Toiveissa vauva 2021

Mulla painoindeksi 30. Tiedän, että painonpudotus olisi hyväksi, mutta kilot eivät vaan helpolla lähde. Liikun aktiivisesti pari kertaa viikossa salilla ja 4-5 kertaa viikossa n. 5 km lenkki. En koe itse olevani millään lailla lihava, pidän siitä että mulla on rinnat ja takapuoli sekä varsin kapea vyötärö. Tuntuu et kaikki paino onkin tuolla persuuksissa :'D

Hoidoissa ollaan oltu jo pitkään, eikä painosta ole juuri puhuttu. Kerran tokastu että tärkeää on terveelliset elämän tavat. Lihoin pillereiden lopettamisen jälkeen 10 kg Nyt siis menossa ivf:ään julkisella puolella.
Kiva kuulla julkiselta puolelta hyviä kokemuksia myös tässä asiassa. Kiitos kun jaksoit vastata! :)
 
Mö sain tänään jonkun älyttömän idean testata herkällä testillä, kp 29/x ja negahan se oli. Niin kuin tiesinkin olevan. Ja jostain syystä tuli ihan järjetön suru ja ahdistus. Että ei meille toista lasta ole tulossa. Haluisin lapset pienellä ikäerolla, ja ahdistaa ja itkettää ja vituttaa kun ei onnistu. Ja eniten siinä ottaa päähän se, että kun tää hemmetin kroppa ei vaan toimi! Oon edelleen ihan varma, että en ovuloi ollenkaan, kun kierrotkin on ihan päin peetä. Pitkin kiertoo on ihan mitä sattuu kipuiluja liitoskivuista lähtien. Huomiselle varasin gynelle ajan, ihan vaan tarkistaan paikat muuten vaan. Mutta samalla vois kysästä, että missä tässä nyt mennään ja koska tää hormonitoiminta normalisoituu vai normalisoituuko ollenkaan.

Samaan aikaan poden valtavaa huonoa omatuntoa, että edes haluan lasta saatika suren kun ei tärppää/vaikuta olevan vielä mahdollista. Kun esikoinen on vasta vuoden ja maailman ihanin yksilö.
 
vierailija

Tsemppiä. Valitettavasti aina ei voi vaikuttaa lasten ikäeroon
 
  • Haha
Reactions: rougemoux
Hei, voi täällä on ihania plussia Onnea ihan jokaiselle
olen pitänyt pidemmän tauon kun ei vain ole tärpännyt ja halunnut hetkeksi jopa unohtaa koko asian kun 10 kk jo yritetty.... toki moni on yrittänyt paaaljon pidempäänkin mutta kyllä tää tuntuu jo niin pitkältä ajalta.....jälleen kerran silti olen toiveikas ja minulle voisi päivittää kp 17 ja dpo 3 .
Tälle vai huomiselle päivälle? :)
 
Kiitos!
Täytyy hetki vielä malttaa, testailen huomisen ja to.vielä, sit täytyykin soittaa klinikalle jos silloin vielä plussaa näyttää. Hyvältähän tää kyllä vaikuttaa, meinaa vähän väliä itkettää et onko tää ees tottakaan
Mies on aivan täpinöissään niin koitan ees ite pitää jotenkin jalat maassa
Ps.
Ootko muuten jo käynyt ultrassa ja miten muuten sujuu? Onks pahoinvoinnit jo löytäneet perille?
Muoks. Ja muillekim kiitos myötäelämisestä ja viesteistä, on tää ihana paikka
Ompas kyl ihanaa♥

Mulla on ultra ens maanantaina. Kauheasti jännittää enkä millään malttaisi odottaa ♥ silloin jo 7+0. Pahoinvointia on esiintynyt semmoisen etovan olon muodossa plussasta asti, mut semmoista maata kaatavaa sohvan pohjalle töitä tekemään vievää nyt eilen ja tänään. Tänään piti oksentaakin ekaa kertaa :(.
 
