***Toukovauvat 2007 ***lokakuu

Hengissä täällä ollaan. Vaikka ei siltä välillä tunnu viimme yön jälkeen. Justus on edelleen flunssassa ja kaupan päällisenä korvatulehdus ja rohinaa keuhkoissa. Viimme yönä sitä sitten piti huutaa. :( Äitillä hieman väsynyt olo.

Profiilissa uusi kuva...Näkee sieltä hius tilanteen :) Hampaita ei oo yhtään vielä, mutta luulis, että pian puhkeaa, kun tuntuu niin selvästi jo ikenen läpi.
Unikaverina toimii rasu sekä pupu (pupun pää, vartalona kangasta.)

Päikkäreitä nukutaan meillä kolmet, ekat kun on oltu hereillä n.1 tunnin. 13-14 aikoihin toiset 1-3 tuntia ja n.18 vielä n. 1 tunnin unet. Sitten mennäänkin yöpuulle 21.00. Aamulla herätään klo. 8.00, muutamilla yöheräilyillä.

Tervetuloa helmiinanmamma! Kiva, kun saadaan väkiä lisää. :)

Meillä syöttötuolina 80-luvulta oleva kotimainen syöttö tuoli. Saatiin Juuson aikana poikien serkulta ja hyvin on pelittänyt. Se on semmonen mihin itte ei voi kiivetä. Istuin osa periaateessa ilmassa sivuilta kiinni jaloissa. Sivuilla kaarevat jalat. :kieh: itelle, kun tuntuu ettei saa mitenkään järkevästi tuota selitettyä.
:LOL:

Justus viihtyy kans hyvin lattialla, kun ei oo väsyksissä. Välillä löytää ties mistä, kun kihnutta ittiänsä eteenpäin tai pyörii. Olohuoneessa on huippu kiva paikka tv taso, kun on lasi ovet ja näkee oman kuvansa. :heart:

Mun näkö on: Hiukset punertavat...purkista väri (vaikka on sen verran puna pikmenttisyyttä, että on pisamia kesällä.) Justiinsa ylettyy lapaluihin asti. Silmälasit, pituutta 164cm, mahan kohdalta tasapaksu :LOL: , muuten kurveja sopivasti, (ihan tavallisen näköinen suomalainen.) Siniharmaat silmät.
Täällä haaveilen, että voisi vielä vuoden olla kotona, mutta katotaan nyt, ainakaan helmikuussa en palaa työ elämään vielä. Mutta joskus olis haaveissa se kolmaskin sais olla välillä töissä ja tienata taas ok äitiyspäivä rahat. Mutta nyt kattoon pikku miestä. :wave:

Elli Ja Justus 5kk 2vko 5pvä.
 
Luka 5 kk neuvola. Pituutta 65 cm, painoa 7420 g ja pipon koko 40,8 cm.
Imetystä jatketaan edelleen. Lisänä on soseita pari kertaa päivässä ja iltaisin velliä. Neuvolasta saatiin lupa aloittaa lähiaikoina lihapöperöt ja puuro.

Eilen Luka meni nukkumaan vasta klo 00.30. Heräs ekan kerran 8 aikaan syömään rintamaidot ja sitten nukkui tuonne 10.30.

Luka kitisee iltapäivisin ulos nukkumaan. Ja kun ulos vie, niin nukkuu 2-3 tuntia. Sitten menee iltaisin kivuttomammin yöunilleen. Nyt on vähän nuhaa, mutta ei ole haitannut nukkumista.

Luka ei vielä käänny selältä mahalleen. Yritys on kovaa. Kyljelleen päästään, mutta toi pää on vähän painava vielä. Ja istutaan hienosti bumbossa. Neuvolasta saatiinkin lupa joskus 2 viikon päästä kokeilla istumista syöttötuolissa.

Kantoliina on myös meidän juttu. Luka tykkää nukkua siinä päiväunet tai olla muutenkin siinä. Lattialla ollaan keksitty se, että viltin reunoista voi ottaa kiinni ja sitten laitetaan reuna naaman eteen ja sätkitään esiin. Hauskaa on kun joku huomaa, että oli piilossa.

Hampaita ei ole tännekään vielä tullut. Varmaan kohta nekin puhkeaa, koska tuo syljen eritys on todella voimakasta. Ja kaikki pitää saada suuhun, jos on eksynyt käsiin. Varpaatkin on jo löytyneet.

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
 
Iltaa kaikki ja kiitos tervetulotoivotuksista! :flower:

Unileluna meidän neitillä on sellainen pehmolelulehmä, teddycompanietin sellainen. Lisäksi on rätti. Nukahtaminen iltaunille on nykyään vauhdikasta, kun kääntyily ja myllääminen jää päälle. :)

Vauvauinti aloitettiin, kun Helmiina oli vajaat 4kk. On viihtynyt erinomaisesti, alussa oli hieman varautuneen oloinen, mutta ei itkenyt, tarkkaili vaan. Nyt, kun takana on kuusi kertaa, on neiti kiljahdellut innosta jo pesuhuoneessa. Altaassa olo on kivaa koko perheestä, varsinkin kun neiti siitä silminnähden nauttii. Ekalla kerralla vain kokeiltiin erilaisia otteita ja kauhan avulla laskettiin vettä vauvan edessä ja selkään. Aluksi me sukellettiin neljä käyntikertaa liukusukellusta, nyt on menossa jo torpeedosukellus, joka on vähän vauhdikkaampi. Meidän ryhmässä on usein reunalla vauvauintiin tutustuvia perheitä. Kannattaa varmaan kysyä tätä mahdollisuutta, jos sellaiseen meno kiinnostaa. Meidän perhe on tykännyt tosi paljon. :)

Hiuksia täällä on vain nimeksi, kuten oli syntyessäkin. Vähän on haituvia alkanut ilmestyä enemmän, mutta jos äitiinsä tulee, niin tukka alkaa kasvaa kunnolla vasta lähes 3-vuotiaana. :ashamed:

Helmiina viihtyy hyvin lattialla ja sitterissä. Tykkää seurata meidän vanhempien tekemisiä tai sitten jyystää puruleluja tai kääntyilee lattialla. Mahalla ollessaan yrittää jo kovasti työntää peppua ylös, mutta kädet ei vielä lähde mukaan. Yrittää hakea ryömimisasentoa ihan selvästi. Myös rintarepussa viihtyy tosi hyvin. :heart:

No, nyt täytyy lopetella. Lähden saunomaan. Hyvää illanjatkoa kaikille!

