E
ei jaksa ainaista naljailua
Vieras
Eli tilanne se että olin pitkä aikais työtön ja pääsin töihin, työkkärin kautta sellaiseen yhdistykseen mutta kuitenkin
saan nyt kunnon palkkaa, työnantaja saa jonkun tuen minusta ja työnantaja maksaa siis ihan palkkaa, no vaikka vaan sen 1300e kk ja 8h on tuntimäärä pv.
Äitini naljailee minulle jatkuvasti että en ole oikeissa töissä ja ei tuo ole mitään normaalia työtä jne kun sain paikan ihan vaan työkkärin kautta ja oikeista töistä saa oikeaa palkkaa ja ei niitä työkkärin kautta edes haeta.
Kaikille sukulaisillekin äitini on kovaan ääneen muistanut mainostaa että ei usko minun olevan töissä ja puhun sontaa sillä en ole oikeasti töissä.
Nyt äitini pääsi -töihin- kuten hän kehuu,
hän on päivässä 4h sellaisessa työttömien pajassa, hän saa kelasta sen normaalin päivä rahan ja siihen päälle ylläpitokorvauksen ja nyt äiti suuttui kun sanoin ihan tahallani hänelle viikonloppuna
että sano sitten kun olet oikeissa töissä ja tuohan on vaan tuollaista kuntoutus harraste toimintaa lähinnä eikä kunnon töitä.
Kyse siis siitä että minun pitäsi yhtä sukulaista auttaa koska en ole töissä (äitin mielestä siis)
ja äiti ei voi tätä sukulaistamme auttaa kun hän kuitenkin käy jo töissä ja ei työpäivän jälkeen jaksa mennä ja minulla kun ei ole kunnon töäitä niin voisin kuulemma mennä.