Toiveissa vauva 2021

Meillä mies ei myöskään nähnyt alkuun viivoja, sit vasta kun ne alko olemaan vahvoja, sanoi et no nyt näkyy jotain :D

Aika menee tosi hitaasti. Odottavan aika on pitkä ja ihme kyllä, oon tästä kiitollinen. Yritän valmistautua menkkojen alkuun, takaraivossa on vahva usko, että onnistuttiin - mut niin oli esikoista yrittäessäkin ekojen kuukausien ajan ja raskaana olin siitä piiitkän ajan päästä. Oon tässä nyt ehtinyt miettiä niitäkin aikoja ja pelätä, entä jos ollaan taas samassa kohta. Tosin mulla taitaa olla vanhat letrot tuolla vielä jemmassa, uskaltaiskohan niitä vedellä omin päin samalla annostuksella ku viimeks:LOL:
 
vierailija
Varhaisraskauden ultrasta yksityisellä: kävin viime keväänä Perhe-Artessa, maksoi kaiken kaikkiaan muistaakseni n. 90€. Eli suht edullinen oman mielen rauhan takaamiseksi. Tässä ultrasta kaikki hyvin, sydänäänet kuuluivat ja alkio oli viikkojen (7) mukainen. Aion käydä seuraavassakin raskaudessa, jos en saa julkiselta edelliseen keskenmenoon vedoten varhaisultraa. Viimeksi siis tosiaan keskeytynyt keskenmeno selvisi ultrassa vkolla 13, kasvu oli loppunut vkolla 8.

Mutta siis! Alla linkki aamulla tehtyihin testeihin, joissa näkyy jo toinen viiva. Flo ennusti vuotoa eiliselle, mutta keskenmenon jälkeen kiertoni on ollut epäsäännöllinen 28-32, eli vielä hieman jännittää pysyykö kyytiläinen matkassa. Nyt kp 30. Vkot ovat tänään tasan 4 laskurin mukaan.
https://aijaa.com/q0fJde

Olo on onnellinen siitä, että tärppi on tapahtunut, mutta nyt onnen tunteen lisäksi on tullut pelko uudesta keskenmenosta ja epävarmuus. Rinnat eivät ole olleet ollenkaan arat, viime raskaudessa rinnat kipeytyivät kosketusaraksi jo 3 pv ennen kuukautisten alkua. Oireina on vain pienet nippailut välillä kohdun seudulla, väsymus ja pieni etova olo. Onko muita, keillä ei ole rinnat kipeytyneet ollenkaan alkuraskaudessa?
Oon ollut kolme kertaa raskaana ja yhdessäkään raskaudessa ei oo rinnat ollu yhtään kipeät missään vaiheessa. Paitsi sitten synnytyksen jälkeen kun maito on noussut ni ihan senkin edestä :D
 
vierailija
Heips! Osaisko täällä joku sanoo suunnilleen hinta arvioo yksityisellä tehdystä varhaisultrasta ?
riippuu paikasta. Täällä Seinäjoella hintahaarukka ollut oman ja tuttujen kokemusten mukaan 130-240e riippuen tekijästä. Hinta vaihtelee myös esim. Terveystalon sisällä. Itsellä oli viimeisin 150e ja kaverilla samassa paikassa eri lääkärillä 240e
 
vierailija
Onnea kaikille plussista ja haamuista!

