Toiveissa vauva 2021

Tuli tässä ykskaks mieleen, että millaisia teillä muilla on oviskivut? Itselle nämä ovat siis ihan uusi juttu. En muista, että tällaista olisi ollut silloin teininä ennen kuin aloitin pillerit ja pillereiden aikana ei tietenkään ollut, kun ei ollut ovulaatiotakaan. Nyt näissä kahdessa kierrossa pillereiden lopettamisen jälkeen minulla on ollut ovulaation aikaan useamman päivän kestävä kipu alavatsalla. Kipu alkaa pari kolme päivää ennen ovulaatiota ja se ei ole selkeästi kummallakaan puolella, vaan tuntuu tasaisesti koko alavatsalla hieman häpyluun yläpuolella. Tyypiltään kipu on kivistävää/ jomottavaa. Ei kovin kovaa kipua, mutta kuitenkin sellainen jonka melkein koko ajan huomaa ja joka vähän ärsyttää. Mietiskelin vain, että onko tämän tyyppinen, pitkään jatkuva kipuilu edes lainkaan normaalia. Koska tietystihän minä nyt mietin kaikkea mahdollista mikä voi olla pielessä niin kauan, kun en tiedä näyttääkö kaikki olevan ok vai ei. Pitäisi varmaan keksiä jotain muutakin elämää :D
Minäkään en ovista ole tuntenut ennen yrityksen aloittamista. Ja kuitenkin nyt jo vuosia ilman ehkäisyä, ja ennen e-pillerien aloittamista vuosia menkat. Että kai siellä ovulaatio joskus tullut. Mutta en ole vain osannut kiinnittää huomiota. Minulla on kuitenkin aina ollut epämääräisiä mahakipuja, nyt ymmärrän, että ne tulee aina samaan aikaan. Eli siis ovulaatio voinut olla aiemminkin syynä kipuihin. Nyt vaan huomaan selkeämmin. Minä käytän harvoin särkylääkettä, mutta tässäkin kierrossa ovulaation aikaan oli todella kovat kivut, esim lenkillä kävellessä sattui koko ajan. Mutta menee kyllä sitten itsestään ohi. Luulen ja toivon, että on ihan normaalia :D
 
Mua edelleen mietityttää se selkä/alavatsakipu. Selkäkipu loppui tänään lähes kokonaan, kun menkat alkoi kunnolla. Kesti siis aaltoilevasti reilu 2vkoa. Voikohan olla ollut joku kysta, joka on puhjennut? Oli kyllä välillä tosi kipeä. Mulla on ollut joskus aiemminkin ja puhjennut kivuliaasti. Kummallinen ja erilainen kierto oli kyllä tuo edellinen. Toivon ettei tuo selkäkipu tule enää takaisin.

Oon kyllä itsekin miettinyt että kävisin yksityisellä ultrassa tutkituttamassa onko kaikki hyvin.
Esikoista yrittäessä olin juuri varannut ajan tutkimuksiin, oisko yk 14 ollut sillon jo menossa, mutta sitten sainkin juuri plussan testiin. Muistan itsekin hyvin tuon, kuinka sitä kierto toisensa jälkeen turtuu pettymyksiin ja vaikka sitä plussaa aina odotti, niin samalla pessimisti sisällä huusi että miksi nyt muka onnistuisi.. Vähän sama fiilis hiipii nytkin mieleen ja ikää on jo kuitenkin 10 vuotta enemmän.
Minulla oli kysta munasarjassa syksyllä -20,viime keväänä kierukan poiston yhteydessä kystiä ei näkynyt. Se kystan puhkeaminen oli todella kivuliasta selkä ja vatsakipua, repi peräsuolessa asti :(
 
tänne voisi päivittää kp1 :/ Noin jäi 24 päivään tämäkin kierto, taidan pyytää gynen mielipidettä, josko itsekin tarvisin keltarauhashormonia loppukierrolle letrojen kaveriksi, luteaali jää n 10 päivään ja kierto lyhentynyt usealla päivällä. Tai sit auttaisikohan pienempi letroannos, hmm.......harmittaahan tää vaikka tiedossa oli, tsemppiä muillekin uuteen kiertoon joutuneille <3
Tsemppiä uuteen kiertoon ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: chili_
Taitaa olla itsensä kiusaamista, mutta kävin kurkistamassa vuoden 2021 äitiys pakkauksen .
Olisi niin ihana päästä hypistelemään niitä vaatteita ja pukemaan ne vauvan ylle ❤