Mamma ja Helmiina
 
Iltaa!!
Yöunille nukahdettu =) ollaan nyt parina iltana menty "vasta" klo.20 iltapesuille/tissille ja sitte nukahtaa tässä 20.30 mennessä :D eli tunnin myöhemmin nyt unille. ihan kiva niin on sama aika ku esikolla. eipä nuo aamut kyl silti oikein oo myöhentynyt....6-7 välillä herää ja ihan ok :)
Kerran on edelleen syöny yöllä...en tiedä pitäskö pian alkaa perunaa antamaan...voi olla että alkaa pelkkä maitokin tökkiä...ei se kyllä vieläkään liian usein syö.noh katsotaan huomenna neuvolassa miten on kasvanut :D

vilmis :hug: sinne allergian selvittyä!!No hyvä juttu on että selvis asia vaikkei se mikään kiva juttu oo :( onneks kuitenkin ohimenevä juttu. niin jatkat imetystä kuitenkin?tosi "työlästä" kyllä varmaan olla maidottomalla/munattomalla jne. pitemmän aikaa...

unilelumeillä on tärkein rätti :heart: on ainu pupua ja jotain muita pehmosia,mut ei niitä kyllä mitenkään unileluna käytä....tuo rätti on välillä nukahtamiseen,mut aika itekseen nukahtaa eikä tarvi rättiä sitte nukkuessaan.

päikkäreistä oli kans jotain....meidän poika nukkuu ehkä noin 2-3tuntia kaiken kaikkiaan päikkäreitä ja yöunia n.10tuntia. mietin hiljattain tota unen määrää et mitenhän se on,mut jos ei nuku nii ei nuku. puoli tuntia yleensä nukkuu kerralla ja niitä ottaa useammat. on poikkeuspäiviäkin et nukkuu reilun tunnin. ehkä ne mahavaivatkin aina herättelee kesken unien ku iso röyhtäsy tulee heti ku nostan vaunuista/sängystä.

Hauskoja nuo kuvitelmat ulkonäöstä :D kyllä sitä joo tulee tietty kuvitelma ihmisestä tekstin perusteella =) mulla onneks niin tympeä ja yksinkertainen nimimerkki ettei kerro mitään :whistle: =)

nyt ukko sai isomman nukkumaan,taidan mennä miehen seuraks! illanjatkoja kaikille :wave:
 
Hei vaan taas!

Olipa paljon juttua, mutta onneksi nyt oli aikaa lukea Viivin nukahtamista odotellessa. Isompi jo nukahtikin, oli aivan sippi jumppapäivän jäljiltä.

minnihiiri: mäkin annan vettä nokkamukista kiinteiden yhteydessä pieniä määriä. Viivi tykkää ihan hulluna vedestä, mutta en ole vielä paljoa uskaltanut antaa, ettei sotke imetystä.

Sammakko: Me käytiin katsomassa Fröbelit Varkauden konsertissa, oli aivan mahtavaa! Molemmat lapset olivat mukana ja esikoinen oli aivan tohkeissaan. Yllätyin siitä, että kyllä Viivikin meinasi revetä nahoistaan, tykkäsi ihan hulluna. Istui mummon sylissä katsomossa ja viuhtoi niin hirveästi, että kädet meinasi irrota. Nauraa kikatti ja "joraili" parhaansa mukaan. Juttelin yhden soittajan kanssa keikan jälkeen ja sanoi, että vauvat tuntuu heidän musiikistaan tykkäävän yleensäkin. Hassu juttu!

MayaM: Meillä ollaan tuota ihan samaa piilosta monta kertaa päivässä. Taitaa itse asiassa tyttö olla edelleen samaa peliä tuolla sängyssään, niin hauskaa kuulostaa olevan. Yritän opettaa nukahtamaan itsekseen, saa nähdä miten tänään. Välillä onnistuu, välillä tarviaa äidin viereen.

Ulkonäöstä: olen tällainen suht normaali suomalainen nainen, 164 pitkä ja aika normaalipainoinen. Tosin nyt on tuo relloke tuossa keskivyötäröllä, mutta jospa se siitä taas ajan kanssa häviäisi...Nyt on punaruskeat hiukset, suht tummat. Sellaiset löytyi purkista silloin toissa iltana :) Silmälasit kököttää nenällä, joka sijaitsee kapeanmallisissa kasvoissa. Olen tällainen vapaa-ajan rakastaja, eli pukeudun yleensä suht rentoihin vaatteisiin, eli minua ei voi muodikkaaksi tituleerata. Ja nimimerkistä huolimatta en ole kovinkaan komentelevainen, paitsi miehelle ja valmennettaville (ja tarvittaessa lapsille tiukan rakastavasti) :LOL:

Syöttötuolista: Meillä on Vauvattaresta ostettu Tripp Trapp -jäljitelmä (Hauckin), ei ollut varaa ostaa aitoa. Mutta on ollut kyllä todella hyvä. Se on nyt esikoisella käytössä, Viivi istuu toistaiseksi sellaisessa pöytään kiinnitettävässä. Tämä siksi, että tässä väliaikaisasunnossa on vähän ahdasta ja meillä on ruokailutilassa myös vierashuoneen vuodesohva :LOL: . Ei oikein ole tilaa toiselle kunnon tuolille. Viivi saanee oman tuolinsa sitten kun meidän talo valmistuu. On se kyllä mahtava kapistus, ja menee niin hyvin isommallekin, ei tarvitse miettiä missä istuttaisi.

Jaaha, Viivi himmahti ihan itsekseen, 3 kertaa kävin kääntämässä pois mahaltaa ja tutin laittamassa. JEEEE! Tätä rataa meidän iltarumba helpottuu kyllä hirveästi.

