Toiveissa vauva 2021

Itsekin luulin aluksi, että jos on pitkä kierto, ovulaatiota ei tapahdu lainkaan, mutta se ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Jos luteaalivaihe on normaali (12-16 päivää), eikä ole erikoisia välivuotoja, todennäköisesti ovulaatio tapahtuu, vaikkakin myöhään. Sen sijaan jos luteaalivaihe jää lyhyeksi ja esiintyy erikoista tiputtelua, kierrossa voi olla häiriötä. Ovuloimattoman kierron jälkeen kuukautiset on yleensä runsaammat.
Minulla ovuloimattomien kiertojen jälkeen alkaa muutamia päiviä tiputellen, sitten vuotaa muutama päivä kunnolla - normaalisti menkat kestää 3-4vrk.
 
Onnea plussasta .
Mitenhän muuten nykyään tuo RFSU antaa paremman viivan kuin pc, kun ennen se oli toisinpäin, kun noita aiempia lapsia odotin. Silloin pc:n viiva oli jo punainen ja vahva kun taas RFSU oli vain viivanpaikka jos sitäkään.. kunhan pohdin..

Eka terolut otettu tänään, saas nähdä mitä ihania sivuvaikutuksia saan tästä lääkkeestä. Tänään oli hemmetin kipeä maha useamman tunnin, dpo2. En tiedä mitä oli, kerran eilen jo ultrassa näkyi keltarauhanen niin ei tämä voi olla rakkulankaan puhkeaminen
 
Aivan samaa oon miettinyt!
 
Mä huomasin jo helmikuussa saman, siksi molemmilla testaan, kun pc ei ole koskaan antanut kuitenkaan turhia viivoja. Testailujen jatkuessa se viivojen vahvuus sitten kääntyi viimeksi jossain vaiheessa toisinpäin, että pc antoi leffaviivat aiemmin kuin rfsu.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Täällä varmaan kemiallinen tai väärä plussa (lueskelin ClearBluen herkkien testien vääristä haamuista aika paljon netistä, hmm). Vaaleanpunaista tuhrua vessakäynnillä, toki pupuiltiin eilen illalla ja ehkä sekin voi limakalvoja ärsyttää, mutta en jotenkin jaksa enää uskoa mihinkään plussatoiveisiin... Ehkä ne menkat nyt alkaa!
Seuraavaan kiertoon siis. Tämä kkm:n jälkeinen kierto olisi, jos huomenna on kp1, 33 päivän mittainen. Ei pöllömpi, normisti 28!
 
vierailija
Onnea plussasta .
Mitenhän muuten nykyään tuo RFSU antaa paremman viivan kuin pc, kun ennen se oli toisinpäin, kun noita aiempia lapsia odotin. Silloin pc:n viiva oli jo punainen ja vahva kun taas RFSU oli vain viivanpaikka jos sitäkään.. kunhan pohdin..

Eka terolut otettu tänään, saas nähdä mitä ihania sivuvaikutuksia saan tästä lääkkeestä. Tänään oli hemmetin kipeä maha useamman tunnin, dpo2. En tiedä mitä oli, kerran eilen jo ultrassa näkyi keltarauhanen niin ei tämä voi olla rakkulankaan puhkeaminen
Tää oli kyllä hyvä tieto, koska mun luottotesti on ollu just pc, muutamia vuosia sitten ainakin. Silloin One step ei antanu kuin haamujen haamun, mut pc:ssä oli komeet viivat. Mut täytynee nyt kokeilla jotain muuta testiä (ellei menkat lauantaina ala) .

T: suurperheen äiti
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Minullakin huonoja uutisia. Eli mut voi poistaa plussanneista :(

Hcg vain jotain 1600 ja vähän päälle, piti niin kovasti stempata ettei itku tule, että tarkka lukemakin unohtui. Ei siis ole noussut tarpeeksi viime viikon maanantaista. Ensi viikolla aika poliklinikalle ultrattavaksi, käskivät hakeutua päivystykseen jos kipuja.

Kyllä rupeaa usko loppumaan tähän projektiin. Kuinka paljon pitää koetella, et ei enää jaksa taistella vastaan ja luovuttaa... :(
 
Minullakin huonoja uutisia. Eli mut voi poistaa plussanneista

Hcg vain jotain 1600 ja vähän päälle, piti niin kovasti stempata ettei itku tule, että tarkka lukemakin unohtui. Ei siis ole noussut tarpeeksi viime viikon maanantaista. Ensi viikolla aika poliklinikalle ultrattavaksi, käskivät hakeutua päivystykseen jos kipuja.

Kyllä rupeaa usko loppumaan tähän projektiin. Kuinka paljon pitää koetella, et ei enää jaksa taistella vastaan ja luovuttaa...