Viimeisin vauva uutinen alkaa vähän helpottaa...haastavaa tulee kyllä olemaan jatkossa, kun ei haluaisi kuulla niitä odotus juttuja yms..kun itse yrittää vauvaa:/ tämä ihminen ei voi edes arvata millaisen tunne myrskyn ultra kuvan esittelyllä sai aikaan :( olisi tehnyt mieli avautua,että me on yritetty kohta vuosi vauvaa ja se kuva "satutti" siinä hetkessä:(
 
Täälä yksi kuumeilija
Tämä kierto oli outo..toki en ole ehtinyt saamaan kuin kahdet kuukautiset edellisen syntymän jälkeen..
Ensiksi noin puolivälissä ovistikku oli melkein plussa ja pari päivää siitä tuli tihruvuoto ja ajattelin, että ovulaatio oli tapahtunut.
Siitä pari päivää niin tulikin SUPERvahva ovisplussa (pupuilua) ja nyt dpo 2 tai 3 meneillään ja olo aivan kaamea. Väsymys todella kova. Vetämätön olo koko päivän vaikka ole nukkunut. Nännit kipeät kun vauva rinnalla
Turvotus sentään lähti joka kesti yli viikon
Kohtalotovereita?
 
Muita loppukierron piinailijoita? Täällä kp 29, harmittaa kun ei tässä kierrossa tullut tikutettua/pistettyä ylös oletettua ovista niin dpo:sta ei tietoa. Välillä sellainen olo että menkat alkaa, välillä taas ei mitään. Testaillut olen viikon alusta lähtien puhdasta negaa, tää tietämättömyys ei vaan oo mun juttu, alkaisi vaan ne kuukautiset jos on alkamassa. xD
 
Muita loppukierron piinailijoita? Täällä kp 29, harmittaa kun ei tässä kierrossa tullut tikutettua/pistettyä ylös oletettua ovista niin dpo:sta ei tietoa. Välillä sellainen olo että menkat alkaa, välillä taas ei mitään. Testaillut olen viikon alusta lähtien puhdasta negaa, tää tietämättömyys ei vaan oo mun juttu, alkaisi vaan ne kuukautiset jos on alkamassa. xD
Mulla sama tilanne, negoja testattu, tänään kp 28. En myöskään tikuttanut ovista mutta lämmöistä/oireista päätellen se mielestäni kuitenkin ois ollut.
Su. Testaan uudestaan ellei menkat ala.
 
Vierailija
Täälä yksi kuumeilija
Tämä kierto oli outo..toki en ole ehtinyt saamaan kuin kahdet kuukautiset edellisen syntymän jälkeen..
Ensiksi noin puolivälissä ovistikku oli melkein plussa ja pari päivää siitä tuli tihruvuoto ja ajattelin, että ovulaatio oli tapahtunut.
Siitä pari päivää niin tulikin SUPERvahva ovisplussa (pupuilua) ja nyt dpo 2 tai 3 meneillään ja olo aivan kaamea. Väsymys todella kova. Vetämätön olo koko päivän vaikka ole nukkunut. Nännit kipeät kun vauva rinnalla
Turvotus sentään lähti joka kesti yli viikon
Kohtalotovereita?
Kuulostaapa samalta kun itsellä viime syksynä :D Mulla ehti olla kahet kuukautiset synnytyksen 2/20 jälkeen ja täysimetin sillon vielä 6kk ikästä vauvaa. Koitin sillon metsästää ovista tikuttamalla, en kunnon plussaa saanu kiinni mutta siinä kierrossa oli ihan kamalat oviskivut. Sen jälkeen alko imetys sattua tosi paljon ja kauhea väsy iski, sitä sitten ihmettelin loppukierron, plussahan sieltä tuli <3 Jospa oisit raskaana :)

