Transnainen kilpailemaan painonnostossa Tokion olympialaisissa?

2015 vuodesta asti on hormonitasojen perusteella saanut transnaiset kilpailla, onkos ollut hirveää tunkua kisoihin?
Erikoinen sääntö, sillä se ei siltikään laita naisia ja miehiä samalle viivalle. Se, että toinen on ottanut testokylvyn kasvuikäisenä, antaa hänelle elinikäisen edun voima- ja kestävyystasoissa.
Ei naisten ja miesten kuulu kilpailla samassa sarjassa.

Minä olen biologinen nainen ja koen todelliseksi vääristelyksi sen, että minun pitäisi suhtautua geneettiseen mieheen samanlaisena naisena kuin minä olen. Minä kyllä suon hänelle ihmisarvon ja kunniotan häntä henkilönä, mikä hän sen ansaitsee. Minusta hän voi esiintyä naisena, mutta samanlainen nainen hän ei tule koskaan olemaan kuin minä.

Kokisin todella epäreiluna otella samassa sarjassa missään lajissa. Jenkeissä taisi olla joku "nainen" kehässä (UFC) ottamassa matsia naisia vastaan. Arvaappa kerran millaista jälkeä siitä tuli? Kyseinen nainen laitettiin sivuun kehästä, kun selvisi, että hän on geneettisesti mies.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Jos mieheksi muuntautuva nainen haluaa kilpailla miesten sarjassa, ja hän saa korvaushoitona testosteroinia, saako hän kilpailla miesten sarjassa? Miehethän eivät saa käsittääkseni kuitenkaan olla testosteroni korvaushoidossa.
 
vierailija
Ei ole reilua antaa osallistua. Ymmärrän että on haave kyseessä, mutta moni muukin joutuu luopumaan haaveammatistaan fyysisten ominaisuuksien takia, yhdellä ei riitä näkö lentäjäksi ja toinen ei pyörätuolin takia voi alkaa eräoppaaksi. Elämä on.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
2015 vuodesta asti on hormonitasojen perusteella saanut transnaiset kilpailla, onkos ollut hirveää tunkua kisoihin?
Kuinka monet kisat on vuoden 2015 jälkeen ollut? Ja miten se ylipäätään liittyy tähän asiaan? Mitä sitten tapahtuu kun tulee sääntömuutos, että sukupuoli ei ole hormonitasoihin sidottu mitenkään ja sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktioa? Yhteiskunnassa tämä on jo monin paikoin todellisuutta.
 
Se tietää naisurheilun romahtamista. Otetaan vaikka naisten 100 m esimerkkinä. Kaikki alkukarsintoihin osallistuvat miesjuoksijat juoksevat nopeammin kuin 100 m naisvoittaja.
 
vierailija
Kuinka monet kisat on vuoden 2015 jälkeen ollut? Ja miten se ylipäätään liittyy tähän asiaan? Mitä sitten tapahtuu kun tulee sääntömuutos, että sukupuoli ei ole hormonitasoihin sidottu mitenkään ja sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktioa? Yhteiskunnassa tämä on jo monin paikoin todellisuutta.
Kysytkö tosissasi montako naisten kilpailua urheilussa on ollut 6v aikana?
Paikallisia, maan sisäisiä, kansainvälisiä, em kisoja, mm kisoja ja olympialaisia sadoissa lajeissa.
Ja montako transnaista?
 
Yhteistyössä