Toiveissa vauva 2021

Minä vielä odotan kunnon lennokasta fiilistä, mutta paljon parempi jo nyt kuin viikko sitten. Silloin oli usean päivän kestänyt itkuisuus. Onneksi enää ei itketä. Tallettelutkin aloitettu, vaikka ovis vasta viikon päästä aikaisintaan.

Hoidoista. Olen menossa torstaina kp10 ultraan, jossa katsotaan mikä tilanne. Viime kierrossa ovisplussa kp13, se on aikaisin, mitä ollut. Voiko letrozolin kanssa käydä niin, että ovulaatio aikaistuu? Olisiko hyvä pidättäytyä pari päivää seksistä ennen tuota kp10 ultraa, jos näyttääkin, että ovulaatio on jo tulossa? Näin ajattelin, että varulta pitäis siinä pari päivää taukoa. Tai jos näyttää, että jo kp11 seuraavana päivänä pitää mennä uusiksi. Sitten onkin viikonloppu välissä. Toivottavasti ei tule ovisplussa esim perjantaina, sittenhän ei voida tehdä inssiä. No eipä ole kuukauden päälle, mutta olishan se kiva päästä..
Ja vielä jatkona edelliseen et jos tästä nyt uuteen kiertoon joutuu nii mulla on kans follikkeli ultra sit kp10-13, kun normaalisti ~kp16 eli oletusarvoisesti on jo ovis sit aiemmin tulossa. Toki vaatiihan se munasolu tietyn aikansa kasvaa et en usko et se ovis sulla ihan niin radikaalisti heittää taaksepäin ku mulla. Ja mä sanoisin et kannattaahan teidän harrastaa seksiä. Mitä enemmän siittiöitä nii eiköhän se oo sitä parempi? (Toki en tiedä mitä inseminaatioon omilla siittiöillä ohjeistetaan, mut kai teille olisi sanottu et ei seksiä jos ei sais). Voihan se olla et se on vaan tuo letrozol jota teillä tarvii että raskautuu (tää siis oli tuohon et jos ovis olis vklpn), toki toivotaan et pääsette pian inssiin!! :)
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Olipas taas monta sivua luettavana kun olen pitänyt taukoa täältä näiden omien vastoinkäymisten myötä. Tää viikko on ollut ensimmäinen viikko sitten juhannuksen jälkeen, kun pystyin olemaan täyden työviikon töissä, ilman sairaalassa käyntejä tai sairaslomaa..

Koronasta sen verran, että tällähetkellä itseäni suorastaan vain v*tuttaa se, et jos tulee uudelleen ja hoidot lyödään taas jäihin niin, en tiedä miten mielenterveyskestää vielä sitäkin vastoinkäymistä. Ehkä olen vähän itserakas kun ajattelen näin, mutta en varmaan tarpeeksi vielä nähnyt Koronan vakavuutta, kun asun sellaisessa paikassa että yhtää tapausta ei täällä eikä naapuri kunnissa/kaupungeissa ole ollut.

@minttuni tsemppiä sinne ekaan ultraan! Toivotaan et follikkeli ja limakalvo kehittyneet toivotulla tavalla. Mikäli miehen siittiöt hyvä laatuisia, niin mun mielestä ei kannata pidättäytyä seksistä kovin pitkäksi aikaa, vaikka tiedän että ainakin meillä inssiohjeistuksessa taidetaan suositella 3 tai 4 päivän pidättäytymistä, mutta ei kyllä olla kuin kerran sitä noudatettu ja aina siemenneste on ollut aivan A-luokkaa.

On myös mahdollista, että irrottavat munasolun irrotuspiikillä, silloin perjantaina mikäli näyttää et ovis osuis muuten viikonlopulle. Edellyttyäen tietenkin sitä että inssi onnistuu tehdä silloin perjantaina ja et follikkeli on jo tarpeeksi iso.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Voi aikaistua ovulaatio. En usko, että kannattaa pitää seksitaukoja, en ehkä saa kiinni, miksi se hyödyttäisi? Itse koen, että kun en koskaan tiedä tuleeko ovulaatio kp9 vai kp27 vai ollenkaan, on hyvä pumpata siementä sisään joka toinen päivä.
Lähinnä siksi mietin, että jos inssi pitää tehdä jo vaikka tuolloin kp10, että pitääkö se vähintään pari päivää pidättäytyä varulta. Mutta en tosiaan tiedä, voiko se niin vain yllättää ja sittenhän se selviää. Tuliski joku superovis :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Disco Volante
Kiitos kommenteista @Disco Volante @Tiukuna @Persikka123 Ennen inseminaatiota tulee pidättäytyä vähintään kaksi päivää muistaakseni vai oliko juurikin tuo 3-4vrk. Pitää kysyä siitä vielä sitten. Siksi mietin, että jos tulee jotenkin todella aikaisin ovulaatio. Yleensä tosin kp 16 ovulaatio, mutta viime kierrossa aikaisemmin.

