Uuh... ihana lauantai, vetamaton olo. Aurinko paistaa ja olis hyva menna kylla ulkoilemaan.
Mulle tuli pieni saikaytys, kun petipuuhien kanssa samana paivana tuli verta valkovuodon mukana... parisen kertaa, ja olin aika masentunut sen paivan. Toisesta tayspitkasta raskaudesta tosin taysin tuttu ilmio mulla, mutta en jotenkin ajatellut etta se taas alkaa. Mulla on limakalvot ihan ilman raskauttakin himppasen liian herkat, nyt ne on taas ilmeisesti ihan koitoksella. En sannannyt ultrailemaan enka mitaan, kun se tuli ja meni. Aattelin etta jos jatkuu pari-kolme paivaa niin menen sitten.
@Mimmistina, uh, migreeni on siis tuttua! Kuinka parjaat arjen lasten ja menojen kanssa nyt raskaana kun tulee migreeni? Mullakaan ei ole varsinaisia migreenilaakkeita, en ole koskaan halunnut mitaan niin vahvaa, mutta migreeniini puree ainoastaan tulehduskipulaakkeet, mitka ei ole raskauden aikana niin suositeltavia. Ilmeisesti esim panadol (parasetamol) olisi enemman ok, kuin ibuprofeiini. En siis ole ottanut ibuprofeiinia. Nyt jotenkin kipu kyykaytti sen verran etta piti ihan oksennella. Se ei ole mulla kovin yleista, kun jos saa kivun pidettya kurissa niin oksentelua ei tule.
@Marsikka, ma painiskelen aika samankaltaisten tunteiden kanssa. Me miehen kanssa todettiin lahes heti kun kakkonen oli syntynyt, etta kolmonen saisi joku paiva kylla tulla. Tasta meidan yhteisesta haaveesta ja toteamuksesta on pian 11v!! Mies on kokoajan pitanyt ilmeisesti haavetta ylla sydamessaan paljon tarmokkaammin kuin mina. Itse taas olen ehka realistina, ja ehka taas suojellakseni itseani, ajatellut etta kiva idea, mutta ehka se ei todellakaan enaa koskaan toteudu. Ja nyt se sitten toteutui... ja olen ihan paasta pyoralla. Suoraan sanottuna tuntuu silta etta olisi kiva puhua jollekin ulkopuoliselle. Ihan kuin olisi syyllinen olo tasta kaikesta! Etta nain helposti raskauduin, en ole enaa nuori, ja tassa sita ollaan, enka pompi kokoajan ilosta ja riemusta. Pelkaan etta ristiriitaiset tunteeni vaikuttavat vauvaan
Tiedan etta paani tulee olemaan jossain vaiheessa taas kasassa, ja kun raskaus alkaa tuntua enemman raskaudelta, eika vain hillittomassa vasymyksessa vellomiselta ilman nakyvaa tai ymmarrettavaa (potkivaa tai kutittelevaa) syyta ja varmasti osaan myos iloita. Rakastan lapsia ja rakastan meidan kahta pitkajalkaista ilontuojaa. Toisaalta myos tiedan miten suuri homma vauvasta on. Siskoni tosin iloisena totesi (tahan mennessa vain siskoni tietaa meidan lisaksi asiasta), etta noin isot isotsisarukset osaa jo auttaa hirmu kivasti arjessa. Ja etta niista tulee varmasti tosi hyvia isojasisaruksia vauvalle!
Ja sai mut tietenkin itkemaan.
Mua itkettaa muuten keskimaarin kerran viidessa minuutissa.