Commander ja Viivi 1/2 v.
 
Heippa kaikille :wave:

Kotona jälleen! Palattiin Ylläksen reissulta viime yönä :) Mukavasti meni reissu ja olikin kiva lukea Hannan kommentteja noista kahdesta paikkaa! Se mökki mitä oltiin katsomassa, sijaitsee Äkäslompolossa ja siitä tulee matkaa n.4km siihen Jounin kaupalle. Meistä se on ihan hyvä matka, koska autolla kuitenkiin liikutaan ja halutaan mieluummin olla vähän väljemästi kuin niissä mökkikylissä :) Se mökki on sellainen kolmen mökin rivaripätkä ja päätyhuoneistoa nyt kauppaavat. Kyllä siitä nyt päätös on tehty, että se ostetaan. Tehtiin jo suunnitelmia, että uusi vuosi vietetään siellä :D Mies ja yhtiötoverinsa sen ostavat firman nimiin, että ei me sitä henkilökohtaisesti osteta, mutta toki voidaan sitten käyttää sitä.

Se pisti silmään, kun siellä ajeltiin ja tutkittiin paikkoja, että sinne rakennetaan ja satsataan nyt valtavasti. On tulossa uutta hotellia, rinneravintolaa, kauppaa ym. Eli uskoisin tuon Ylläksen kyllä olevan sellainen kasvava paikka :)

unileluista oli puhetta ja meillä on myös Teddykompanietin vaaleanpunainen kissa-rätti :D Olikos se menniksen tytöllä myös? Lisäksi sängyssä on sellainen söpö värikäs kirahvi, jonka vein Maijalle teho-osastolle, kun oli siellä. Ja rätti on meillä myös pop! Tuo aiempi tyttö on myös kovasti rätin perään, joten Maijasta tulee varmaan samanlainen!

Tervetuloa helmiinanmamma minunkin puolestani :hug: Kiva kun tulee lisää äitejä ja vauvoja mukaan! Ja me asutaankin samoilla seuduilla, ollaan nimittäin myös Keski-Suomesta :) Missä päin täällä asutte, Jyväskylässä?

päiväunista, meillä on tosi samanlainen rytmi kuin Elli Etikan pojalla :) Eli noin kolmet päikkärit on käytössä, joskus menee kaksillakin.

lumikko, siitä hirvenlihasta. Ei ole Maija siitä mitään sanonut ;) Aloittelin niillä kaupan lihajutuilla, eli nyt vasta ollaan sitten näitä omia juttuja syöty :) Minusta voit kyllä niitä antaa, ei meillä neuvolassa mainittu mitään asiasta ja kerroin kyllä, että hirveä annan. Onhan se toki vähän voimakkaamman makuista, mutta en usko, että siitä on ongelmaa. Monestihan hirvi voi olla allergialapsille käytettyä lihaa, koska on hyvin siedettyä.

ulkonäöstä, se on kyllä niin totta, että nimimerkkien ja kirjoitustyylin perusteella tekee mitä ihmeellisempiä johtopäätöksiä toisen ulkonäöstä :whistle: :D Ja nyt jännityksellä odottaisin, jos joku haluaisi arvuutella, että millainen mamma täällä konetta näpyttää ;) Eli villejä heittoja kehiin, kerron sitten osuivatko oikeaan! Oli hauska lukea noita kuvauksia, kun olikin kuvitellut jonkun ihan erilaiseksi :)

viihtymisestä , Maija viihtyy meillä hyvin itsekseenkin, jos on jotain kivaa katseltavaa ja räplättävää. On nyt niin kiinnostunut kaikesta rapisevasta ja ääntä pitävästä :) Ja kaikki menee suuhuun... :whistle: Joskus on kyllä päiviä, että tykkäisi olla vain sylissä :)

Minnihiiri, Maija juo aterioilla vettä nokkamukista :) Se Tupperin silikoninokkamuki on meillä kovassa käytössä. Minulla on aiemmilta lapsilta jäänyt niitä kaksi ja vaalin niitä kuin kansallisaarteita ;) Ovat kyllä tosi käteviä, kun eivät läikytä nestettä ulospäin. Maija tykkää itsekin pitää sitä jo kädessä ja välillä jopa onnistuu siitä itse juomaankin.

Jotain muutakin piti varmaan kommentoida, mutta nyt ei muistu mieleen... :whistle: :ashamed: Eiköhän tässä taas tätä tarinaa tullutkin :)

Parasta aikaa ja Maija :heart:
 
tirlittan kuvittelen, että olet n.168 senttiä pitkä, sulla ruskeat silmät ja ruskeat lyhyet hiukset.. vartaloltasi olet hoikka... :whistle: Menikö oikeaan??
parasta aikaa villi veikkaus sinusta, että olet n.165 senttiä pitkä, ristiverinen, eli vaalenruskeat hiukset ja siniset silmät. Sulla on olkapäiden alle hiukset ja pidät niitä hainhampailla kiinni.... vartaloltasi olet normaalipainonen... Miltäs kuulostaa...? =)

En ehikkään nyt muuta kirjotella.. lähen vaunuilemaan, mutta sieltä palatessani kirjottelen lisää...

Hanna ja Paavo :heart:
 
Unileluna meidän neitillä on nalle, teddycompanietin sellainen.
Mutta löytyy toinenkin unikaveri nalle puh. Kumpi vaan kelpaa neitille :heart:

Mä en tahdo saada nukuttua itse hyvin, kun neiti kääntyy aina unissaan vatsalle - päiväunillaankin hän nukkui pää suoraa alaspäin :eek:
tutti oli onneksi suussa että sai hengitettyä nenän kautta.
Pelottavaa :( :(

No toisekseen meikäläisellä on hirveä flunssa. Ettei toki senkään takia tahdo saada nukuttua.

Ruka on mun suosikkini. Olen käynyt siellä eka kerran 26 vuotta sitten. Paikka on alkuperäisestä muuttunut huimasti!
Emme ole kyllä muutamaan vuoteen siellä käyneet. Matka vaan on niin pitkä!
Ja ompa se tila-autokin vielä vielä kaupassa. :ashamed:

Meillä on edelliseltä lapselta jäänyt se Geutherin syöttötuoli. Ollut tosi hyvä! Kyllähän siinä jo puolivuotiasta voi istuttaa.