Voi ei, ihan hirveän suuret pahoittelut! <3

Jotenkin tää ryhmä pistää kaiken perspektiiviin - keskenmenot onkin tosi tosi yleisiä. Ei oo mitenkään kiveenhakattua, että plussa raskaustestissä tarkoittaisi väistämättä omaa pientä vauvaa 8-9 kk päästä.

Toivotaan meille kaikille onnellisia ja terveitä plussatuulia lähitulevaisuuteen <3
 
Onnea plussasta .
Mitenhän muuten nykyään tuo RFSU antaa paremman viivan kuin pc, kun ennen se oli toisinpäin, kun noita aiempia lapsia odotin. Silloin pc:n viiva oli jo punainen ja vahva kun taas RFSU oli vain viivanpaikka jos sitäkään.. kunhan pohdin..
saman olen huomannut. Ennen rfsu oli huonompi näyttämään viivat ja nyt km raskaudessa huomasin monen vuoden testien teko tauon jälkeen asioiden muuttuneen. Jotain muutosta tullut.
[/QUOTE]
 
Minullakin huonoja uutisia. Eli mut voi poistaa plussanneista

Hcg vain jotain 1600 ja vähän päälle, piti niin kovasti stempata ettei itku tule, että tarkka lukemakin unohtui. Ei siis ole noussut tarpeeksi viime viikon maanantaista. Ensi viikolla aika poliklinikalle ultrattavaksi, käskivät hakeutua päivystykseen jos kipuja.
:cry:
Kyllä rupeaa usko loppumaan tähän projektiin. Kuinka paljon pitää koetella, et ei enää jaksa taistella vastaan ja luovuttaa...
voi ei olen todella pahoillani :cry:
 
Voi ei, niin surullista ja raastavaa,pahoittelut ja voimia :cry::cry:❤
 
@mimmi92 Onnea ❤ Katoin listaa ja siellä lukee, et dpo7? :eek: Noin selvä plussa

@Persikka123 Voi ei, olen niin pahoillani :( Jospa kuitenkin kaikki olisi ok? Onhan toi lukema omaan korvaan kuitenkin parempi. Minulla oli hcg vain 236, joten siihen kun vertaa, niin tulos on paljon parempi. Toivon kovasti, että hcg nousee sinulla vain hitaasti ❤

On: voisiko joku ihana suomentaa tämän https://aijaa.com/xK7jBj .. Sen verran itse ymmärrän, että taaksepäin kallistunut kohtu :D Mut muu onkin sit o_O
Täällä vuotelee jo ovislimaa, kivan ajoissa. Tänään kävin myös hcg mittauksessa ja huomemma viim. kuulen tulokset. Kantaan ei oltu vielä merkitty.
 
@mimmi92 Onnea Katoin listaa ja siellä lukee, et dpo7? Noin selvä plussa

@Persikka123 Voi ei, olen niin pahoillani Jospa kuitenkin kaikki olisi ok? Onhan toi lukema omaan korvaan kuitenkin parempi. Minulla oli hcg vain 236, joten siihen kun vertaa, niin tulos on paljon parempi. Toivon kovasti, että hcg nousee sinulla vain hitaasti

On: voisiko joku ihana suomentaa tämän https://aijaa.com/xK7jBj .. Sen verran itse ymmärrän, että taaksepäin kallistunut kohtu Mut muu onkin sit

Endometrium on kohdun limakalvo. Siihen loppui sitten mun ymmärrys lääketieteen sanastosta :D mulle lääkäri sanoi että kuukautiset alkaa kohta, kun endometrium oli 11,2 mm paksuudeltaan.

Edit simplex-kysta ilmeisesti hyvälaatuinen toiminnallinen kysta joka todnäk häviää itsestään? :) Ovariot tarkoittaa munasarjoja.

Toi fossa... mikälie, veikkaisin että tarkoittaa vatsaontelossa ei nestettä.
 
Viimeksi muokattu:
Ärsyttää aivan suunnattomasti tää kuumeinen olo ja koko ajan voimistuva jano. Eihän jano voi olla pms-oire? Vai onko mulla yhtäkkiä myös diabetes eikä raskaus? Vaaleanpunainen tuhrukin oli vain parin vessakäynnin aikainen juttu, nyt sekin toistaiseksi loppu, mut muuten ihan älyttömät menkkaolot.
 
Endometrium on kohdun limakalvo. Siihen loppui sitten mun ymmärrys lääketieteen sanastosta mulle lääkäri sanoi että kuukautiset alkaa kohta, kun endometrium oli 11,2 mm paksuudeltaan.
Ja mä luulin, et ku hoitaja soitti ja puhu jotain endosta, et mulla on endometrioosi :D Hyvä minä :D :D
Miten tuo mun limakalvo on sit noin ohut ollut :eek: Jos sulla 11.2mm ja menkat alkamassa..
 
