"Toisenlainen" elatusmaksujuttu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Keittiönoita
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Keittiönoita

Vieras
Exä tuossa laittoi tekstaria hetki sitten. Kysyi, mitäs nyt tehdään, kun ensi kuussa junnusta lapsilisä loppuu. Junnun opiskelut tietty maksaa, kun on lukiossa. Maksaa harrastukset, ruoka ja kaikki muu. Kysyi, haluaisinko, että hän ryhtyisi maksamaan joka kuukausi jonkun tietyn summan. Tähän asti meillä ei ole elareita maksettu vaan yhdessä ollaan poika elätetty. Se on maksanut, kummalla on sillä hetkellä ollut paremmin siihen varaa. Ja kysyi, millaisen summan. Ehdotti itse 500 euroa kuussa :o :o :o :o

En mä osaa sanoa, paljonko toi poika kuluttaa :/ Joskus enemmän, joskus vähemmän. Mä en haluais mitään elareita vaan jatkaisin kuten on nämä 17 vuotta jo ennenkin menty. Eli tarpeen mukaan maksellaan. Exä kuitenkin on sitä mieltä, että koska mä joustin aikoinaan lamavuosina ja elätin junnun ihan yksin, nyt olisi hänen vuoronsa helpottaa ihan reilusti meidän elämää. Onhan exä tietty maksanut näiden vuosien aikana junnulle kaikenlaista kuten tietokonetta, telkkaria, polkupyörää jne, mutta siis mitään kuukausittaisia elareita ei ole maksanut. Mä vaan en kertakaikkiaan osaa edes lähellekään arvioida, paljonko toi junnu kuukaudessa kuluttaa.
 
:D

Jo on inhottava ihminen! Herää kysymys, miksi hänestä tuli exä... :whistle:

Mitäpä, jos ehdotat, että esim. joku harrastus ja vaikka koulukirjat menevät hänen piikkiinsä vakiona ja muista neuvottelette? tms...
 
No mutta toihan kuulostaa hyvältä! Aina saa kuulla ja lukea siitä kuinka exät eivät halua maksaa elareita ja kuinka vaikeaa niit'ä rahoja on saada. Kyllä teidän tilanne kuulostaa hyv'ltä! :flower: Mitenkäs sun exä onkin noin täysipäinen mies? :o :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Baroness of Bastardia:
:D

Jo on inhottava ihminen! Herää kysymys, miksi hänestä tuli exä... :whistle:

Mitäpä, jos ehdotat, että esim. joku harrastus ja vaikka koulukirjat menevät hänen piikkiinsä vakiona ja muista neuvottelette? tms...
No ei harrastus, koska junnun harrastukseen uppoaa vaikka tonni päivässä, jos niikseen tulee :D Mutta ehkä exä vois ruveta maksamaan sen satasen junnulle kuukausirahaa. Tähän astihan junnu on saanut kuukausirahana lapsilisänsä ja sillä rahoittaa harrastuksensa, kännykkänsä ja huvituksensa. Se satanen kuussa ja koulukirjat voisi olla ihan jees.

Mutta oikeasti exä on viime aikoina jo ahdistellut mua sillä, mitä toi junnu tarvitsee. Kun ei se just nyt tarvitse yhtään mitään erityistä |O

Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Baroness of Bastardia:
:D

Jo on inhottava ihminen! Herää kysymys, miksi hänestä tuli exä... :whistle:

Mitäpä, jos ehdotat, että esim. joku harrastus ja vaikka koulukirjat menevät hänen piikkiinsä vakiona ja muista neuvottelette? tms...

Heh; minullekin tuli heti mieleen, että miksi ihmeessä tällainen mies on exä :)

No hyvältä tyypiltä vaikuttaa! Ota ihmeessä vastaan, keksit varmasti hyvän kohteen itsellesi säästyviin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja kaalimaan vartija:
Mitenkäs sun exä onkin noin täysipäinen mies? :o :D
Ei se ole mitenkään poikkeuksellisen täysipäinen mies, sille vaan oma lapsi merkitsee enemmän kuin mikään muu maailmassa =)

mä oon kade :snotty:

peesailen kyllä nöppöstä tässä asiassa.. :whistle:
 
Ihanaa, että tällaisiakin asioita tuodaan julki! Ei nämä harvinaisuuksia ole, mutta valitettavan usein esillä on ne negatiiviset asiat... Nuo koulukirjamaksut olis hyvä idea ja sitten mulle tuli sellanen mieleen, että jos miehellä on varaa maksaa enempi niin pistäis junnulle säästöön vaikka omaa autoa, ajokorttia, asuntoa tms. varten loput.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
Anna isän maksaa se 500? pojan tilille ja poika sitten itse huolehtii kaikista rahaliikenteestä joka koskee häntä itseään.

sun tilille se 500, josta annat kk rahaa satasen, jää 400 jemmaan, isoja hankintoja ja kirjoja varten. lopun annat muhia tilillä. ja niillä avustat sitten ajokortissa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vv:

Peesaan :)

Ja hatunnosto miehelle, muista sanoa kehut myös :D
 
Ensin onnittelut mukavasta exästä! Toiseksi, älä missään tapauksessa kieltäydy rahasta jonka ex haluaa lapseensa käyttää, se rahahan on tarkoitettu poikaan. Ei suomessa exällä elatusta makseta vaan lapsella on oikeus molempien vanhempien tulotasoiseen elatukseen. Eli jos ex kokee että 500e on hänestä kohtuullinen raha laittaa poikaa kuussa niin ilman muuta annat hänen sijoittaa sen verran, mietitte sitten junnun kanssa yhdessä isompia ostoksia, reissuja jne.
 
Yhteistyössä