Töihin paluu kotivuosien jälkeen ja miehen suhtautuminen?

[Mites muilla?]

Millaisia reaktiota te olette saaneet miehiltänne palattuanne työelämään?

Palasin 2 kk sitten töihin reilun 4 kotivuoden jälkeen. Meillä on siis 2 lasta ja kuopus on nyt hiukan päälle 2-vuotias ja esikoisesta jäin töistä äitiyslomalle. Olen nauttinut olostani kotona, mutta niin olen myös nauttinut työnteosta palattuani töihin.

Mies on se mikä nyt ärsyttää.. hän on esimies asemassa ja kunnianhimoinen työssään.. työ on samalla hänen harrastuksensa. Kun olin kotona niin miehen työaika oli hyvin joustava töihin päin ja minä pyöritin meidän lapsiperhearkea. Mies toivoa kovasti, että palaan töihin, sillä kyllä se meidän taloudellista tilannetta parantaa ja minäkin sitä kaipasin. Hän tosin "säälitteli" minua, etten arvaakkaan kuinka rankkaa on tulla kotiin töiden jälkeen ja vetää lasten kanssa toinen työpäivä... nooh.. nyt kaksi kk töissä olleena voin sanoa, että nautin hemmetisti töistäni ja panostan siellä ollessani 100% ja iltaisin on ihanaa touhuta lasten kanssa. Tuntuu, että työ antaa minulle energiaa ja tuo sitä myös kotiin.

Mutta mies! Hänen ilona on hakea lapset hoidosta ja koska lapset myös sairastaa niin hän on omalta osaltaan velvollinen hoitamaan sairastavia lapsiamme. Hänen elämään on siis tullut aika paljon uusia asioita, vastuita ja "rajoituksia". Nyt oli 3 päivää kotona lasten saiastaessa ja nyt kiukkuaa minulle kun sai myös taudin... sama tauti on minullakin, mutta se ei haittaa minun työsuoritusta kun hänelle se on "manflu"

Onko teillä muilla käynyt samoin?

 

[Oehh]

Ei ole käynyt samoin. Meillä on perheessä kaksi tasavertaista vanhempaa, jotka molemmat ymmärtävät lapsiperheen arjen vastuita ja rajoituksia. Molemmille vanhemmalle on myös oma työ tärkeetä. Ei mun mies surkuttelee, jos on sairaan lapsen kanssa kotona. Suhtautuu lähinnä, että elämä on! Tosin, meillä erona teihin se, että molemmat vanhemmat ovat olleet vuorotellen lasten kanssa perhevapailla, joten ei ole päässyt muodostumasn tätä työvanhempi vs kotivanhempi asetelma. Kummallakin kokemusta molemmasta roolista, niin arki on jouhevaa

 

[vierailijax]

Ei ole käynyt noin. Aina ollaan oltu tasavertaisia vanhempia,eikä mulla ole ollut suurempi vastuu vaikka olinkin kotona.

Ihan samanlaista elämää nyt vietetään,vaikka olenkin palannut takaisin töihin ha kouluun.

 

[nnoh]

Meillä on ainoastaan sairastelujen takia ollut enemmän ärtymystä. Mille ei nyt voi tietenkään mitään. Mies on kuitenkin pystynyt enemmän joustamaan kuin minä, ja jäänyt useammin kotiin kuin mä. Onneksi lapset eivät hirveästi ole sairastaneet, mutta tietenkin yleensä juuri silloin kun mä olen töissä paikkaamassa jonkun henkilön töitä eikä ole helppo vielä sitten mun tilalle keksiä toista. Joten mies on jäänyt silloin kotiin. Sitten jos miehellä on vaikea työtilanne, minä jään kotiin. Onneksi sitten vielä anoppi joskus pystyy auttamaan.

Meillä on sama tilanne, että mies hakee lapset hoidosta. Se on jossain mielessä rankkaa, kun sitten yleensä mies tekee myös ruuat. Ja töitten/hoidon jälkeen mies ja lapset ovat nälkäisiä, ja ruuan odotus voi viedä hermot tiukoille. Joskus mies on napissut omasta työmäärästä lasten kanssa. Jos oikein pahasti napisee, olen sitten yrittänyt auttaa, ja tehnyt etukäteen ruokaa että tarttee vain lämmittää. Työvuoroihini kun en voi pahemmin vaikuttaa.

Varmaan miehellä kestää hetki tottua uusiin rutiineihin. Mutta kun arjen on pakko saada pyörimään, se nyt vaan vaatii kaikilta taipumista asioissa.

 

[Ap....]

Kiitos kaikille vastaajille.

Mies on todellakin läsnä lasten kanssa silloin kun hän on kotona, joten hän on aivan loistava isä. Minä olen ottanut isomman roolin kotitöissä ja lastenhoidossa, koska tähän minun kotiäitinä oloaikaan on ajoittunut myös miehen urakehityksessä tiukin vaihe. Se on myös samalla meidän talouden bruttotuloja nostanut neljässä vuodessa n. 50 000 eurolla ylöspäin, joten tämä työnjako on ollut myös taloudellisesti kannattavaa.

Miehen pinnaa kiristää erityisesti nuo lasten sairastelut, joita luonnollisesti on päiväkotiuran alussa enemmän ennen kuin tasaantuu. Hän voi kuitenkin tehdä etätöitä kun taas minun työt tapahtuvat toimipisteessä, josta minä en voi viedä työasioita kotiin tai tehdä etänä. Päiväkodista haut tekee jo suht höylisti ja suunnittelen viikon ruokien laitot niin, ettei miehen tarvitse enää alkaa valmistamaan ruokaa vaan voi lämmittää jääkaapissa olevaa ruokaa. Mies osaa laittaa ruokaa oikein hyvin, mutta tekisin näin vaikka itse olisin hakemassa lapset päiväkodista. Ihan vain sen arjen helpottamisen vuoksi.

Jospa tämä tästä vähitellen.. onhan tämä välillä aika säätämistä kahdestaan. Onneksi lapset ovat tykänneet hoitopaikasta todella paljon ja hoitajat ovat tosi kivoja. Isovanhemmat asuvat kaikki 300-400 km:n päässä kuten myös muu suku on hajautunut muille paikkakunnalle paitsi tänne. Ystäviä meillä on paljon täällä, mutta he ovat työelämässä tai heilläkin on pieniä lapsia.

 

[vinkkinä]

Päiväkodista tulon jälkeen syömisstressin voi poistaa ihan yksinkertaisest ottamalla tuolloin heti helppoa välipalaa. Varsinainen ruoka voi olla myöhemmin; jää hyvin aikaa sitä rauhassa valmistella.

Meillä syödään yleensä seitsemän jälkeen kun kaikki kerääntyneet pöydän ääreen töistä / harrastuksista. Toki tiukimpina koululaisten harrastusiltoina syödään aiemmin valmistettua taikka einestä, mutta yhteisestä ruokailusta ei tingitä.