Tupsupipo25 & pallero Rv 30+0
 
Minä kävin myös katsomassa äitiyspakkauksen. Olen tykännyt viime vuosien pakkauksista, että silmää miellyttää. En tiedä, onko toimivia ja hyviä, kun ei lapsia ennestään. Mutta on aiemmin näyttänyt kivoilta, ja niin näytti nytkin. Parina vuonna olleet karhuteemaiset jutut olisivat kyllä meille olleet oikein osuvia, mutta tässäkin uudessa oli ihana kuoseja ja värit oli kaikki ihania. Okei, en ole kovin tarkka, tykkään tosi monista asioista. Voisikohan olla mahdollista saada tuo pakkaus. Ilmeisesti vaihtelee vuosittain, missä kohtaa edellinen loppuu ja uusi alkaa jako. Uutisissa sanottiin, että pian alkaa tämän 2021 jako. No sen näkee sitten, jos joskus vauva tulee. Tulispa ❤
 
Tuli tässä ykskaks mieleen, että millaisia teillä muilla on oviskivut? Itselle nämä ovat siis ihan uusi juttu. En muista, että tällaista olisi ollut silloin teininä ennen kuin aloitin pillerit ja pillereiden aikana ei tietenkään ollut, kun ei ollut ovulaatiotakaan. Nyt näissä kahdessa kierrossa pillereiden lopettamisen jälkeen minulla on ollut ovulaation aikaan useamman päivän kestävä kipu alavatsalla. Kipu alkaa pari kolme päivää ennen ovulaatiota ja se ei ole selkeästi kummallakaan puolella, vaan tuntuu tasaisesti koko alavatsalla hieman häpyluun yläpuolella. Tyypiltään kipu on kivistävää/ jomottavaa. Ei kovin kovaa kipua, mutta kuitenkin sellainen jonka melkein koko ajan huomaa ja joka vähän ärsyttää. Mietiskelin vain, että onko tämän tyyppinen, pitkään jatkuva kipuilu edes lainkaan normaalia. Koska tietystihän minä nyt mietin kaikkea mahdollista mikä voi olla pielessä niin kauan, kun en tiedä näyttääkö kaikki olevan ok vai ei. Pitäisi varmaan keksiä jotain muutakin elämää
Mulla on ainakin ihan jäätävät oviskivut ja varmasti endo niitä pahentaa. Jo pari-kolme päivää ennen alkaa alaselän kipuilu/jumi ja sit kunnon jomottelua on samalta tuntuvaa ku et menkat alkais. Aina enemmän viel sillä puolella mistä irtoo. Välillä oikee aina vihlasee eli ei tarvi mun kyl tikutella ku tuntee selkeesti millon on tulossa ja viimestään limoista näkee varmistukseksi et ees jotain positiivista kaameista kivuista:ROFLMAO:
 
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi PUNAISELLA Ilmoitathan
PUNAISELLA päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

13.3.2021 Lauantai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Zanma,ya 10/16, 1.lapsi
Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
+ Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
+ Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
+ Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
+ Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20, 5.lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
+ Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
+ Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ Rust ya 5/20, 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
+ Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
+ Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Coguine, ya 7/20, 2. lapsi
Ewa87, ya 7/20, 2. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
+ nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
+ 5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
+Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
+ Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
SandraB, ya 10/20, 2. lapsi
+ Kimallus, ya 10/20
Toivojatintti, ya 10/20, 2. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
+ Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi
+ Rosmarin, ya 11/20, 3.lapsi
Daisy01, ya 11/20
Lavender_,ya 12/20
Nuunuu-84, ya 12/20
+ Huuma 40+,ya 12/20
Samppa40,ya 12/20, 3.lapsi (miehen 1. lapsi )
Scarletta, ya 12/20, 1.lapsi
Sdff, ya 1/21, 2.lapsi
+ Liilja, ya 1/21, 3.lapsi
Toiveikas1992, ya 01/21, 1.lapsi
Jennie_, ya 2/21, 1.lapsi
Neitperhoinen, ya 2/21, 5.lapsi
Äitionnellinen ,ya 2/21? 3. lapsi
Hulda_84 ,ya 2/21? 3. lapsi
Marsku88 ,ya 2/21, 3. lapsi
Alocasia,ya 2/21, 2. lapsi
Leonida, ya 2/2021, 1. Lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Wanti.........................kp 70/35-48
Toivojatintti............kp 69/31
Toive23.......................kp 61/27
Neitperhoinen...........kp 59/30-31
Daisy01.........................kp 45/34
Lavender_...................kp 37/25
Marsku88..................kp 30/?
Persikka123.............kp 30/33
Alocasia....................kp 29/?
Mamtobe................kp 26/28
Leonida...................kp 25/30
Toiveikas1992.....kp 24/28-36
Jennie_................kp 19/31?
Minttuni................kp 19/25
Kirjoh89...............kp 17/28
Ewa87...................kp 15/28
Scarletta.............kp 14/27-28
Sinisilmät......…kp 14/30
Krippis...........kp 11/22-24
Meemuli............kp 11/35-43
Nuunuu-84..........kp 9/30
Petronella09.........kp 4/25-27
Hulda_84..............kp 4/26-30
Iinanen....................kp 3/23-24
SandraB...................kp 3/26
Chili_..........................kp 2/28-29
Suhveli.....................kp 1/27