Oletteko jo hankkineet joululahjoja? Mitä meinaatte vauvoillenne ostaa?
Itse ajattelin ainakin ostaa sen Brion kävelyvaunun - sen puisen. Meillä leikkimökissä on esikolta jäänyt se taaperokärry, se muovinen. (onko sekin brion?) Ja jonkun "kännykkä"-tyyppisen lelun - meinaan neiti on haltioissaan kaukosäätimestä! :LOL:
Nämä nyt ensimmäisenä putkahti mieleen. :)
 
Tosi pikaisesti yritän kirjottaa, kun hampaita tekevä pikkuinen poitsu nukkuu päivän neljänsiä päikkäreitä.. pakko oli vielä laittaa unille, kun kitinä oli mahdoton. Pääsen vastaamaan uudelleen hammas-kyselyyn, että pojalla on melkein puolikas hammas :D Ien on jo mennyt rikki ja hampaan kärki on näkyvissä. Ilmankos on ollut kaksi tosi huonoa yötä.. Kauankohan tuo puhkeaminen vielä kestää..? (Taisi muuten se flunssanpoikanenkin liittyä tuohon ihmeeseen, kun helpotti muutamassa päivässä).

mmamaa, kiitos paljon myötätunnosta! :hug: Jatkan tosiaan imetystä, siitäkin syystä ettei tuo menniksenkin mainitsema almiron pepti-korvike mene alas millään ilveellä. Kyllä tuon dieetin kestää, kun siihen vaan tottuu. Kieltämättä aikamoisia mielitekoja olisi hetkittäin mm. juustoon ja suklaaseen :p
Sammakko, teillä tosiaan vielä kurjempi tilanne :( Toivottavasti oireet häviävät korvikkeen avulla! Oletteko aloitelleet kiinteitä minkä verran? Me aloitetaan nyt tosissaan kokeilemaan, ennen on vaan maisteltu satunnaisesti. Pelottaa vaan, jos uusia allergioita ilmenee. Meille lääkäri suositteli aloittamaan bataatilla, maissilla, riisillä, kukkakaalilla, parsakaalilla ja luumulla.. ne kuulemma ovat yleensä hyvin siedettyjä.

Elli Etikan Justukselle paljon paranemisia!

Joululahjoja en ole hommannut tai suunnitellut vielä yhtäkään, mutta kohta täytynee ryhtyä hamstraamaan. Ihanaa, ensimmäinen perhejoulu edessä! Mites muuten isänpäivälahjat, onko hankittu? Me tehtiin reippaina jo jalanjälki-kortti sormiväreillä =) Lahjaksi mietin ifiltä sellaista pöytäkalenteria pojan kuvista miehelle töihin. Mutta en tiedä, ehtiikö sitä enää edes tilata.

Nyt ei voi olla enää herääminen kaukana, joten parasta lopettaa. Viikonloppuja kaikille tasapuolisesti!

vilmis ja poika, päivää vaille 5kk
 
Hanna Minulla on ruskea, vähän punertavaan taittuva tukka. Ja lyhyt ja paksu tosiaan. Tyylini on sellainen vähän "tuulen tuivertama", pitkät pulisongit jne. Ja ruskeat silmät on miehellä ja pojalla, ei minulla suinkaan. :ashamed: olen aina ollut ruskeiden silmien perään. :whistle:
Ja pituus on ihan totta niinkuin arvasit 168cm. Todella hoikka olin ennen lapsia, nyt on makkaraa masussa. Jomman kumman arviointikyky on pielessä kun omasta mielestä olen läski, miehen mielestä olen sopiva. Niinkuin joku kainiisti sanoi, äidillistä pehmeyttä tullut vähän.

Parasta aikaa, villi arvaus, että sinulla on ruskea pitkä,
ainakin lapaluihin ylettyvä tukka. ja ehkä silmälasit. Ja varmaan aika hoikka kun pysyt lasten kans niin liikkeessä. Viihdyt kotona versoissa... ?
JA sulla on myös silmälasit.

Nyt äkkiä laittaan lapset nukkuun. On vähän venynyt illat kun on loma.

Tirlittan ja isopäiset pojat 6 kk
 
Voi ........... :$ ekaa kertaa mulla hävis tekstiä pitkät pätkät..
No uudelleen...neljättä kertaa tänään...

Lindexin Libero paketista on ollut puhe...
Hain sen tällä viikolla ja sisällä oli sukat, äitille siteitä, vauvalle housuvaippoja(tosi hyviä, meilläkin käytössä jo nyt vaikka koko 7-11 kiloo ja likka painaa vähän yli 6 kiloo), pikku jalkapallo ja pehmokirja..olikohan siinä kaikki.. Kiva paketti.

Ulkonäöistä Parasta aikaa mä komppaan Hannaa osittain, mutta kallistun hieman lyhyempiin hiuksiin ja ja että ne on usein auki tai sit ponnarilla...??

Mäkin otan mielellään veikkauksia vastaan :saint:

kippana ja sirppana
 
Nyt se tapahtui eli meillä nukuttiin viime yö ensi kertaa syömättä. Neljän aikaan tyttö heräsi ekan kerran, kun oli poikittain pinniksessä ja käänsin hänet takasin oikeiseen asemiin ja neiti jatko unia. Kuudelta sitten heräsi seuraavaksi ja nostin hänet viereeni nukkumaan ja nukuttiin kasiin saakka. Yleensä siis 23-24 on päässyt mamman viereen nukkumaan, kun ei ole rauhottunut enää omaan sänkyyn ja syöntejä on ollut yöllä 2-3 (tai no kerta määrät olleet ehkä 20-30 ml). Tiedä sitten mistä tämä yö johtui ja ei ehkä vielä kannata liikaa toivoa, että ottaa tuommoset unet tavaksi, mutta kyllä se kummasti piristi. Saa nähdä onko tämä sen Almironin ansiota.

