Trump: ”Ruotsi kärsii voimakkaasti”

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Trump: ”Ruotsi kärsii voimakkaasti”

Trump sanoi tiistaina lehdistötilaisuudessa, että Yhdysvalloissa olisi nähty enemmän kuolemia, jos siellä ei olisi rajoitettu ihmisten välisiä kontakteja.

– Puhutaan Ruotsista, mutta Ruotsi kärsii voimakkaasti, Trump sanoi toimittajille.

Hänen mukaansa suurin osa maista on tehnyt vastaavia toimia kuin Yhdysvallat.

– Jos emme olisi tehneet niin, meillä olisi ollut satoja tuhansia kuolemia enemmän.

Trump kritisoi Ruotsin koronatoimia – ulkoministeri Linden mukaan presidentillä on ”faktat väärin”
Ruotsin ulkoministeri Ann Linden mukaan Ruotsi ei hae laumaimmuniteettia.

Aiemmin Trumpin väitteitä kommentoi Ruotsin valtion epidemiologi Anders Tegnell SVT:n aamuohjelmassa. Hänen mukaansa korona on ongelma kaikkialla maailmassa, mutta New Yorkiin verrattuna tilanne on Ruotsissa vielä melko hyvä. Asiasta kertoo muun muassa Aftonbladet.
 
**
Onhan se periaatteessa oikeassa. Kaikkihan me kärsimme.
Mut on tuolla kaverilla pokkaa.
**
Se on mistään mitään ym-mä-rtä-mätön, ja mi-elis-airas ps-y-ko-pa-atti. Siksi se su-o-lta-a jatkuvasti paikkansa-pitämä-töntä so-n-taa suustaan
 
vierailija
Trump on aina paha ja hallitus puolestaan aina hyvä. Asialla tai asioilla ei ole selvästi mitään merkitystä. Marinin hallitusta kehuva media käsittelee Trumpia ja hänen toimintaansa. Kun Trump ensin vähätteli pandemiaa ja vertasi sitä kausiflunssaan, se oli osoitus hänen epäpätevyydestään ja tyhmyydestään. Kun Marin ja THL vähättelivät pandemiaa ja vertasivat sitä kausiflunssaan, se oli hyvää ja rauhoittelevaa johtamista ja perustui parhaaseen asiantuntijatietoon.

Kun Trump asetti rajoituksia Kiinasta tulevalle liikenteelle, se oli osoitus Trumpin tyhmyydestä ja epäpätevyydestä. Kun Marinin hallitus teki saman liian myöhään, se oli pätevää ja päättäväistä johtamista.
Kun Trump tekee u-käännöksiä ja muuttaa strategiaa, se on osoitus hänen kyvyttömyydestään johtaa. Kun Marinin hallitus tekee u-käännöksiä, se on osoitus kyvystä mukautua tilanteisiin ja uuteen tietoon. Kun Trump antaa vääriä ja ylioptimistisia tietoja maansa varautumisesta, hän "valehtelee". Kun Marinin hallitus tekee samaa, se johtuu korkeintaan siitä, että joku muu (eli virkamiehet) ei ole pitänyt ministereitä ajan tasalla.
Ja niin edelleen. Tuntuu, että se, mitä hallitus tekee, on medialle ja hallituspuolueiden kannattajille täysin toissijaista. Ensisijaista on se, kuka tekee.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

(y)
 
Yhteistyössä