Tokaluokkalainen ja vähäiset ystävät

Meidän tokaluokkalaistyttömme katsoo koulun jälkeen mielellään telkkaria, tekee läksyt, leikkii tai lukee huoneessaan aina nukkumaan menoon saakka.

Luulen, että hän yksinäinen. Hän ei halua soittaa kavereilleen, ei käy heidän luonaan tai edes hakemassa heitä ulos. Hän kyllä viihtyy kaveriensa kanssa, jos he tulevat kyläilemään. Toisinpäin se tuntuu mahdottomalta. Tyttöä ei vaan "saa lähtemään ovesta ulos", paitsi silloin harvoin kun jos joku kavereista tulee hakemaan ulos.

Kavereita ole paljoa eikä varmastikaan näin suuria suhteita edes synny. Kokeilimme erilaisia harrastuksia, mutta ne loppuivat kyllästymiseen ja siihen, ettei tyttö löytänyt kavereita sieltä.
Mikä neuvoksi tässä tilanteessa? Vai luulenko aivan turhia?

 

Meillä oli samantapanen juttu joskus tytön kanssa ja, tytto oli silloin myös tokaluokkalainen. Meillä tyttö kyllä kovasti koitti saada kavereita koulupäivän jälkeen, kävi hakemassa ja soitteli. Voi, se oli sydäntäsärkevää kun, näki miten toinen aina pettyi. Tätä kesti jonkun aikaa ja, sitten asiat muuttui parempaan suuntaan. Miksi? en tiedä. Kehoita vaan tyttöä rohkeesti yrittämään että, ei jää ihan unohduksiin. Toivottavasti se sitten siitä lähtee.
Onko tytölläsi koulussa seuraa välitunneilla?

 

\

Meidän tokaluokkalaistyttömme katsoo koulun jälkeen mielellään telkkaria, tekee läksyt, leikkii tai lukee huoneessaan aina nukkumaan menoon saakka.

Luulen, että hän yksinäinen. Hän ei halua soittaa kavereilleen, ei käy heidän luonaan tai edes hakemassa heitä ulos. Hän kyllä viihtyy kaveriensa kanssa, jos he tulevat kyläilemään. Toisinpäin se tuntuu mahdottomalta. Tyttöä ei vaan "saa lähtemään ovesta ulos", paitsi silloin harvoin kun jos joku kavereista tulee hakemaan ulos.

Kavereita ole paljoa eikä varmastikaan näin suuria suhteita edes synny. Kokeilimme erilaisia harrastuksia, mutta ne loppuivat kyllästymiseen ja siihen, ettei tyttö löytänyt kavereita sieltä.
Mikä neuvoksi tässä tilanteessa? Vai luulenko aivan turhia?

Kannattaisiko kysyä luokanopettajalta, että onko tytöllä kavereita koulussa? :\| Toivotaan, että joku kaveri löytyisi.

 

Meillä on ongelmana vähän toinen juttu. Tyttö on ekalla ja ainut tyttö muut 3 on poikia, tokalla on vaan 1 poika. Kolmannella on sit 2 tyttöä mutta he ei paljoa ole meidän tytön kanssa. Yleensä tyttö on yhden pojan kanssa mutta nyt se poika on alkanut oleen yhden toisen pojan kanssa ja meidän tyttö jää yksin. Äidistä tuntuu kurjalta, pelkäsin kyllä asiaa jo etukäteen että miten käy. Eipä niitä kavereita ole koulunkaan jälkeen kun lähellä ei asu tuttuja tyttöjä, eskarikaverit asuu taajamassa ja heilläkin on siellä menoja ja harrastuksia ja matkaa. Joskus hän käy muutamalla leikkimässä mutta yleensä tänne korpeen ei kukaan tule. Kun on sitten vielä hänestä tullut tosi ujo. Viihtyy kyllä silloin hyvin koulussa kun on se poikakaveri.

 

Muutimme eri asuinalueelle,kun tyttö aloitti koulun.Kaikki uudet luokkakaverit olivat vieraita,eikä kaveruussuhteita meinannut aluksi syntyä.Muut luokan tytöt tunsivat toisensa joko esikouluajalta tai harrastuksen myötä.
Sain idean näiltä sivuilta;kutsuimme meille vohvelikesteille tyttären luokkakavereista sellaisen tytön,jonka kanssa hän oli koulussa eniten tykännyt olla.Siitä alkoi heidän ystävyys. Monia muitakin kavereita on tullut lisää.Kaveriasiat on nyt kunnossa :hug:

 

Meidän tokaluokkalaistyttömme katsoo koulun jälkeen mielellään telkkaria, tekee läksyt, leikkii tai lukee huoneessaan aina nukkumaan menoon saakka.

Luulen, että hän yksinäinen. Hän ei halua soittaa kavereilleen, ei käy heidän luonaan tai edes hakemassa heitä ulos. Hän kyllä viihtyy kaveriensa kanssa, jos he tulevat kyläilemään. Toisinpäin se tuntuu mahdottomalta. Tyttöä ei vaan "saa lähtemään ovesta ulos", paitsi silloin harvoin kun jos joku kavereista tulee hakemaan ulos.

Kavereita ole paljoa eikä varmastikaan näin suuria suhteita edes synny. Kokeilimme erilaisia harrastuksia, mutta ne loppuivat kyllästymiseen ja siihen, ettei tyttö löytänyt kavereita sieltä.
Mikä neuvoksi tässä tilanteessa? Vai luulenko aivan turhia?

En olisi kovin huolissani. Itse olin pienenä (ja ehkä edelleenkin) melko itsenäinen ja yksinmenijä. Viihdyin usein itsekseni koulun jälkeen esim. kirjojen tai askartelujen parissa. Olen aina ollut sellainen "yksinäinen sielu". Eikä se ole ollenkaan paha asia! Kyllä niitä kavereita tulee jos on tullakseen. Turha pakottaa jos lapsi ei selvästikkään halua. Eri asia tietenkin jos hän on masentunut jne, mutta jos viihtyy yksikseen niin mikäs siinä! Ei kannata turhaan huolestua.