Käytiin tänään tytön kanssa leffoissa. Finnkino järjestää BabyBioja, jonne voi siis vauvan kanssa mennä. Leffassa äänet hiljemmalla ja salissa hämärä valaistus koko ajan. Vauvan kanssa voi myös liikkua salissa ja salin nurkasta löytyy hoitotaso ja mikro. Meillä meni hienosti. Tyttö tuijotti leffaa ihan lumoutuneena. :D

Mie joku päivä tulen arvuuttelemaan teidän ulkonäköjä, nyt en jaksa kirjottaa enää. Minustakin voi pistää veikkauksia kehiin. ;)

Niin ja piti vielä sanomani, että meillä ei juurikaan tukkaa ole. Tai nyt on alkanut kasvamaan vaaleaa tukkaa ja tytöllä varmastikin silmät muuttuvat vihreiksi. Nyt jo mykiön ympärillä ruskea rinkula niinkuin isällänsä ja vihreeksi varmaankin tulee muuten silmät. Hampaita ei vielä ole, mutta tänään bongasin kaksi valkoista viivaa ikenissä. Eli sieltä ne on tulossa. :)

Mut nyt, öitä!

-mennis-
 
Olen kovin pahoillani, en jaksanut lukea koko pinoa... taitaa olla vielä syyskuustakin osa lukematta :eek: mutta yksinkertaisesti tyttö ja piha ovat vieneet minut mennessään. Enkä siltikään ole saanut pihaa vielä talvikuntoon, huomenna pitää jälleen haravoida lisää. Ei tullut taloa ostaessa edes mieleen, että nätin pihan peittää syksyllä lehdet, joita ei ole ihan muutamaa vaan :LOL: meidän pihan ympäri menee pelkkää koivua ja pihassa on paljon pensaita :ashamed:

Meille kuuluupi hyvää. Vähän aika sitten oli masuvaivaa ja se nosti oikein kuumeen 39 asteeseen, kävimme lääkärissäkin, joka naureskeli, että kah voihan olla ettei kakkaa tule moneen päivään. Olin kuitenkin oikeassa, nimittäin kuume laski heti kun kakka tuli. Ilmeisesti syömäni hernekeitto oli kaiken alku ja juuri... en tee sitä toiste :saint: Mutta mallasta ja luumua syötiin molemmat ja kummankin olo helpottui.

Tyttö kasvaa ihan silmissä. 5 kk neuvolassa mitat olivat 7300g ja 63cm. Kovasti hän viihtyy masullaan ja on alkanut yrittää konttaamista. Tosin ei huomaa, että jos jalat ja kädet ovat ilmassa, ei voikaan edetä ja silloin alkaa parku :LOL: Toinen on niin terhakas. Lelujen päälle on alkanut ymmärtämään kovasti eikä tahdo enää ilman viihtyä. Meillä nukutaan vielä kolmet tai neljät päikkäritkin ja soseita syödään kovasti. En tiedä olenko tehnyt tyhmästi, kun annan makeita soseitakin pelkiltään, mutta tavaksi on muodostunut, että aamupäivällä syödään hedelmäsose ja iltapäivällä kasviksia. Illalla sitten puuro marjasoseella. Suurimmaksi osaksi olen tehnyt itse kaikki, jotain makuannoksia ostellut vain. Sauvasekoitin on kyllä taivaallinen keksintö. Imetystäkin jatketaan hartain mielin, vaikkakin minua ahdistaa, kun tiedän, että sitä ei loputtomiin voi jatkaa :( jotenkin nautin niin kovin tapahtumasta!

Passia meilläkin hankitaan kovasti, tyttö sai syntymässään kaksoiskansalaisuuden ja se hieman mutkistaa asioita. Mutta kuulemma Suomen passin saa viidessä päivässä, että jos toinen passi ei ehdikään ajoissa, voi hakea sitä kalliimpaa. Olin hämmästynyt, että suomen passi on monta kertaa kalliimpi kuin Saksan. Mutta joulukuun alkuun on varattu matka Tallinnaan ja kovasti ollaan lähdössä :heart:

Koitan parantaa tapani ja olla ahkerampi täällä =) Jaahas, neiti näkee painajaista, taitaa olla kuuhullu kuten äitinsäkin... on ollut todella huono uni alun alkaenkin tänään, jo kolmatta kertaa itkeskelee sängyssään :(

Onko kenelläkään muuten alkanut jo kuukautiset? Mulla on koko keskivartalo ihan kipeenä ja pelkään, että nytkö ne alkaa, millaiset kokemukset aiheesta?

Hyvää yötä ja huomenta: Viivit 5kk 11 päivää
 
Hemmetin hemmetti!!! Pitkät kirjoitukset kirjoitin,mut jonnekin katos,en ehtiny ees kopioida :kieh:

Jotain koitan muistella mitä kirjoitin..eli siis Bonan luumusoseesta löysin kuolleen kärpäsen :x Laitoin palautetta Nestlelle,pyysivät lähettää kärpäsen heille,sekä purkin kannen,selostuksen tapahtuneesta ja yht.tiedot. Arvatkaa vaa säästelinkö mä sitä kärpästä :headwall: Taitaa olla ihan turha laittaa pelkkää kantta selotusta sinne :(

Isänpäivälahjaksi aioin miehelle ostaa/tilata jonkun isi-paidan ja Markon ainoalle papalle meinasin tilata lahjakas.netistä tyynyliinan Hyvää yötä pappa/ukki. Sellaisen tilaan sit mummolle joululahjaksi,mummo-tekstillä tietty :D

Lindexin Libero-pakettihan onkin ihan kattava,pitäis vaa saada haettua kunhan sellaiseen aikaan liikun kaupungissa,jotta ois liike auki :)

Päikkäreitä meil nukutaan 3-4,vähän riippuu. Joskus lyhyempiä,joskus sit pidempiä unia.