Ompas kyl ihanaa

Mulla on ultra ens maanantaina. Kauheasti jännittää enkä millään malttaisi odottaa silloin jo 7+0. Pahoinvointia on esiintynyt semmoisen etovan olon muodossa plussasta asti, mut semmoista maata kaatavaa sohvan pohjalle töitä tekemään vievää nyt eilen ja tänään. Tänään piti oksentaakin ekaa kertaa .
Oi vitsit, et ihan kohta näätte pikkuisen,ihanaa :love:
Tsemppiä kovasti ❤
Mä oksensin esikoisesta 6kk putkeen, ei ollut kyllä kivaa mutta onneksi kaiken sen arvoista ❤
Nyt tässä kohtaa vielä oottaa oireita mutta veikkaan että jossain vaiheessa toivoo ihan toista :D
 
❤V A U V A 2021❤

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

21.10.2020 - Keskiviikko

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
Alinna86, ya 6/19, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
+ Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
-Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
Lillium, 9/20, 3. lapsi
Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
Loree, ya 12/20, 1.lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi Kiertopäivä

Jjenn...............................kp 34/29-33
Hisulius...........................kp 31/32-35
Rougemoux................kp 29/35
Soffia29.......................kp 28/28-30
Hamsteri20..................kp 27/27-28
Alinna86..........................kp 26/26
Enerisa3..........................kp 25/29-32
Nipsuneiti83.................kp 24/29
Mysteerio.......................kp 24/30
Paatuska........................kp 22/27
Toive23...........................kp 21/28
Elviira32...........................kp 21/29
Persikka123..................kp 20/32
Nuorena äidiksi.........kp 20/27
Eeva650..........................kp 19/28-42
Sinisilmät.........................kp 19/29
Brunet82.......................kp 18/28
Nobelius...........................kp 18/27
Lillium................................kp 16/29-31
Meemuli............................kp 15/30
Vihreähuone.................... kp 14/25
Kirjoh89..................................... Kp 10/28
Pandanen..........................kp 9/29-31
Chili..............................kp 9/28-29
Wbä.............................kp 8/26-28
Titi-Love.........................kp 8/28-30
Mansikka3......................kp 6/28
Aniaj.............................kp 6/28
Minttuni...........................kp 4/25
Huumis........................kp 2/28-30
Deneb............................kp 1/28-32

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Alinna86.....................................dpo 13
Hisulius........................................dpo 12
Soffia29......................................dpo 10
Toive23.......................................dpo 9
Elviira32.....................................dpo 6
Paatuska..................................dpo 5
Nobelius....................................dpo 4
Brunet82...................................dpo 4
Eeva650.....................................dpo 1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Eeva650 ja minttuni
@Alinna86 eli niinku tuo oli eiliselle eli tänään olisi kp18 ja dpo 4 ❤
Huomenta, Ihana lukea näitä plussauutisia kyllä❤ Tulee sellainen olo että kyllä tässä toivoa vielä on itselläkin. Olen pudottanut tässä mukavasti painoa ja mies tutkaillu samalla oman ruokavalionsa kuntoon vaikka hän ei ylipainoinen olekaan mutta syönyt aika epäterveellisesti. Hän pääsi masennuslääkkeistä eroon ja se on meille niin upea juttu❤ Kuulemma sekin on voinut vaikuttaa vauvayritykseen lääkärin mukaan .... heikentää jotenkin spermanlaatua kuulemma. Noh nyt sitten odotellaan...
Onneksi on töitä niiiiin paljon ettei ehdi liikaa velloa tässä vauvahaaveilussa:):X3:
Kukas meinaa seuraavaksi testata?❤
 
Mö sain tänään jonkun älyttömän idean testata herkällä testillä, kp 29/x ja negahan se oli. Niin kuin tiesinkin olevan. Ja jostain syystä tuli ihan järjetön suru ja ahdistus. Että ei meille toista lasta ole tulossa. Haluisin lapset pienellä ikäerolla, ja ahdistaa ja itkettää ja vituttaa kun ei onnistu. Ja eniten siinä ottaa päähän se, että kun tää hemmetin kroppa ei vaan toimi! Oon edelleen ihan varma, että en ovuloi ollenkaan, kun kierrotkin on ihan päin peetä. Pitkin kiertoo on ihan mitä sattuu kipuiluja liitoskivuista lähtien. Huomiselle varasin gynelle ajan, ihan vaan tarkistaan paikat muuten vaan. Mutta samalla vois kysästä, että missä tässä nyt mennään ja koska tää hormonitoiminta normalisoituu vai normalisoituuko ollenkaan.