Minullakin huonoja uutisia. Eli mut voi poistaa plussanneista

Hcg vain jotain 1600 ja vähän päälle, piti niin kovasti stempata ettei itku tule, että tarkka lukemakin unohtui. Ei siis ole noussut tarpeeksi viime viikon maanantaista. Ensi viikolla aika poliklinikalle ultrattavaksi, käskivät hakeutua päivystykseen jos kipuja.

Kyllä rupeaa usko loppumaan tähän projektiin. Kuinka paljon pitää koetella, et ei enää jaksa taistella vastaan ja luovuttaa...
Voi ei, pahoittelut!! Oliko sulla muitakin oireita ettei ois kaikki hyvin?

Mullakin vähän huolta, on ollut pientä vuotoa, mutta hcg oli noussut ihan odotetusti. Eli ihan ei voi pilvilinnoihin vielä siirtyä nautiskelemaan, varhaisultraankin kolmisen viikkoa vielä...
 
Kuiva suu oli 2020 ryhmässä olevalla raskausoire Mulla se kuiva suu oli yhdessä kierrossa, mut ei siitä plussaa tullut
Joo, en jaksa ollenkaan uskoa raskauteen tästä kierrosta, kun testitkin tosi haamuhaaleita (ja digillä selkee nega) ja CB:llä ilmeisesti voi tulla vääriä plussia. Siksi turhauttaa kun on ihan sellaisia oloja kun aiemmissa raskauksissa.

Tarvin selkeesti jotain muuta ajateltavaa ja tekemistä nyt :D
 
Joo, en jaksa ollenkaan uskoa raskauteen tästä kierrosta, kun testitkin tosi haamuhaaleita (ja digillä selkee nega) ja CB:llä ilmeisesti voi tulla vääriä plussia. Siksi turhauttaa kun on ihan sellaisia oloja kun aiemmissa raskauksissa.

Tarvin selkeesti jotain muuta ajateltavaa ja tekemistä nyt
Se on kyllä jännä, että keho tuottaa vauvankaipuussa vaikka ja minkälaisia oireita :cautious:
Osaispa vaan heittää ne ajatukset mäkeen ja olla, et ei tietäiskään yrittävänsä :D Mä heitin pyyhkeen kehään viime kierrossa ja plussa tuli (selkeästi vaikutusta) mut harmi, kun ei pysynyt kyydissä mukana. Nyt sit on taas sillä meiningillä, et ois muka vasta aloittanut yrityksen eka kertaa ja osaako ajatella muuta kuin keskenmenoa ja mahdollista pikaista uutta raskautumista? No EI :cautious::devil:
 
Se on kyllä jännä, että keho tuottaa vauvankaipuussa vaikka ja minkälaisia oireita
Osaispa vaan heittää ne ajatukset mäkeen ja olla, et ei tietäiskään yrittävänsä Mä heitin pyyhkeen kehään viime kierrossa ja plussa tuli (selkeästi vaikutusta) mut harmi, kun ei pysynyt kyydissä mukana. Nyt sit on taas sillä meiningillä, et ois muka vasta aloittanut yrityksen eka kertaa ja osaako ajatella muuta kuin keskenmenoa ja mahdollista pikaista uutta raskautumista? No EI
No siis juuri näin :D miten voi olla niin vaikeaa vaan tjottailla, kun järkikin sanoo että rennommalla mielellä tärppää paremmin...
 
  • Tykkää
Reactions: Kasikuus
@mimmi92 Onnea Katoin listaa ja siellä lukee, et dpo7? Noin selvä plussa

@Persikka123 Voi ei, olen niin pahoillani Jospa kuitenkin kaikki olisi ok? Onhan toi lukema omaan korvaan kuitenkin parempi. Minulla oli hcg vain 236, joten siihen kun vertaa, niin tulos on paljon parempi. Toivon kovasti, että hcg nousee sinulla vain hitaasti

On: voisiko joku ihana suomentaa tämän https://aijaa.com/xK7jBj .. Sen verran itse ymmärrän, että taaksepäin kallistunut kohtu Mut muu onkin sit
Täällä vuotelee jo ovislimaa, kivan ajoissa. Tänään kävin myös hcg mittauksessa ja huomemma viim. kuulen tulokset. Kantaan ei oltu vielä merkitty.
Joo siis tuo on flo mukaan (aamulämmöt). Omien tuntemusten mukaan olisi dpo 9 menossa. Toissapäivänä lämmöt tipahti ja tuli tippa verta (kiinnittyminen?). Ja nyt oon jo ihan varma että jossain johtimessa kiinni kun näin aikaisin näkyy jos ei dpo enemmän
 
Yhteistyössä