Minä en tunne koskaan minkäälaisia ovulaatiokipuja tai -tuntemuksia, mitä olen osittain ihmetellytkin koska muuten kyllä luteaalivaiheessa välillä jomottelee ja menkat itsessään on todella kivuliaat (nimimerkillä 5 panadolia jo takana, eilen illalla alkoi vuoto ilman etukäteiskipuja). Pitäisi ostaa taas buranaakin kaappiin, ei tuo panadol oikein meinaa potkia, vaihdoin siihen vain varmuuden vuoksi yrityksen alettua.
Jshanti88: Luulen, että lähes kaikilla on joskus epävarmuutta! Itse olen ollut "lapsikuumeinen" (en välitä käyttää vauvasanaa, koska ihan oikeasti haaveilen jopa murkkuajasta oman lapsen kanssa...
) ihan nulikasta saakka ja lähipiiri on kovasti kummastellut, miten en alkanutkaan jo kymmenen vuotta sitten lisääntyä. Olen saanut lainailla sukulaislapsia
Itselleni pelkkä halu ei ole koskaan ollut tarpeeksi iso motiivi, vaan nimenomaan piti löytää se oikea isäehdokas (jota en sitäkään etsimällä etsinyt, olen aina ajatellut hankkivani sitten vaikka yksin tai adoptoivani) ja saada elämäntilanne muuten sopivaksi lapsen tulolle. Osittain siksi tuntuukin raskaalta tämä yrittäminen, kun tuntuu että on niin kauan jo odottanut ennestään ja toisaalta pelottaa, että odotinko liian kauan jos jotain on vialla.
Tuosta elämäntilanteesta en kyllä tiedä onko kellään koskaan "täydellinen": aina varmasti voisi olla taloustilanne parempi, olla ehtinyt matkustella kahdestaan hieman enemmän tms tms. Mies saa välillä erityisesti näitä "matkustuskohtauksia", mutta itse olen vakaasti päättynyt että kyllä sitä lapsenkin kanssa tullaan matkustelemaan, kaikki on järjestelystä (ja kärsivällisyydestä
) kiinni
Itselläni ei ollut epäilyksiä ennen kuin ensimmäistä kertaa oikeasti totesin, että saattaisin olla raskaana, jolloin iski hetkellinen "paniikki"
Ensimmäistä kertaa sitä tosissaan sisäisti, kuinka koko elämä tulee muuttumaan. Ja itselleni suurin oivallus oli se henkinen puoli, kuinka sitä loppuelämän tulee olemaan huolissaan jostakusta (tokihan sen kanssa oppii elämään, kuulemma
) ja pohdiskelin sitä, onko enää millään muulla "väliä" samalla tavalla kun lapsen saa. Lähinnä mietin erityisesti omia opiskelujani, että pysyykö motivaationi. Aiemmin en ole sitä kyseenalaistanut, sillä lähipiirissäni on paljon loistavia esimerkkejä opiskelun ja äitiyden yhdistämisestä. Olen ajatellut että "ensihuuman" jälkeen sitä alkaa kyllä kaipaamaan taas jotain muutakin sisältöä elämään kuin vauva-arki. Te, joilla on jo jälkikasvua ennestään osaisitte varmaan antaa enemmän insightiä kuinka se ensimmäinen mullistaa elämää?
Täällä tosiaan nyt
kp 2, yk 9 ja nyt koko syksyn perusteella kierron pituudenkin voi tiputtaa
23-25. Päättynyt kierto oli 24 päivää, edellinen 23, sitä edellinen 25 jne. Päivällä heittää aina vierekkäiset kuukaudet eli suht säännöllinen, kesällä oli kuitenkin tosiaan vielä 27 päivääkin. Tuntuu kamalan lyhyeltä tuo nykyinen kierto, mutta googlen ihmemaailman perusteella lyhyeksi ei oikeasti kuitenkaan lasketa kuin alle 21 päivän kierto...? Luteaalivaihe pysyy 12 päiväisenä (minkä pitäisi senkin olla kai riittävä kun yli 10 päivää?) mutta follikulaarivaihe ailahtelee hieman oviksen mukaan.