Samaan aikaan poden valtavaa huonoa omatuntoa, että edes haluan lasta saatika suren kun ei tärppää/vaikuta olevan vielä mahdollista. Kun esikoinen on vasta vuoden ja maailman ihanin yksilö.
Kuulostaa ihan mun kirjoittamalta tekstiltä. Samoja fiiliksiä tuosta pienestä ikäerosta ja oon niin ärsyyntynyt kun kroppa ei toimi samalla tavalla kuin ennen ensimmäistä raskautta. Silloin oli melkein kellontarkka kierto ja tunsin aina ovulaatiokivut yms. Nyt kierto ihan mysteeri joka kuukausi.
Meillä vajaa vuoden ikäinen vasta esikoinen niin tuntuu kyllä sit pahalta kun niin kovasti jo toivoo toista raskautta vaikka tämä lapsi on niin rakas ja tärkein. Imetyksen lopettaminen vois auttaa kierron palautumiseen, mutta en koe sitä oikeaksi että "vien" esikoiselta pois jotain tärkeää seuraavan lapsen vuoksi eli näillä eväillä nyt mentävä.
 
  • Tykkää
Reactions: AnnMariii
Hei kaikki! Pitkään taustalla seuranneena ajattelin vihdoin liittyä joukkoon. Onnea kaikille plussanneille ja tsemppiä uudessa kierrossa oleville ❤

Omaa napaa: Olen itse 29 v ja mies 37 v. Meillä ya 10/19, huhtikuussa ollut keskeytynyt keskenmeno rv:lla 13. Kehitys oli päättynyt vko:lla 8. Nyt menossa yk 6 keskenmenon jälkeen. Toiveissa olisi niin oma tuhiseva nyytti! :love:Ja voi sitä pettymystä kun uusi kierto alkaa kaikkien kuviteltujen raskausoireiden ja testattujen raskaustestien (ja kuviteltujen haamujen) jälkeen.
Kierron pituus on yleensä 28/32, nyt menossa kp 1, eli kohta pääsee taas tikuttumaan ovulaatiota ja piinailemaan... :sneaky:
 
Hei kaikki! Pitkään taustalla seuranneena ajattelin vihdoin liittyä joukkoon. Onnea kaikille plussanneille ja tsemppiä uudessa kierrossa oleville

Omaa napaa: Olen itse 29 v ja mies 37 v. Meillä ya 10/19, huhtikuussa ollut keskeytynyt keskenmeno rv:lla 13. Kehitys oli päättynyt vko:lla 8. Nyt menossa yk 6 keskenmenon jälkeen. Toiveissa olisi niin oma tuhiseva nyytti! Ja voi sitä pettymystä kun uusi kierto alkaa kaikkien kuviteltujen raskausoireiden ja testattujen raskaustestien (ja kuviteltujen haamujen) jälkeen.
Kierron pituus on yleensä 28/32, nyt menossa kp 1, eli kohta pääsee taas tikuttumaan ovulaatiota ja piinailemaan...
Tervetuloa! Ja pahoittelut kkm:cry:
Meillä oli myös viikolla 12 sama juttu, niin osaan samaistua :cry:
Toivottavasti pian on teidän plussa kierto ja tsemppiä!❤
Haluatko tulla listalle? :)
 
Tervetuloa! Ja pahoittelut kkm
Meillä oli myös viikolla 12 sama juttu, niin osaan samaistua
Toivottavasti pian on teidän plussa kierto ja tsemppiä!
Haluatko tulla listalle?
Hei, voisin tulla! Yritän opetella vielä käyttämään tätä palstaa, eli antakaa armoa jos olen välillä hakoteillä teknisten asioiden kanssa...
Pahoittelut myös sinulle @Alinna86 menetyksestäsi ja plussatuulia! Kyllähän se kkm oli todella kova paikka meille, mutta ei tässä auta kun pitää toivoa yllä!
 