Hampaita löytyy Markon suusta 2 kpl,tulivat syyskuun alussa. Hiuksiakin on jonkun verran, vauvatukkaa on enää vain niskassa. Hiusten väri on vaalentunu rajusti siitä mitä oli syntyessään :)

No nyt tuli kait kaikki jo kommentoitua,mitä edelliseenkin viestiin kirjoitin |O

Tv. TuiKKu ja Marko,viikkoa vaille 6 kk :heart:
 
Kiva kuulla pitkästä aikaa teistä Viivit :hug:
Juu,meilläkin tuota haravointia riittää, mutta mies on kyllä siinä suhteessa ollut ihan että viime keväänä ja nyt syksyllä on haravoinu melki kaikki itekseen :heart: ...
Isänpäivä tosiaan lähestyy ja mulla ei ole aavistustakaan mitä ostais...tai tekis itse.
Päikkärit meillä nukutaan normioloissa eli kotipäivänä kahet päikyt aamulla 9-10 mais 1/2-1 h ja sitten 12 mais pihalla semmonen 3-4 h..tällä mennään sitten pienellä kitinällä yöunille joita aletaan valmisteleen välillä jo puol seiska.

Mennis Oli kiva kuullu tosta leffa jutusta..sinne on kyllä itsekin joskus mentävä...tamperetreffeillä vaan puhuttiin että sinne olis välillä vaikee päästä(siis on niin paljon porukkaa tulossa)..
Mutta ei ainakaan pääse jos ei edes mene paikalle :LOL: :ashamed:

Kippana ja Sirppana 4 päivää vaille 6 kk
 
Meillä ollaan edelleen maitolinjalla. Tänään yritän epätoivoisesti olla imettämättä ennen iltaa. En ole aiemmin onnistunut, kun maitoa vaan pukkaa ja itse on ihan tuskissaan... :ashamed: Pitäisi saada imetys nyt kokonaan pois tänä viikonloppuna :'(

Meilläkin lääkäri suositteli samoja kiinteitä =) josko sitten ensi viikolla pääsisi jo jotain maistelemaan. Ja tosiaan, vain yksi ruoka-aine per viikko ja jos tulee oireita, niin iho kuntoon ennen uuden aloittamista. Näin olen ymmärtänyt.
 
Moi :wave:
Eeva on nyt vajaa 5kk. Eilen alkoi touhuaan kävelytuolissa. Ponni meneen eteen ja taakse sillä :D ihana näky. Nautti selvästi. Muita kävelytuolivauvoja?
Täysimetyksellä on ja syö tiuhaan(1-3h) ja öisin sama tahti. Melkeempä yöt on menny ny vierekkäin nukkuessa ja rinta esillä kokoajan :LOL: . Herään aina tisu paljaana.
Päikkyjä nukkuu 1-3 kertaa/pvä ja kesto 1-3h. Joskus alle joskus enempikin.
Lunssassa neiti on ollut(niiku mäkin) jo kohta 3 viikkoa. Korvat puhtaat, tarkastutin eilen.
Tyty häpöttää paljon ja mieskin huomannut että yrittää sanoa sanaa ÄITI :eek: Äti, ääti jne. Ja eilenkin koitin et onko totta, sanoin että sano äiti. Tyttö vastas monta kertaa. :heart:
Esikoinen sanoi kerran selkeesti ÄITI (ja heihei) 4kk:na matkien mua ja aattelin et olin seonnu ja kuulin väärin...mutta on tämäkin neiti näemmä aikasessa. Tota ei oo tarvinu pumpata vaan ollaan huomattu et on ite alkanu sanoon sitä.

Fangis ja Eeva vajaa 5kk.
 
Heissan pitkästä aikaa taas :)

Hampaita ei Linnealla vielä ole, hiukset on vähän alkaneet kasvaa, ei kyl vielä letitellä :whistle: Hyvin maistuu ruoka tytölle, aamupäivästä syö purkillisen kasviksia, 14-15 aikaan purkillisen hedelmää ja eilen alotettiin liha soseet, viiden paikkeilla syödään se ja kunnon satsi puuroa kasin aikoihin ennen nukkumaan menoa. Tuo nukkuminen ei kyl kovin hohdokkaasti mene, ekaks nukkuu 2,5h ja sit 1-2h välein heräilee |O en tiiä, olisko sit hampaita tulossa, mitään en kyl nää suussa eikä tunnu mitään. Mut aamusin on kyl niin tuskasta nousta 7-7.30 ku tuntuu ettei oo hetkeekään saanu nukuttua |O :ashamed: Kaipa sitä joskus saa nukuttua yöllä enemmän ku 3h putkeen, kerran Linnean syntymän jälkeen oon nukkunu 4,5h yhteen menoon...

Tarviis alkaa siivoo, ei kiinnostais kyl pätkääkään :/ Hää sivustoilla vaan pyörin kaiken "vapaa aikani", keskiviikkona varasin kirkon ja eilen piti vaan käydä kattelemassa sormuksia, mut kuis ollakaan, yhteen ihastuin heti kun näin sen ja eiku ukko kuvetta kaivaamaan :LOL: No eipä tarvii enää stressata sormuksesta :) Seuraavaks pitäs lähtee pukuja kattelee ja sovittelee. Ja miettii miljuunaa muuta asiaa! :D

Ulkonäöistä on ollu juttua, jotenki oon aina Fangiksen kuvitellu punatukkaseksi, onkohan näin? Punaset polkkamalliset hiukset ja normaalivartaloinen.. Hmm, miltäköhän mä mahdan näyttää muiden kuvitelmissa? :)

Sellasia tällä kertaa, josko sit nostais persiinsä ylös ja menis siivoomaan, plaah...

Bianca ja Linnea reilu 5kk :heart:
 
Sammakko :hug: imetyksen lopetuspuuhalle. Helpointahan olisi lopettaa pikkuhiljaa. Ettei itselle tule tuota maidonnousua, ei todellakaan kiva tunne kun rinnat ihan maidosta pinkeenä ja arat.
Mutta eihän se auta kun pitää ajatella lasta! Toivottavasti pääsette maistelemaan pian kiinteitä ja ettei tulisi mitään oireita.
Minullakin neljäs ja viimeinen (?) lapsi tämä pikkuneiti. Siksi haluaisi vielä imettää josko siitä jotain apua olisi.

