Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

Onko täällä muita joiden nipt kösitelöään Tyksissä? Olen siis itse Oulusta ja näytteen annoin täällä labrassa 26.12, ilmeisesti sitä on alettu käsitellä 28.12 ja tulokset luvattiin viimeistään 7.12 .Kauanko teillä on kestänyt tuloksissa? Ei millään tahdo pääkoppa kestää odottelua itsenäisyyspäivän yli.
 
  • Tykkää
Reactions: Elemeri
Aarni: Olin niptissä Tyksissä to 22.11. ja sain tulokset pe 30.11. Muistaakseni minulle sanottiin niin, että jos käy Tyksissä nipissä alkuviikosta (ma-ke ennen puolta päivää), tulokset voivat tulla saman viikon pe, muussa tapauksessa vasta seuraavan viikon pe.
Voisiko asiaan (pidempään käsittelyaikaan) vaikuttaa se, että että näytteesi on lähetetty muualta...?
 
Hei kaikki.

Olen seuraillut tätä foorumia koko päivän itku silmässä. Olen noin rv12 ja tänään soitettiin neuvolasta, että on 1/5 mahdollisuus että sikiöllä on edwardsin syndrooma. Tämä on toinen lapsi ja olen 26 vuotias. Ensimmäinen ultra oli viime perjantaina ja siinä ei näkynyt mitään poikkeavaa, ei niskaturvotusta ja elimetkin kasvaneet normaalisti. Sikiö liikkui myös paljon. Ainut mikä silloin itseäni epäilytti, sikiö vastasi silloin 11+4 kun sen piti olla 13+2. En vieläkään voi uskoa tuota 1/5 mahdollisuutta. Jotenkin tuntuu, että onko meillä mitään toivoa, että lapsi on terve. Ihan kamalaa odottaa ensi viikon keskiviikkoon, jotta saadaan verikokeen tulos. Jos tulos on positiivinen, niin sitten pitää ottaa näyte lapsivedestä ja tutkia kromosomit. Tää on niin tuskasta
 
Olen pahoillani! Teilläkin tuskainen odotus tiloksista edessä. Halaus.

Millaiset veriarvot sinulla oli seulatutkimuksessa?
 
Oma-kannasta löysin tällaiset kun ei tullut mieleenkään niitä silloin kätilöltä kysyä.

S-PAPP-A 14mU/l
S-hCG-B-V 2.53ug/l
PAPPA korjattu MoM 0.05
hCG-B-V korjattu MoM 0.04
NT korjattu MoM 0.47

Osaatko sanoa mitä nää tarkottaa? Oon yrittäny googlettaa mutta en vaan tajua...
 
Noiden mom-arvojen tulisi olla mahdomahdollisimman lähellä yhtä (1). Down-riskiä lisää korkea hcg (itselläni 2,68 Mom) ja vastaavasti matala pappa (mulla 0,49 mom). Sinun molemmat arvosi ovat hyvin matalat, siitä johtunee tuo korkea riskilukema nimenomaan edwardsille jossa molemmat arvot tyypillisesti ovat matalat. Veriarvot eivät todellakaan ole mikään absoluuttinen totuus asiaan, mutta sinun arvosi ovat hyyyvin matalat. Enempää en osaa sanoa voiko arvojen mataluus johtua muusta kuin sikiön kehityshäiriöstä.
 
Kiito

Kiitos vastauksesta. Huonoltahan tuo näyttää Harmi kun en oikein mistä löydä tietoa alhaisin viitearvoihin ja edwardsin liittyen. Osaatko sanoa miksi ei suoraan oteta näytettä lapsivedestä tai istukasta, että saataisiin selville nuo kromosomit? Nyt pitää reilu viikko odottaa verikokeen tuloksia ja sitten pitää odottaa toista näytettä ja sitten vasta pääsee keskeyttämään raskauden ( ja se lupa siihen jos tarvitsee). Joulu vielä tulossa niin kuvittele jos raskauden keskeytys menis jonnekkin tammikuulle. Mä niin rukoilen että kaikki on kunnossa.

Luin nyt aikaisemmat viestit ja onnea sinunkin odotukseen! Toivottavasti saat ne mahd pian ja saat hyviä uutisia!!
 
Hei! Löysin tällaisen jossa tilanne oli hieman samantyyppinen kuin sinulla: https://verneri.net/yleis/matalat-veriseulan-arvot-vahainen-niskaturvotus

En osaa sanoa syytä miksi nipt on valittu tilanteessanne. Me saimme oysissa itse valita haluammeko niptin, lapsivesipunktion vai istukkanäytteen. Kertoivat myös sen, että tuloksen ollessa positiivinen tulee tulos varmistaa lapsivesipunktiolla. Tulosten odottaminen on hirvittävän raskasta ja vielä sitten jos joutuu lapsivesipunktion tuloksia odottamaan.

