V
vieras
Vieras
Trampoliini voi aiheuttaa jopa halvaantumisen
26.06.2009 12:16
Trampoliini on tuttu näky suomalaisissa kotipihoissa. Riemu hyppyalustalla saattaa kuitenkin muuttua vakavaksi murheeksi, sillä trampoliinivahingot ovat yleisiä.
If Vakuutusyhtiölle ilmoitetaan joka vuosi useita trampoliinivahinkoja, joista suurin osa koskee pitkällistä hoitoa vaativia polvi-, kyynärpää- ja hammasvammoja. Vammat ovat usein vakavia.
Suurimpana syynä loukkaantumisiin pidetään turvaohjeiden väheksymistä. Vahinko sattuu usein silloin, kun trampoliinilla on pomppimassa monta henkilöä. Silloin yhteentörmäyksiltä ja putoamisilta on vaikeaa välttyä.
- Pahimpia esimerkkejä trampoliinivammoista ovat halvaantumiset, kun voltista tai kuperkeikasta putoaa niskalleen, If Vakuutusyhtiön korvausasiantuntija Katja Kainulainen kertoo.
Trampoliinin omistajan on hyvä muistaa, että hänelle saattaa syntyä korvausvelvollisuus vahinkotilanteissa. Varmistamalla laitteen oikea asennus ja huolehtimalla sen kunnosta voidaan vastuuriskiä vähentää.
IS
Varovasti trampoliinilla
* Trampoliinin ympärillä on hyvä olla turvaverkko.
* Aseta trampoliini tasaiselle alustalle ja varmista, ettei ympärillä ole kiviä, seiniä, puun oksia tai mitään, johon voisi loukata itsensä.
* Pidä huoli, ettei hyppijällä ole taskuissaan esineitä, jotka voisivat aiheuttaa loukkaantumisen.
* Sateella trampoliinin matto voi olla liukas.
* Trampoliinilla ei saa hyppiä kuin yksi henkilö kerrallaan. Etenkin eri painoiset hyppijät aiheuttavat vaaratilanteita, kun pienemmät voivat sinkoutua pois tai jäädä painavampien alle.
* Vanhempien tulee valvoa lasten hyppimistä ja opastaa aloittamaan helpoista hypyistä. Väsyneenä tasapaino herpaantuu ja loukkaantumisriski suurenee.
* Trampoliinilta tullaan alas rauhallisesti, ei hyppäämällä.
Lähde: Kuluttajavirasto