Kävelytuoli oli kahdella vanhemmalla käytössä. Olivat kyllä kovia menijöitä niillä. Mutta 2002:lla ei kävelytuolia ollut. Nyt taas mietin josko sellaisen hankkisi.

Viikkosiivous kutsuu ;)

Hyvää viikonvaihdetta :wave:
 
Parasta aikaa arvasit paikkakunnan ihan oikein. Oletteko samalla suunnalla?

Viivi76 kyselit kuukautisista. Mulla ne alkoi neidin ollessa vajaat 4kk. Edellisenä päivänä oli ihan normaaleja kuukautisen alkamiseen viittaavia oireita, mutten yhdistänyt niitä vielä toisiinsa tuolloin. Seuraavana päivänä alkoi ihan normimeiningillä ja kestivätkin mulle ihan tyypillisen ajan. Eli aivan kuin ei taukoa olisi ollutkaan. Neuvolaankin ehdin soittaa, et joko ne nyt tulee näin pian ja kehoittivat olemaan tyytyväinen, kun keho pelaa ja palautuu hyvin raskaudesta. Tosin säännölliset ne eivät ole vielä, nyt on ollut jo 2kk taukoa.

Jauheliha sihisee pannulla, pakko mennä jatkamaan. Kivaa viikonloppua kaikille! :wave:
 
Vihdoin kotona taas :wave:

Tai olin eilenkin vähän aikaa, mutta oli kaveri kylässä ja käytiin shoppailemassa. Oltu niin paljo menossa että nyt pysyn kyllä tiiviisti kotona lasten kanssa vähän aikaa. Puhti ihan pois... :/

Pikaiseen luin teidän kuulumiset...uusia oli tullut mukaan, kiva, ja tervetuloa =)

Pakko hehkuttaa teillekkin kun tehtiin siskon kanssa hyvä diili. Minä käyn hänelle kerran kuukaudessa leipomassa jotain ja hän käy meillä kerran kuukaudessa siivoamassa koko talon. Ja toinen vahtii aina sillä aikaa lapsia, että saa rauhassa siivota ja leipoa =) Onneksi on ihania siskoja =)

Meillä Peetu on nyt alkanut kääntymään koko ajan mahalleen. Selälleen meno ei vaan onnistu kuin vahingossa eikä jaksa kauaa olla mahalleen niin ähinäksihhän se aina sitten menee.

Anteeksi nyt tällainen omanapainen kirjoitus, mut oon ihan tilt, tulin vaan ilmoittamaan että hengissä olen :whistle:

Hyvät viikonloput kaikille!

Reissussa rähjääntynyt Tiitteräinen ja Peetu
 
ainakin toivottavasti, olen kahdesti kahden eri päivän aikana onnistunut kadottamaan kirjoitukseni taivaan tuuliin.
Parasta aikaa olen kade tai oikeesti iloinen teidän puolesta kun pääsette ylläkselle uudeksi vuodeksi. Minä olisin uutena vuotena hinkunut sinne pohjoisen lomalle, mutta miehen työiden takia päästään aikaisintaan tammikuussa, tosin huomasin just, että sillä viikolla kun oltiin lomaa suunniteltu on ukolla kaksi koulupäivää, eli saas nähdä joudutaanko vielä muuttamaan suunnitelmia. Periksi ei anneta, pakko on päästä johonkin :eek: .

Jos sitten kolmannen kerran maalaan kuvaa sinusta Parasta aikaa, olet suht pieni kokoinen, sinulla on ruskeat lyhyehköt hiukset, ei kuitenkaan lyhkäiset. Töissä ollessasi olet huoliteltu, nyt kotona olet hiukan "relannut", pukeudut nuorekkaasti, olet juuri sellainen jonka kaapista löytyy myös klassikoita, joilla saa aina itsensä huolitellun näköiseksi, ruudukkaisia kaulaliinoja, musta hieman tyköistuva talvitakki, benettonin neuleita, Marimekon pallopaitoja, jalassa usein kuitenkin farkut, mutta myös mustia suoria housuja löytyy.

Meillä Helmi yleensä viihtyy hyvin lattialla, nyt muutaman viimeisenä päivänä kuitenkin ollut hieman kärsimättömämpi, olenkin kovasti ikeniä tutkinut josko sieltä löytyisi kitinään syy, toisaalta taitaa jo hieman turhautua kun toiset mennä vilistävät ja oma liikkuminen on vielä työn ja tuskan takana.

Minusta myös kuulostaa ihan siltä kuin neiti sanoisi äiti ja anna, anna anna, ja sitten tietysti tättättäää.

No nyt yritän josko tää viesti lähtisi.

Hauskaa viikonloppua kaikille "vanhoille" ja uusille.

T:Minnihiiri
 
mä olen kans muutamaan kertaan hävittänyt kirjotuksen jonnekkin enkä oo jaksanut uudestaan kirjottaa.
meillä on syöttötuolina fisher pricen säädettävä tuoli.siihen pystyi laittamaan aikasemmin,kun selkänoja säätyy hiukan kallelleen.

te ootte aktiivisesti täällä arvuutelleet ulkonäöstä.no olis kiva kuulla minkälaiseksi mut kuvittelette?

mayameidän pojan nimeksi piti tulla myös luka :heart: tykkään nimestä vieläkin kovasti.





viivi mulla alkoi kuukautiset,kun markus oli 3kk.ja siitä etiäppäin sitten tulleet säännöllisesti :kieh:
vilmiskyselit isänpvälahjasta ja seppälästä kattelin sellaista isukkipyjamaa miehelle tai olisko ollut myös isukkiboxerit.sellaset kai hankin...ei tuu muuta mieleen.

no eipä mulla muuta kuin hauskaa viikonloppua kaikille |O
 
Huomenta! Tyttö nukkui toisen kerran koko yön omassa sängyssää, kaksi kertaa kyllä heräsi syömään, mutta rauhottui sen jälkeen hyvin omaan pesäänsä. :)

Jos minä nyyt heittäisin tähän mielikuviani joistakin meidän pinolaisista:
* Minnihiiri Sinut olen ajatellut punapääksi, en luomuksi vaan semmoiseksi joka purkista on punaa päähänsä heittänyt. Tukka olisi semmoinenei ihan olkapäille ylettyvä ja rikottu. Ehkö jotain raitoja. Pukeutuminen tilanteeseen sopivaa, mutta ei rentoa. Niin ja pituutta olisi semmoinen 165 cm ja normaalivartaloinen.