Mulla on nyt tosi outo tilanne. Kävin gynellä kp 10 ja siellä todettiin, että ovulaatiota ei ole tulossa tässäkään kierrossa, joten meillä on ollut seksitaukoa koko tämä kierto. Letrot ollaan aloittamassa tammikuussa alkavassa kierrossa, joka oli gynen ohjeen mukaan tarkoitus ajoittaa alkamaan Teroluteilla kuun alussa, kun saan kilpparikontrollin tulokset (mikäli arvot ok). Nyt äsken vessassa pyyhkiessä paperiin tuli verensekaista valkovuotoa. En tiedä mitä tapahtuu, koska ei kai vuoto voi nyt alkaa, jos kerran ovulaatiota ei ole tapahtunut ja nyt on vasta kp 23? Lisäksi mitään PMS-oireita ei ole, vaikka yleensä vatsa on kipeä. Onko kenelläkään ollut samaa tai tietoa, mitä tämä voisi olla?
Ovuloimsttomassa kierrossa limakalvo ei pysy kun ei ole keltarauhasts tukena eli siihen liittyy tupruttelu ennen varsinaista menkkavuotia. Eli ovuloimaton vuoto on usein pitkä ja tiputteleva.
 
Ovuloimsttomassa kierrossa limakalvo ei pysy kun ei ole keltarauhasts tukena eli siihen liittyy tupruttelu ennen varsinaista menkkavuotia. Eli ovuloimaton vuoto on usein pitkä ja tiputteleva.
Minulla on jotkut aikasemmat kierrot olleet esim yli 50pv ja ne on sitten käynnistetty teroilla ja mitään tiputtelua ei ole koskaan ollut. Terot olisi tarkoitus aloittaa ensi viikolla, joten ehkä tämä nyt vain on joku lyhyt tiputtelu ja vuoto tulee terojen jälkeen normaalisti. Minulla ei ole 8kk tullut yhtään vuotoa ilman teroja, koska en ovuloi lainkaan.. :(
 
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella! Ilmoitathan punaisella myös päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

16.12.2020 - keskiviikko

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
+ Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20,
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä

Nuorena Äidiksi...............kp 40/36
Satsuma_.........................kp 31/28-32
Deneb............................kp 30/28-32
Mysteerio.........................kp 30/30
Rimaleli............................kp 29/34
Suhveli..............................kp 28/27
Toive23...........................kp 25/27
Mamtobe.......................kp 23/28
Krippis............................kp 21/22-24
Nobelius.........................kp 21/28
Persikka123........................kp 21/33
Nipsuneiti83.................kp 20/25-33
Petronella09...............kp 19/26-28
Sinisilmät........................kp 14/29
Chili_.................................kp 14/28-29
KirJoh89..........................kp 13/28
Iinesankka82.................kp 11/31
5xäiti...............................kp 8/31-35
Spekulaattori82..............kp 10/28-36
Wbä.............................kp 9/26-28
Liljannuppu........................kp 7/29
Meemuli.........................kp 2/30-34

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Piinailijat ★

Diipadapa........................dpo 19
Deneb...................................dpo 16
Rimaleli..............................dpo 13
Toive23.................................dpo 11
Mamtobe..........................dpo 10
petronella09...................dpo 8
Krippis..................................dpo 7

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Spekulaattori82
Kiitos @petronella09 listan päivityksestä! :giggle:

Täällä kp 14 ja äsken tein ovistestin ja plussaa näyttää
Toimiko linkki osasinkohan laittaa kuvan oikein :geek:

No meni siis oikeassa aikataulussa taas tää kierto! Kävin silti lääkärin ohjeen mukaan hakemassa Pregnylin huomiseksi. Aamulla on siis inssi aika ja jos ei oo irronu vielä aamulla niin pistetään, mutta jos on mitä ehkä veikkaan niin säästyy toi.

Toivoisin kyllä et ei tarvis pistää nii vois sit loppukierrosta olla testimonsteri:ROFLMAO:

Katsotaan sit huomenna et millä päivällä piinalistalle!
 