Tsemppiä kaikille hoitoihin ja luomuyritykseen. Toivottavasti korona ei nyt iskisi uudestaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna
Onnea @Kikkakolmas !

Reilu 200km mp-terapiaa ja hillittömän iso suklaa-pähkinämuffinssi, niin alkaa mieliala taas nousta.
Siinä ajellessa mietin, että ei tainnut ne aspiriinit sopia mun keltarauhasalle, koska lämmöt eka nousi, mutta tippuivat liian ajoissa. Jätän ne siis tässä kierrossa ottamatta.

Tässä viime kierto, jossa aspiriinit mukana:


Ja ihan "luomu" kierto:
 
@Kikkakolmas Hurjasti onnea! :love:

@minttuni kyllä se ovis voi yllättää näissä hoidoissa. Kokemusta on! :sneaky:Kesäkuussa mulla tuli ovis viis päivää oletettua aikaisemmin, no olis just ultrassa 170 km päässä kotoa, yksin kun mies töissä. Oli perjantai ja kello 10, saatiin varattua inssi samalle päivälle. Miehelle soitin et lähtee töistä ajamaan sairaalalle 200 kilometrin päästä ja mahdollisimman nopeesti, kun siittiöthän pestään ennen inssiä niin siihen pitää varata pari tuntia enne ko itse toimenpide tehdään. Minä säntäsin vielä apteekkiin hakemaan pregnyliä, jonka sitten piikitin autossa keskellä kaupunkia. Oli toimintaa :LOL:
 
@Persikka123 kiitos, hyvä tietää siis, että ovulaatio voi yllättää hienoa, että saitte hoidettua inssin, vaikka tuli yllättäen. Toivottavasti pian teilleki tulisi toivottu lopputulos
Näin jälkeen päin kun ajattelee, nii olis ollu parempi jäytää välistä niin ei olis ollu kaikkea tätä säätöä ja tuskaa heinäkuussa. :(

Mutta innolla nyt odottelen kirjettä, kun lupasivat ajan sinne ivf:ään ens kuulle. En tiedä onko se sellainen virallinen ensimmäinen suunnittelu käynti ja joutuuko siitä vielä jonoon vai päästäänkö siitä sitten itse asiaan. Ollaan kyllä jo parilla kerralla käyty lääkäreiden kanssa läpi ivf hoitoja.. Kun vaan tuo korona pysyis poissa Toki myös kierron täytyisi palautua ennen sitä, vielä ei ole tullut kuukautisia ku:n jälkeen.
 
Näin jälkeen päin kun ajattelee, nii olis ollu parempi jäytää välistä niin ei olis ollu kaikkea tätä säätöä ja tuskaa heinäkuussa. :(

Mutta innolla nyt odottelen kirjettä, kun lupasivat ajan sinne ivf:ään ens kuulle. En tiedä onko se sellainen virallinen ensimmäinen suunnittelu käynti ja joutuuko siitä vielä jonoon vai päästäänkö siitä sitten itse asiaan. Ollaan kyllä jo parilla kerralla käyty lääkäreiden kanssa läpi ivf hoitoja.. Kun vaan tuo korona pysyis poissa Toki myös kierron täytyisi palautua ennen sitä, vielä ei ole tullut kuukautisia ku:n jälkeen.
Raskasta pettyä kerta toisen jälkeen, kyllä toivoisin teille jo onnistumista ❤ Voi kun tietäisikin etukäteen, riittääkö inseminaatiot vai heti ivf. Kunpa sitten ivf avulla teillä onnistuisi. Ja toivotaan todella, että korona ei ihan räjähdä käsiin.
 