Vilkaisin eilen, että mikä olisi laskettu aika jos tästä kiersta tärppäis. Se menis heinäkuun loppupuoliskolle. Meillä on ennestään kaksi syksyn lasta, ja nyt olin haaveillut alkuvuoden vauvaa. Tää heinäkuu ois vielä ihan ok, mutta jos nyt ei tärppää niin en tiedä haluanko seuraavissa kierrossa yrittää. Ens vuoden elokuussa esikoinen aloittaa koulun, en todellakaan halua sekoittaa sitä hänelle uutta tilannetta hetkenä minä hyvänsä syntyvällä vauvalla. Ja tällä hetkellä harmittaa ihan älyttömästi ajatus, että kolmaskin lapsi ois syksyn murunen niin kuin aiemmat. Tosi typerää varmasti, ei syntymäajasta pitäis olla niin väliä. Mutta ilmeisesti oon typerä.
Onko teillä muilla ajatuksia siitä, koska ois hyvä/huono aika saada lapsi?
 
Mä oisin toivonut kevään vauvaa. Esikoinen on helmikuinen ja sekin oli tosi ok. En nimittäin hirveästi tykkäis olla viimesillään siinä kuumimpina kesäpäivinä :D Tää keskenmennyt ois ollut toukokuinen ja täydellinen laskettu aika. Mutta eipä näille sit mitään voi, tulee jos tulee ja koska tulee. Mutta ymmärrän siis täysin sun ajatukset siitä että kyllä tietyt ajankohdat vaan ihan oikeasti olisi parempia syntyä kun toiset..
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis
Hei, voisin tulla! Yritän opetella vielä käyttämään tätä palstaa, eli antakaa armoa jos olen välillä hakoteillä teknisten asioiden kanssa...
Pahoittelut myös sinulle @Alinna86 menetyksestäsi ja plussatuulia! Kyllähän se kkm oli todella kova paikka meille, mutta ei tässä auta kun pitää toivoa yllä!
Kyllä se otti koville meilläkin ja on varmaan loppuelämän mielessä, aika parantaa mutta unohtaa ei voi koskaan❤
Ilmeisesti teillä eka lapsi kyseessä? Lisäsin listalle :giggle:
 
Onnea @Alinna86! Toivottavasti tämä olisi teidän kierto, ainakin todella lupaavalta näyttää! :love: Ja tsemppiä teille kaikille uuteen kiertoon joutuneille sekä uusina listalle tulleille <3

Täällä edetään jännittäviä aikoja. Kuukautisten olisi pitänyt alkaa jo viime viikolla, mutta yhtään testiä en ole vielä tehnyt. Syynä se, että kovasti epäilen tämän kierron olevan samanlainen kiinnittymisyritys kuin viime kiertokin oli. Viime kuussa sain testeihin hailakkaa viivaa useamman päivän ajan ja reilun viikon myöhässä kuukautiset sitten alkoivatkin. Kuten silloin laitoin, tieto siitä, että edes jotain tapahtuu, oli helpottava (yritystä tätä ennen reilu puoli vuotta takana eikä edes päivää myöhässä olleita kuukautisia saldona). Nyt on kuitenkin hieman erilaiset fiilikset, sillä tämän kuun olot vastaavat aivat täysin viime kuuta - mikä tietysti aiheuttaa sen, että pelkään taas kemiallista. Mitään puhtaasti raskauteen viittaavaa oiretta ei ole näkynyt, oikeastaan ei ole mitään oiretta suuntaan tai toiseen. Olisi henkisesti helpompaa, jos kuukautiset alkaisivat ennen kuin ehtisin tehdä haaleaa testiä ja innostua siitä... Mutta kai se testi pitäisi vain tehdä alta pois, eihän tämä tällaisella jahkailullakaan miksikään muutu :D

Tulipas pitkä jaarittelu! Ketkäs muut täällä piinailevat parhaillaan? :unsure:
 
Yhteistyössä