Mun mies myös edelleen kieltää näkevänsä mitään, vaikka omasta mielestä (ja täällä saaduista kommenteista päätellen) haamu on jo selkeä. Muutenkaan mies ei halua yhtään puhua asiasta vaikka itse tekisi mieli innostua. On jotenkin tosi karua, että tällaisessa asiassa reagoidaan niin eri tavalla. Ja toisen "kylmän viileät" sanat "ei tossa mitään oo" sattuttaa itteä. Tulee semmoinen olo, ettei hän halua vauvaa. Onneksi olemme pitkään olleet suhteessa ja yksi lapsi jo saatu. Tiedän, että hän helposti reagoi näin, kun on isoista asioista kyse. Hän ihmetteli, miksi jo ehkä tällä viikolla pitäisi soittaa neuvolaan jos r-testi näyttää varmalta. Sanoi, että soitellaa sitte joskus ensi vuonna. Eli ei ihan samalla tavalla ymmärrä tätä koko prosessia. Annan siis hänelle aikaa.
En tiedä onko teillä yhtään samankaltaista tilannetta, mutta on tehnyt mieli muutenkin purkaa tätä omaa oloa tänne.
Tuo mun mies selkeästi ei halua nuolasta ennen ku tipahtaa.. Tai tipahtaa liian korkealta. Pelkää siis varmasti pettymystä ja ennen kaikkea mun pettymystä. Kyllä hän myönsi jo haalean plussan kun tein myöhemmin tänään vielä rfsun herkän testin johon tuli selkeä haamu :)
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
@mamatus88 toivotaan että jatkaa tummumista ja miehen näkö sen myötä paranee :D

ON: mä oon palellu täällä kaks päivää ihan hulluna ja vatsassa tuntuu hassulle. Ei oo kipee tai menkkatuntemuksia mut jotenkin outo tunne. Ja samalla ”kutiaa sisältä päin”
Kaverikin kysy tänään että onko mun rinnat kasvanu :unsure::X3: Tie sit johtuuko vaan lugesteronista vai tapahtuisko jo jotain ! Sunnuntaina pitäis alkaa menkat jos lugge ei pidä niitä pois ja lääkärin määrittelemä testi päivä olis 22.12 :oops:
 
@mamatus88 toivotaan että jatkaa tummumista ja miehen näkö sen myötä paranee

ON: mä oon palellu täällä kaks päivää ihan hulluna ja vatsassa tuntuu hassulle. Ei oo kipee tai menkkatuntemuksia mut jotenkin outo tunne. Ja samalla ”kutiaa sisältä päin”
Kaverikin kysy tänään että onko mun rinnat kasvanu Tie sit johtuuko vaan lugesteronista vai tapahtuisko jo jotain ! Sunnuntaina pitäis alkaa menkat jos lugge ei pidä niitä pois ja lääkärin määrittelemä testi päivä olis 22.12
Mulla esikoisesta toi "kutisee sisältäpäin" oli eka raskausoire ♡
 
  • Tykkää
Reactions: Mamtobe
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella! Ilmoitathan punaisella myös päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

17. 12.2020 - torstai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
+ Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20,
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä ★

Nuorena Äidiksi...............kp 41/36
Satsuma_.........................kp 32/28-32
Deneb............................kp 31/28-32
Mysteerio.........................kp 31/30
Rimaleli............................kp 30/34
Suhveli..............................kp 30/27
Toive23...........................kp 26/27
Mamtobe.......................kp 24/28
Krippis............................kp 22/22-24
Nobelius.........................kp 22/28
Persikka123........................kp 22/33
Nipsuneiti83.................kp 21/25-33
Petronella09...............kp 20/26-28
Sinisilmät........................kp 15/29
Chili_.................................kp 15/28-29
KirJoh89..........................kp 14/28
Iinesankka82.................kp 12/31
Spekulaattori82..............kp 11/28-36
Wbä.............................kp 10/26-28
5xäiti...................................kp 9/31-35
Liljannuppu........................kp 8/29
Meemuli.........................kp 3/30-34

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Piinailijat ★

Diipadapa........................dpo 20
Deneb...................................dpo 17
Rimaleli..............................dpo 14
Toive23.................................dpo 12
Mamtobe..........................dpo 11
petronella09...................dpo 9
Krippis..................................dpo 8
Kirjoh89..............................dpo 0