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Toive23...........................dpo 49
Wanti.............................dpo 48
Äitionnellinen........dpo 34
Persikka123....dpo 11
Leonida............dpo 9
Minttuni............dpo 5
Kirjoh89..........dpo 2
Jennie_...........dpo 1
Scarletta.........dpo 1

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Heippa ja halaukset kaikille, sekä iloon, että suruun ja turhautumiseen.

Täällä yk4 meneillään ja kuten muutama muukin teistä mainitsi, olen minäkin oppinut tunnistamaan ovulaation paremmin ja paremmin joka yrityskk. Testasin taas ovun CB:n digillä, koska se on niin selkeä. Hymynaaman sain torstaina, eli tänään dpo1 ja kp14/27-28. Eilen viilteli alavatsaa vasemmalta puolelta ihan huolella muutaman tunnin ja maha on turvonnut kuin ilmapallo. Kuten täällä oli puhetta, tunnistan myös tuon turhautuneen ja masentavan tunteen, jos pupuilut ei syystä tai toisesta onnistu juuri silloin kuin itse on suunnitellut. Olen koittanut kuitenkin ajatella, että semmoista elämä on ja raskaudun kun mun keho on siihen valmis.
Tsemppiä, iloa ja hyvää mieltä kaikille ja kiitos myötäelämisestä joka ikiselle teistä!
 
pahoittelut @suhveli :( ❤

Mitä teille kuuluu näin lauantaina?

Minulla ärsyyntynyt olo. Töissä tökki ja tuli ahdistunut olo, kun heräsi epäilys työkaverin raskaudesta. Kuten ennenkin täällä todettu, onnellinen on toisen puolesta. Piinaavaa, kun tulee ajatus, odottaa vain että milloin uutinen tulee. Ja toisaalta sitten jos ei kuulukkaan mitään, niin jotenkin hävettää jopa, kun aina lähtee kierroksille ja luulee vaikka mitä itse. Kun tietenkin toivon, että lasta toivovat lapsen saavat. Toki en tästä työkaverista tiedä, haluavatko enää lisää lapsia. Mutta siis aivan pienestä lähtee ajatukset laukkaamaan ja ärsyttää oma tilanne todella paljon. Pms-oireitako.
 
Täällä siivottu koko päivä ja leivottu :) Vaihdettu järjestystä ja käyty ostamassa uusia ihania sisustusjuttuja! (Siis mikä pesänrakennus vietti) Hirveen outo energia päällänsä :D
Menkat 3päivää nyt myöhässä, ja luulisi et olis ranteet auki fiilis jos menkat tekisi tuloaan.
Tein testinkin kun mieli taas aatteli et jokohan näkyis se toinenkin viiva ja kun olo on tosiaan outo mut ei tullu ku yks viiva, huoh.
Alkais sit se vuoto, mul ei oo ikinä myöhässä paitsi esikoisen raskaudessa jolloin tein plussan kun menkat 4päivää myöhäs mikä ois siis huomenna.
 
Mä odottelen et menkat alkaisi. En oo tiistain jälkeen testannut (nyt kp45/34) mutta tosiaan tuskin raskaana olen. Taidan huomenna kuitenkin testata. Ärsyttää että ekaa kertaa ikinä (no kahteen vuoteen) kiero heittää häränpyllyä, just kun on vasta aloitettu yritys. Toivottavasti tää oli vaan joku satunnainen häiriö eikä mitään pysyvää/vakavaa. Tällä viikolla ollut pms-oireita ja tänään ihan aavistuksen menkkakipujen kaltaista eli jospa ne sieltä alkais! :)
 

Yhteistyössä