Tämä joulunaika on hyvin ikävä käydä läpi tällaista. Lapsille olen yrittänyt joulumieltä luoda, mutta oma on kadoksissa.

Voimia sinulle odoyteluun, toivottavasti saisimme molemmat hyviä uutisia ja pääsisimme rauhallisen joulun viettoon.
 
Sain niptin tulokset tänään. Trisomia 21. Taistatietona vielä uusille lukijoille: Ikä 27v, kolmas lapsi. Nt 13+5 2,6mm, hcg 2,58mom ja pappa 0,49mom. 1:123 downille ja näin kävi. Me pidämme lapsen tästä huolimatta, mutta kyllähän tämä shokki on.
 
Mä oon varma että hän tuo teille paljon onnea ja iloa elämään toivottavasti loppu raskaus menee hyvin ❤

Mä soitin äityispolille tänään, koska en voinut kestää ajatusta, että ekana pitää odottaa niptin tulosta, sitten lapsivesinäytettä ja sen tulosta. Sain lähetteen KYSsiin mutta en tiiä millon kuulen sieltä ja miten nopeasti saan lähetteen. Vähän vastahakoisesti kätilö pyysi lääkärin neuvoa. Aion soittaa huomenna neuvolaan ja pyytää voisko verikokeita tehdä uudestaan. En vaan voi uskoa kuinka alhaalla ne on. Pelottaa että pieni ei ole enää edes elossa
 
Hyvä kun selvittelet itse asiaa, kumma et päässyt suoraan istukkabiopsiaan. Kirjoittelit aiemmassa viestissä että toivottavasti ei mene joulun yli. Meillä istukkabiopsian tulokset tuli kahdessa päivässä (otettiin ti, tulokset tuli to) ja valviralta hain lupaa seur. ma ja se tuli ti jolloin sain ensimmäisen keskeytyspillerin. Kaks päivää myöhemmin menin osastolle. Eli viikossa varmistui trisomia 13 ja keskeytin raskauden. Valviran kokoukset on ti ja to, jolloin näitä lupa-asioita käsitellään.
Mutta toivon todella että teille tulee onnellisia uutisia ja pääsette nauttimaan joulusta! Yritä olla rauhallisin mielin. Halusin vaan kertoa näistä, kun on vielä tuoreessa muistissa.
 
  • Tykkää
Reactions: NiiskuNeiti2020
Eisaaollatotta: Toivottavasti teidän tilanne selviää pian ja eptietoisuus loppuu ♥

Me olemme täällä sulatelleet tietoa tulevasta down-vauvasta. Onneksi olen saanut loistavaa vertaistukea muilta down-perheiltä. Ultra tehtiin keskiviikkona eikä vauvassa vielä näy mitään downiin viittaavaa, rakenteet ja kasvu kunnossa.
 
Kiitos Aarni ja Minona!

Kävin tänään siellä istukka testissä mutta se ei onnistunut. Istukka oli liian matalalla ja suolet oli edessä niin liian suuri riski. Lääkäri epäili että saattaa olla jonkinmoinen sydänvika koska sydän näytti isommalta kuin mitä piti olla. Muita ”vikoja” ei löytynyt.

Ja pari tuntia sen jälkeen sain puhelinsoiton kätilöltä. Ja ette ikinä usko mitä! Nipt oli normaali!!!! Mullahan oli siis pappa 0.05 ja hcg 0.04 ja vauvan ikä ensimmäisessä ultrassa pari viikkoa jäljessä ja mahdollisuus edwardsiin 1:5. Ihan hullua. Mä toivon sydämeni pohjasta että tyttö jaksaa kasvaa ja muuta ongelmaa ei tule.

Ja Aarni toivottavasti sinunkin loppuraskaus menee hyvin eikä ikäviä yllätyksiä tule ❤
 
Voi miten mahtavia uutisia!! ♥ Toivottavasti pienen sydän olisi kunnossa ja vaikkei olisikaan niin onneksi näitä sydänvikoja voidaan korjata todella hyvin. Ihanaa joulun aikaa ♥
 