Raskasta pettyä kerta toisen jälkeen, kyllä toivoisin teille jo onnistumista Voi kun tietäisikin etukäteen, riittääkö inseminaatiot vai heti ivf. Kunpa sitten ivf avulla teillä onnistuisi. Ja toivotaan todella, että korona ei ihan räjähdä käsiin.
Tätä samaa oon kans ajatellut. Että kuinka monta kertaa inseminaatio kannattaa tehdä ennen ivfää. Meilläkin kun jokainen inssi maksaa sen päälle tonniin. Kun tietäisikin tarvitseeko ivfää. Meidän klinikka oli onneks keväälläkin auki inseminaatioille niin ei varmastikaan heti tarvitsisi lopettaa/ laittaa hoitoja tauolle. Toivotaan kyl ettei kenenkään tarvitse ♥

ON: Mä taidan saada/joutua huomenna hakemaan ne letrot nyt oli kuppiin tullut punaista "limaa" joten eiköhän ne menkat oo alkamassa :( harmi et meillä oli kolmessa testissä aivan selkeä harmaa viiva. Ajattelin jo et ne olis ollut punertumassa :( no jos jotain positiivista haluaa siitä kaivaa niin reilun viikon päästä pääsee jo ultraan. Ei todennäköisesti tarvitse kolmea viikkoa odottaa seuraavaa inssiä. ♥

Mulle voi huomiselle päivittää kp1 ja ottaa pois piinailijoista :(
 
Tätä samaa oon kans ajatellut. Että kuinka monta kertaa inseminaatio kannattaa tehdä ennen ivfää. Meilläkin kun jokainen inssi maksaa sen päälle tonniin. Kun tietäisikin tarvitseeko ivfää. Meidän klinikka oli onneks keväälläkin auki inseminaatioille niin ei varmastikaan heti tarvitsisi lopettaa/ laittaa hoitoja tauolle. Toivotaan kyl ettei kenenkään tarvitse

ON: Mä taidan saada/joutua huomenna hakemaan ne letrot nyt oli kuppiin tullut punaista "limaa" joten eiköhän ne menkat oo alkamassa harmi et meillä oli kolmessa testissä aivan selkeä harmaa viiva. Ajattelin jo et ne olis ollut punertumassa no jos jotain positiivista haluaa siitä kaivaa niin reilun viikon päästä pääsee jo ultraan. Ei todennäköisesti tarvitse kolmea viikkoa odottaa seuraavaa inssiä.

Mulle voi huomiselle päivittää kp1 ja ottaa pois piinailijoista
Harmi, jos nyt vuoto alkaakin :( Hitsit tosiaan, kun ei voi tietää, kuinka kauan menee onnistumiseen. Onko lahjasoluhoidoissa jotain suositusta, että kuinka monta inssiä kokeillaan? Onko se myös sen 3-4 kertaa, vai? En ihan muista.
 
Harmi, jos nyt vuoto alkaakin Hitsit tosiaan, kun ei voi tietää, kuinka kauan menee onnistumiseen. Onko lahjasoluhoidoissa jotain suositusta, että kuinka monta inssiä kokeillaan? Onko se myös sen 3-4 kertaa, vai? En ihan muista.
Varmaan riippuen vähän ihmisestä niin 3-5 kertaa ehkä? En oo kysynyt tätä lääkäriltä ja taitaa olla aika yksilöllistä kuitenkin (ainakin netin perusteella)
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Varmaan riippuen vähän ihmisestä niin 3-5 kertaa ehkä? En oo kysynyt tätä lääkäriltä ja taitaa olla aika yksilöllistä kuitenkin (ainakin netin perusteella)
Meillä silloin kun aloitettiin insseillä oli puhe, et kokeilee sen 3 kertaa. Toki jokaisen kerran jälkeen pohdittiin vielä asiaa erikseen. Lopulta meille tehtiin viis inssiä, koska kolmesti on ollut jotain yritystä, eli kaksi kemiallista ja nyt tämä viimeinen kohdun ulkoinen ja nyt lääkäritkin olivat sitä mieltä että ivf. Mitään varsinaista syytä meidän lapsettomuudelle ei ole löytynyt.

Ensimmäisen inssin jälkeen verikokeissa selvisi, etten ollut ovuloinut ollenkaan irrotuspiikistä huolimatta. Muissa neljässä ovulaatio sitten tapahtui. Liekkö stressi aiheutti ekassa ovuloimattomuutta. Mikäli olisi ollut toinenkin ovuloimaton kierto ei inssejä olisi enää tehty.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni

Yhteistyössä