vierailija
Harris on noussut Trumpin ohi niin valtakunnallisissa kyselyissä kuin useissa keskeisissä vaa'ankieliosavaltioissakin. Mistä Trumpin kannatuksen heikkeneminen johtuu?
Selkein syy on vastaehdokkaan vaihtumisessa. Varapresidentti Harris on innostanut demokraattien peruskannattajia aivan eri tavalla kuin liian vanhaksi koettu istuva presidentti Joe Biden, ja samalla Trump menetti tärkeän kilpailuetunsa.
”Hän muuttui yhdessä yössä dynaamisesta nuoremmasta ehdokkaasta kahdeksankymppiseksi mieheksi. Se on ollut aikamoinen isku”, Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku sanoo.
Trumpin kampanja on saanut kritiikkiä siitä, että se ei ollut kunnolla varautunut Bidenin luopumiseen kisasta.
Trump on viime päivien haastatteluissakin purnannut siitä, että demokraatit vaihtoivat ehdokasta. New York Timesin haastattelemat Trumpin lähipiiriin kuuluvat henkilöt kertoivat, että ex-presidentin on ollut vaikea sopeutua uuteen asetelmaan.

Yhdysvaltain presidentinvaalit | Professori: Trump teki salamurhayrityksen jälkeen taktisen virheen ja menetti elämänsä tilaisuuden
Republikaaniehdokkaan kampanja on ollut luisussa salamurhayrityksen jälkeisen piikin jälkeen. Trump ei toistaiseksi ole löytänyt keinoja pysäyttää Harris-huumaa.
www.hs.fi