Mä aattelin tulla vielä ilmoittamaan mitä tänne kuuluu. Mulla oli tänään ultra missä yritettiin kattoo näkyykö mitään poikkeavaa, etenkin siinä sydämessä. Hyvät uutiset on, että sydän näyttää ihan normaalilta. Huonot uutiset on ne, että lääkäri epäilee pienellä olevan triploidia, mikä on vieläkin harvinaisempi ja vakavampi kun edwards. Eli siinä on siis 69 kromosomia, kaikkia kolme. Pienokaisen kasvu on todella hidasta; pää-peppu mitta tais vastata viikkoja 12+2 kun pitäs olo noin 17. Pää oli kaksi viikkoa ”suurempi” kuin vatsa, ja sydän täytti melkein koko rintaontelon, se oli niin iso. Istukka peitti vain ehkä vähän alle neljänneksen vaikka sen pitäs täyttää melkein koko kohtu. Ja lapsivettä oli todella niukasti. Haettiin valviralta keskeytystä ja lupa pitäs tulla huomenna. En tiedä pystynkö keskeyttämään näin lähellä joulua. En oo vieläkään uskaltanu kertoa kellekään tästä ja en haluu itkeä jouluna kun mennään porukoille. Mutta en tiiä kestänkö sen kolme viikkoa kun tullaan takas kotiin uuden vuoden jälkeen. Sinänsä mieli tekis jättää keskeytys sinne tammikuulle, koska saan uuden ultran ja toivon että siinä olisikin kaikki kunnossa, mikä on erittäin todennäköistä. Mutta pelottaa keskeyttää raskaus, josta ei ole täysiä todisteita, että on kromosomivika!! Entä jos se olisikin terve lapsi. Istukkanäytettä ei saa otettua kosk se on ihan liian pieni ja lapsivettä ei vieläkään oo paljoo mitään. Tää on oikeesti ihan hirvee painajainen!!
 
Eisaaollatotta: Olen sanaton, juuri kun kaikki näytti teidän osalta hyvältä niin eteenne tulee tällainen tilanne. Olen todella pahoillani! Ajoituskin on kyllä ikävin mahdollinen. Eikö tosiaankaan ole mitään majdollimahdol selvittää tuota triploidiaa varmaksi? Toivon sinulle voimia tämän päätöksen edessä. ♥♥ Olet ajatuksissa.
 
Kiitos paljon ❤ Ei ainakaan toistaiseksi, eikä kyllä välttämättä myöhemminkään jos lapsivesi ei lisäänny. Kyllä mä ymmärrän, että kasvu jätättää paljon, mutta jotenkin pelottaa ihan hirveesti keskeyttää, koska vieläkään ei näy vakavia rakenneongelmia. Ja triploidiassa niitä kuulemma pitäs olla ja paljon. Sitä se lääkärikin vähän ihmetteli. Mutta sitten oli rakenneongelmia tai ei, niin sen vartalon kasvu on paljon jälessä ja istukka on mitättömän pieni niin vaikee kuvitella että siellä mitenkään vois terve lapsi tulla. Ainiin ja istukka kuulemma toimii täydellisesti eli hidas kasvu ei voi johtua siitä. Ei hitsi kun ei vaan tiedä mitä tehdä
 
Miten teillä nyt menee? Olet ollut ajatuksissa!
 
Mä aattelin tulla vielä ilmoittamaan mitä tänne kuuluu. Mulla oli tänään ultra missä yritettiin kattoo näkyykö mitään poikkeavaa, etenkin siinä sydämessä. Hyvät uutiset on, että sydän näyttää ihan normaalilta. Huonot uutiset on ne, että lääkäri epäilee pienellä olevan triploidia, mikä on vieläkin harvinaisempi ja vakavampi kun edwards. Eli siinä on siis 69 kromosomia, kaikkia kolme. Pienokaisen kasvu on todella hidasta; pää-peppu mitta tais vastata viikkoja 12+2 kun pitäs olo noin 17. Pää oli kaksi viikkoa ”suurempi” kuin vatsa, ja sydän täytti melkein koko rintaontelon, se oli niin iso. Istukka peitti vain ehkä vähän alle neljänneksen vaikka sen pitäs täyttää melkein koko kohtu. Ja lapsivettä oli todella niukasti. Haettiin valviralta keskeytystä ja lupa pitäs tulla huomenna. En tiedä pystynkö keskeyttämään näin lähellä joulua. En oo vieläkään uskaltanu kertoa kellekään tästä ja en haluu itkeä jouluna kun mennään porukoille. Mutta en tiiä kestänkö sen kolme viikkoa kun tullaan takas kotiin uuden vuoden jälkeen. Sinänsä mieli tekis jättää keskeytys sinne tammikuulle, koska saan uuden ultran ja toivon että siinä olisikin kaikki kunnossa, mikä on erittäin todennäköistä. Mutta pelottaa keskeyttää raskaus, josta ei ole täysiä todisteita, että on kromosomivika!! Entä jos se olisikin terve lapsi. Istukkanäytettä ei saa otettua kosk se on ihan liian pieni ja lapsivettä ei vieläkään oo paljoo mitään. Tää on oikeesti ihan hirvee painajainen!!
Teillä on varmasti jo asia selvinnyt suuntaan tai toiseen, mutta sanon kuitenkin, että olen tosi pahoillani kokemastanne. Hirveän raskasta ihan vaan jo tuo epätietoisuuskin. Itselläni todettiin nyt tammikuussa sikiön kuolleen kohtuun rv15+ ja syyksi paljastui juurikin tuo triploidia. Nt-ultrassa ennen joulua kasvu jätätti ja siitä ”pääsimme” jatkotutkimuksiin. Joulu ei siis todellakaan ollut kovin onnellinen tänä vuonna ja odottaminen oli todella raskasta. Tammikuussa lapsivesinäytteen ottopäivänä selvisi, että kohdussa ei enää ollut eloa. Seuraavana päivänä pieni syntyi sairaalassa.

