko nimettiin Dermophis donaldtrumpiksi, koska sen käyttäytyminen muistuttaa nimeäjiensä mukaan Yhdysvaltain presidentin asennetta ilmastonmuutosta kohtaan.

Dermophis suvakki olisi parempi nimi, koska sen käyttäytyminen muistuttaa suvakkien asennetta maahanmuuttoa kohtaan.
 
vierailija
Pohjattomalla tyhmyydellä päässyt maailman rikkaimman ja vaikutusvaltaisimman valtion presidentiksi?

Kaikki poliitikot valehtelevat.

Niin mitä Merkeliä, joka on vanha kommunisti, kohtaan?
Noh, julkkikset on ennenkin päässeet, vrt Reagan. Ja niinkuin totesit, valehtelemalla pärjää parhaiten

Olkoon kommari, mutta alkeellisimpia tapoja ei hänellä ole. Sinussa on varmaan sama trumpelogeeni? ;)

Kiusaantuneet ilmeet videolla paljastavat jäätävän tunnelman – Trump kieltäytyi kättelemästä Merkeliä
Erikoinen tilanne tallentui kameroille, kun Yhdysvaltain presidentti ja Saksan liittokansleri poseerasivat lehdistölle perjantaina Valkoisessa talossa.
 
vierailija
Kun Donald Trumpia vastaan hyökätään mediassa kuitenkin päivittäin, pitää oikein ihmetellä miksi ap kierrättää aina vanhaa materiaalia. Nytkin linkki kuukauden takaa.
 
vierailija
Noh, julkkikset on ennenkin päässeet, vrt Reagan. Ja niinkuin totesit, valehtelemalla pärjää parhaiten

Olkoon kommari, mutta alkeellisimpia tapoja ei hänellä ole. Sinussa on varmaan sama trumpelogeeni?

Kiusaantuneet ilmeet videolla paljastavat jäätävän tunnelman – Trump kieltäytyi kättelemästä Merkeliä
Erikoinen tilanne tallentui kameroille, kun Yhdysvaltain presidentti ja Saksan liittokansleri poseerasivat lehdistölle perjantaina Valkoisessa talossa.
"Olkoon kommari". "Olkoon natsi", sanotko myös niin?
 
vierailija
Kun Donald Trumpia vastaan hyökätään mediassa kuitenkin päivittäin, pitää oikein ihmetellä miksi ap kierrättää aina vanhaa materiaalia. Nytkin linkki kuukauden takaa.
Hyökätään ihan ilman syytä, kun ukkeli on vain lutuinen, viaton ohikulkija? Kyllä maailma on julma paikka.

Ehkä meidän kaikkien pitäisi nyt vaan keskittyä kotipolitiikkaan ja ihmetellä pääministerimme tissivakoa. Se sopisi persuille paremmin.
 
vierailija
Ainoita, jotka itkee, kun trumpista itketään. Muut ymmärtävät, että politiikkaan kuuluu tietynlainen valvonta ja joskus jopa ilkeily. Mutta persut ovat kuin uskonnollisessa huumassa. Heti tulee ja kovilla, kun näitä Mestareita tms. mollataan jollain tapaa. Saakohan niistä edes piirtää pilakuvia.
Uskonnollisessa vihan kyllästämässä huumassa ovat Trumppia vihaavat...
 
vierailija
Kestääkö sun hermot jos Trumppi saa toisen kauden?
Kestää, jos saa sen reilusti. Ja kestää jopa jos sen jotenkin keplottelemalla. Mutta en usko, ettö tuohon keplotteluun lähtee edes hänen puolueensa mukaan.

Mutta jos on reilu vaali ja postiäänet lasketaan jne. ja Trump saa enemmän valitsijamiehiä niin ei siinä sitten mitään ole. Olen yllättänyt, olen pettynyt, Trumpin saattaminen oikeuden eteen venyy sitten 4 vuotta. Sitten jännitettäväksi jää se, että pystyykö tuossa 4 vuodessa kehittämään jotain.
 
Mitä reilua on siinä, että oikeistolaiset pyörii aseiden kanssa äänestyspaikoilla.
 
vierailija
Mä en kyllä vihaa Trumpia. En mä osaa vihata ketään muutakaan, ehkä jos itse olisi suoraan jostaikin kärsinyt, kokisin vihaakin. Luen kirjaa Stalinista, hirvittävä ihminen. Berija vielä hirvittävämpi. Mutta emmä noitakaan vihaa. kamalampaa on se, että tuollaiset voivat päästä valtaan. Demokratian antia on ollut se, että ihan mitkään Hitlerit ja vastaavat eivät nouse valtaan. Ja vaikka nousisivat, eivät voisi tehdä ihan mitä tahansa.

Mutta sitä mä kyllä ihmettelen, että mikä saa niin monen suomalaisen olemaan Trumpin puolella. Tai en mä ilmiötä missään muualla havaitse kuin tällä palstalla. Se on aika erikoista.
 
vierailija
Mitä reilua on siinä, että oikeistolaiset pyörii aseiden kanssa äänestyspaikoilla.
Toivottavasti nää on vain yksittäistapauksia. Kyllä mä vieläkin luotan amerikkalaiseen demokratiaan. Trump oli protesti ja se meni läpi. Toivottavasti vitsi on nyt nähty. Materiaalia on ainakin aika moneen tv-sarjaan. Hänen kautensa oli toki legendaarinen.
 
Yhteistyössä