*Tirlittanin olen kuvitellu erittäin laihaksi noin 170 senttiseksi, lyhyt tumma tukka ja silmälasit. Lisäksi olen kuvitellut sinut semmoiseksi retrohenkiseksi eli käytät vintage-tyylisiä vaatteita ja koluat kirppareita. :D

* Tiitteräinen on kuvitelmissani piskuinen ja hoikka nainen. Lyhyt tumma tukka. Koko ajan jotain touhuamassa ja kova puhumaan. :D Hänet olen myös kuvitellut semmoiseksi retrohenkiseksi.

* Fangis ois tumma tukkainen kirkkaan punaisilla tehosteilla, tykkää käyttää voimakasta meikkiä ja tummia vaatteita. Semmoista goottihenkisyyttä. Naisellista pehmeyttä löytys vartalolta.

* Kippana olisi tosi piskuinen ja semmonen keskiruskea pitkähkö ja taipuisa tukka. Vaatetus ois semmosta perus farkkulinjaa.

* Bianca on 160 pitkä ja pitkä rikottu tukka. Blondattu päältä ja alta tummempi. Muodikas.

*Hanna on kuvitelmissani ollut pitkä tukkainen. Hiukset olisivat mahongin sävyiset. Perus farkku-linjaa hänkin noudattais. Pituutta ois semmonen 165 ja myöskin sitä naisellista pyöreyttä löytyis.

* Commander ois pitkä nainen, semmoinen 175 senttinen, hoikka ja tyylikäs. Tukka olisi lyhyt ja vaaleita eri sävyisiä raitoja.Tykkää pitää kotonakin kauluspaitaa ja suoria housuja. Aina huoliteltu.

Siinä nyt alkuun, nyt ei jaksa enempää. Metsään meni varmasti kaikki. Jotkuthan olikin jo kirjoittanut oman kuvauksen itsestään, mutta kirjotin siis sen mikä minulla on ollut mielikuva.
 
Jospa nyt kerkeäis kirjotella jotaki.. ku aina joku nuista lapsista tarvii minua johonki ku olen koneen ääressä... huomaa kyllä lapsista, että on syysloma!

Ensiksi tervetuloa helmiinanmamma iloiseen joukkoomme :hug:

Unileluna meillä on harso eli rätti. Paavo vetää sen aina kasvojen päälle ku nukahtaa... :whistle:

tirlittan täällä on kans yks joka EI haikaile sen pikkuvauva-iän perään... minusta on ihan hyvä näin.. :wave:

Kojo asun Kittilässä eli täällä on hinnat ihan samaa luokkaa kuin muuallaki ns. kaupungeissa tai kylissä.. Täytyy kyllä myöntää, että hiihtokeskuksissa on laitettu hintoihin "turisti"-lisä... Niinpä useat Sirkkalaiset (Leviläiset) käyvätkin täällä Kittilässä ostoksilla ja onhan täällä kaikki virastot, pankit, terveyskeskus yms. Hintojen korkeuden luulen johtuvat siitä, että Levillä paljon porukkaa vain talvisin ja kesäisin siellä on aikas hiljasta, joten hinnatkin sitte korkeampia. Eipä ois 10 vuotta sitte uskonu, että yhestä mukillisesta Tazzan valmiskaakaota joutuu maksamaan 16,40mk eli 2,5?!! No joo... tätähän tämä euron tulo on sitte ollu... ja sitte sanotaan, että ei hinnat ole nousseet :eek:

Isänpäivälahjaksi olen ostanu semmosen pienenpienen otsalampun, mitä urheilijat (lähinnä suunnistajat) käyttää.. Mies kun on innokas lenkkeilijä ja meillä ei ole katuvaloja joka paikassa niin aattelin, että se ois ihan hyvä vanhan ison otsalampun tilalle..
Eilen kyllä mieheltä vielä kysyin, että mitä hän haluaisi lahjaksi niin sano, että ei tarvi mitään ostaa, että olenhan jo pojan hälle antanu :heart:

Kolme päivää sitte meilläki Paavo oppi kääntymään masulleen... Nyt sitte kääntyy kokoajan mahalleen ja hermotuu ku ei enää pääse takasin selälleen... saa jatkuvasti olla sitä pyörittelemässä... :whistle:

Kuvauksista:

kippana olet minun mielestä vaalea ja pieni, ehkä 158cm pitkä ja erittäin hoikka. Hiuksesi ovat vaaleat, suorat ja lyhyet. Sinulla ei ole silmälaseja.

Bianca sinun pituutesi on 160cm ja sulla on ihan tummanruskeat kihartavat lyhyet hiukset. Olet saanut hieman naisellista pyöreyttä ja sinulla on ajattomat silmälasit.

Mennis olet varmaanki 163cm pitkä, ristiverinen ja hoikka. Pukeudut sporttisesti. Sinulla on siniset silmät ja puolipitkä rusehtava tukka. Sulla ei ole silmälaseja.

Mettis sulla on tummat, pitkät hiukset ja ruskeat silmät. Pituutesi on 165cm ja olet normaalivartaloinen. Sulla on muodikkaat silmälasit ja pukeudut rennosti farkkuihin ja t-paitaan.

Fangis olet 168cm pitkä sulla on lapaluiden alle olevat mustat, suorat hiukset. Vartaloltasi olet normaalimitoissa. Tykkäät pitää tummia vaatteita tai sitte joskus säväyttää jollaki kirkkaaavärisellä asusteella. Silmälasit myös löytyy ja niissä on tummat sangat.

Saas nähä kuinka paljon meni mettään... :LOL:

Hanna ja Paavo :heart:
 

Yhteistyössä