P
Pomeronia
Vieras
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17028886
Tuossa se nyt on, löysin ihan oikeaa dataa asiasta. Toksoplasmahan on siis loinen, joka aiheuttaa isännässän tartunnan, yleensä pienen nuhan. Loinen kuitenkin pyrkii ennen kaikkea muuttamaan sairastuneen käytöstä, eli sairastunut hiiri muuttuu pelottomaksi ja jää siksi helpommin kissan saaliiksi, jolloin loinen pääsee taas eteenpäin.
No, nyt sama on todettu ihmisellä. Sairastuneet naiset ja miehet muuttuvat pelottomammiksi ja rennommiksi ja ottavat helpommin riskejä, jopa liikenteessä. Toksoplasman sairastaneista miehistä kasvaa hieman pidempiä kuin muista (3cm) ja naisista sosiaalisempia.
Tämä on JUURI sitä teoriaa tukeva juttu, että rohkeat, itsevarmat naiset saavat enemmän poikia ja taas maltilliset, joustavaiset ja myötäilevät sekä stressaantuneet naiset tyttöjä. Tämä on tuttu ilmiö eläinmaailmasta, jossa esim. hirvet, jotka dominoivat, saavat enemmän poikapuolisia jälkeläisiä ja lauman laupeat yksilöt tyttöjä. Tämä johtuu siitä, että pojat tarvisevat jonkin verran enemmän resursseja ja siksi sellaisen emon, joka pystyy niitä hankkimaan.
Haluaisinkin nyt kuulla, että kuinka moni teistä allekirjoittaisi henkilökohtaisesti tämän teorian?