Törkeä raiskauksen yritys Tampereella :((

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Uimari keskeytti raiskausyrityksen varsiharjalla Tampereella
31.7.2010 16:48
A A Helsingin Sanomat

Uimarannan pukukopissa ollut nainen onnistui hätistämään raiskausta yrittäneen miehen varsiharjan avulla Tampereella lauantaiaamuna. Raiskausyritys sattui uimarannalla Tohlopinjärven länsipuolella puoli kuuden aikaan aamulla.

Nainen kertoi poliisille olleensa aamu-uinnilla, kun rantaan oli saapunut polkupyörällä tuntematon mies. Noustuaan vedessä nainen oli mennyt pukukoppiin ja lukinnut sen ovessa olevalla narulenkillä.

Mies oli riuhtaissut oven auki miltei saman tien ja käynyt naiseen käsiksi. Hän oli muun muassa kourinut naista ja yrittänyt raahata tämän kopista.

Nainen oli kamppaillut vastaan ja saanut miehen lopulta perääntymään varsiharjan avulla. Mies oli poistunut Kohmankaaren suuntaan.

Naisen mukaan mies oli alle 30-vuotias, hoikka ja arviolta 180 senttiä pitkä. Hänellä oli lyhyet mustat hiukset mustat. Yllään miehellä oli vaalea paita, jossa oli tummia pilkkuja.

Mies oli vaikuttanut ulkomaalaiselta ja saattaa naisen arvion mukaan olla Lähi-idästä. Mies ei puhunut tapahtumien aikana.

Havainnot miehestä voi soittaa Tampereen poliisille 07187 45800.
 
On se helvetti kumma, että miesten on niin vaikea ymmärtää ettei naista raiskata. Ei vaikka kävelisi alasti ja olisi kuinka hekumallisen näköinen.

Miten hemmetissä raiskaajien vanhemmat on kasvattaneet ne? En nyt siis puhu vain mamuista vaan myös syntyperäisistä suomalaisista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja *:
On se helvetti kumma, että miesten on niin vaikea ymmärtää ettei naista raiskata. Ei vaikka kävelisi alasti ja olisi kuinka hekumallisen näköinen.

Miten hemmetissä raiskaajien vanhemmat on kasvattaneet ne? En nyt siis puhu vain mamuista vaan myös syntyperäisistä suomalaisista.

Hyvä kysymys. Miten äidit ovat opettaneet poikiaan kohtelemaan naisia??
 
Tuntomerkit sopii meidän terveyskeskuksen labrassa työskentelevään gigoloon. En viitsi käydä papaa otattamassa, vaikka on lähete, kun kuitenkin mun vuoronumero osuu juuri sen jätkän kohdalle. Yäk.
 
Hänen ihonsa ei kuitenkaan ollut tumma, eikä mies puhunut mitään koko tapahtumasarjan aikana.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/youinnilla-ollut-nainen-ajoi-raiskaajan-pakoon-harjanvarrella/186096
 

Similar threads

Yhteistyössä