Olen lukenut tämän ketjun alusta loppuun surressani menetystä. Paljon todella surullisia ja koskettavia tarinoita. Nyt päivä kerrallaan eteenpäin...
 
Hei Minona! Anteeksi kun unohdin vastata viestiisi! Mitä sulle kuuluu?

Olen pahoillani Pompulam että sinä jouduit käymään tuon läpi. Voimia teille ❤

Eli mä tein raskauden keskeytyksen sillon seuraavan päivänä kun kirjoitin edellisen viestin. Tai siis otin sen ensimmäisen tabletin sillon ja pieni syntyi 21.12 eli ei meilläkään ollut kovin onnellinen joulu. Se keskeytys oli aivan kauheeta! Mä olin ihan varma että lapsi olisi terve. Ajattelin vain minkä virheen tein enkä päässyt enää ajassa taakse päin. Näin pienokaisen syntymän jälkeen ja se näytti niin täydelliseltä. Mulla oli vasta 12.2 lääkäri käynti missä selvisi että lapsella olikin se triploidia eli melkein pari kuukautta kärvistelin sen kanssa. Toisaalta onneksi tein keskeytyksen sillon koska äitini kuoli yllättäen 17.1. Kuvittele jos olisi pitänyt tehdä keskeytys äidin kuoleman jälkeen. Onneksi minulla on jo lapsi niin on syy minkä takia elää ja jaksaa. Silloinen puoliso (ja lasten isä) oli vielä ihan hirvee minuu kohtaan. Onneksi me eilen päästiin lapsen kanssa muuttamaan toiseen paikkaan. Pahoittelut viestistä tuli synkkä mutta jotenkin tuntuu että nyt on kyllä niin pohjalla kuin olla ja voi. Olisipa äiti täällä ❤
 
@Eisaaollatotta kiva kun vastasit, aina välillä mietin miten sulla meni tuo diagnoosi, kun samoja aikoja "kärsittiin". Mulla menee aika stressatessa, kun odotan uutta pientä ja nt ultra lähestyy (ja veriarvot taas mitä sattuu..)

Muistan itsekin sen tunteen että "jospa se olikin terve ja tein hätiköidyn päätöksen", mutta onneksi siellä jälkitarkastuksessa käytiin läpi kaikki mitä oli pielessä sikiöllä ruumiinavauksen mukaan. Mutta niin, sulla on ollut tosi rankka talvi, olen pahoillani :unsure: toivottavasti pääset pian jaloillesi, onneksi sulla on jo yksi pieni pitämässä kiinni arjessa. Epäreilua miten yhdelle ihmiselle tulee aina kannettavakseen niin paljon.​
 
Täällä kanssa verikokeista paskat arvot, PAPP-A 377 ja HCG 209... luojan kiitos kävin katsomassa nuo etukäteen, niin ei odota mitään hyviä tuloksia ultralta. Eli huomenna ultra, ja valmiina ollaan menossa seuraaviin seulontoihin ja siitä sitten myös keskeytykseen. Juu, noista ei voi suoraan sanoa mitään, mutta jos toinen on 3 kertaa pienempi kuin käyrän arvot ja toinen 3 kertaa liian iso, ei mitkään tekijät niistä muokkaa hyviä MoM-arvoja. Ruotsin kaavan mukaan katselin jo HCG:n olevan yli 3 MoM. Ja siihen vielä yhdistettynä aivan liian pieni PAPP-A... ei voi mitään, mutta keskeytys pelottaa hirveästi. Taustalla 2 km, ja nekin oli jo riittävän kivuliaita ja epämukavia. :S
 
@AnnMariii eihän nuo arvot ole vielä mitenkään "kuolemantuomiot" , niissä kun on aika paljon vaihteluita päivän ja raskauden mukaan. Niitä ei voi itse tulkita, lääkärikin sitä painotti kun kyselin. Mulla oli edellisessä raskaudessa matalampi PAPPA kuin sulla, mutta en jäänyt seuloista kiinni vaikka sen MoM oli 0,33 eli alhainen. Niin siis seulat oli ok mutta sikiöllä oli loppujen lopuksi Turner ja päädyin keskeytykseen jo toista kertaa. Jos ei olisi ultrassa ollut markkereita niin eipä olisi mitään edes tiedetty (ja silloin olisi ennustekin ollut parempi)
 
Yhteistyössä