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Heippa, voisin hypätä mukaan! Yritys aloitetaan nyt tästä kierrosta, nyt on kp8 ja oviksen tikuttelu aloitettu :) Kolmatta lasta yritellään. Sovellukset näyttää 22.12 ovulaatiopäiväksi. Kiva aloittaa näin ennen joulua niin vie joulukiireet ja työt sitten ajatukset muualle. Tsemppiä piinailijoille, mamatus88 on kyllä selkeä! :love:
 
Meillä on perinteinen "olemme riidoissa juuri ennen ovista"- hetki menossa. Tää on näköjään joku perinne. Rupesin ihan miettimään, että voisko oikeesti johtua musta ja hormoneista. Mutta ei, kyllä mä tulin tulokseen että eilinen oli ihan täysin ukon piikkiin. Oli hänen vuoro laittaa lapsi nukkumaan ja rupes sit jotain perseilemään siinä kun oli vissiin joku "oma homma" kiireisempi ja ei sitten kerennyt olevinaan keskittyä siihen nukutukseen. Vituikshan se sit meni ja lopulta 2h huudon jälkeen nukuttiinkin lapsen kanssa sängyssä ja mies sohvalla. Lapsi siis huusi, ei me aikuiset. Jäätävä tunnelma ollut tänään etätöissä, odotan anteeksipyyntöä (joo turhaan tod.näk), mutta ennenkaikkea odotan että pyytää lapselta anteeksi kun haetaan päikystä. Saas nähä. Flo ennustaa ovista tiistaille, että hyvät saumat vielä saada rauha maahan. Mutta jestas, nyt en aio kyllä painaa vaan villasella tätä. On vähän tapana vaan lakaista ikävät asiat maton alle ja jatkaa kuin mitään ei ois tapahtunut, nyt kyllä ei. Ellei sit olla edelleen mykkäkoulussa oviksen tullessa, sit voi olla että pitää vaan uhrautua :D
 
@mamatus88 no nyt
toivotaan ettei menkkoja näy! :love:

Täällä aamun inseminaatio ohi ja miehen näyte oli tosi hyvä. Eilen tosiaan sain ovistestiin plussan mut ei ollu vielä ehtiny irrota vaan kuulemma tosi hyvä 20mm munasolu nyt siellä irtoamispisteissään ja limakalvokin oli hyvä.:giggle:
Antoivat pregnyli pistoksen varmuuden vuoksi vielä vahvistamaan ovista ja sit alkaakin todelliset piiina viikot. Apua! Taidetaan vielä miehen kans lääkärin kehoituksestakin hyödyntää tää super ovis eli touhuilla illalla.:ROFLMAO:

Sain ohjeen testailla vasta 3.1 mut ehkä vois olla pienesti testihirmu ja testata sillon uv:na. Sillon olis dpo 13 ja sillon kuitenkin kulunu jo 14pv tosta pregnylistä.:rolleyes:
 
Vähän myöhässä tulee tää mun viesti mutta kiitos myötätunnosta ja voima viesteistä, luin kyllä ihan jokaikisen ❤❤
Meidän 4 peräkkäinen km sai eilen päätöksen. Monta pitkää viikkoa sitä saikin odottaa että on lopulta ohi.
Meillä kävi juttelemassa asiasta joku osastolla ja sanoi ettei kannata luopua toivosta.
Myöskin muille uusioperheille tiedoksi että nykyään pääsee hoitoihin jos yrittää ekaa yhteistä lasta niin kunnalliselle. Ihan kiva kun meni meilläkin muutama tonni yksityiselle kun ei oltu tietoisia tästä...
Oltiin eka sitä mieltä et yritys päättyy kokonaan ja ehkäisy käyttöön mutta nyt joka toinen päivä sitä mieltä et jos kuitenkin vielä. Ensin täytyy kyllä toipua tästä, oli taas henkisesti ja fyysisesti niin rankka kokemus et ainakin yhdet kuukautiset tähän väliin ootellaan.
Kiva että plussanneitakin on tässä välissä tullut, onnea❤
 

Yhteistyössä