Töihin paluu vai hoitovapaalle

Iltaa, mulla loppuu äitiysloma huhtikuussa ja nyt mietin jäänkö vielä hoitovapaalle vai palaanko töihin. Töistä jäin äitiyslomalle 2005 ensimmäisestä pojastamme ja sen perään ehdin olla reilun puolen vuoden ajan hoitovapaalla kunnes toinen poikamme syntyi. Elikkä kotiäitinä olen ollut putkeen reilu kaksi vuotta. Haluaisin jäädä hoitamaan poikia kotiin, koska he ovat vain tämän pienen hetken pieniä, mutta toisaalta tekisi mieli mennä töihin takaisin. Suunnittelin olevani hoitovapaalla siihen asti kunnes nuorempi poika täyttää kaksi vuotta, eli heinäkuussa 2009. Miten te olette kokeneet töihin paluun,eli onko tullut ikävä kotona oloa? Entä miten työpaikat ovat suhtautuneet pitkään kotiäitinä oleviin jotka palaavat takaisin työelämään? Kiitos kaikille jo etukäteen.
 
No mää oon vimeeks ollut työelämässä 04.Nyt 2,5v ja ens viikolla 1v täyttävä.
Työhakufirman haastatteluun huomenna.
No olisin kotona,jos se vaan olis taloudellisesti mahdollista.
Voin tulla kertoileen miten haastattelussa meni ja miten suhtautuivat.
 
Aloitin syksyllä työt nuorimmaisen täytettyä 2 vuotta. Tosin en ollut koko kahta vuotta täysipäiväisesti kotona; tuli opiskeltua ja keikkatöitä tehtyä omassa vakipaikassa ja vähän muuallakin. En kaipaa nyt kotiaikaa, vaikka olisinkin mieluusti jäänyt kotiin pitemmäksikin aikaa. Tosin en muissakaan asioissa jää haikailemaan menneitä - elämä kulkee eteenpäin. Teen kuuden tunnin työpäivää ja se tuntuu sopivalta työajalta itselle, 2 vuotiaan hoitoajaksi sekä isompien koululaisten iltaohjelman pyörittämiseen. Tuntuu, että jaksaa sopivasti kaikkea =) Sen olen huomannut töistä poissaoloista, että mitään haittaa ei ole vuosienkaan poissaolosta. Kaiken ehtii ja kykenee oppimaan uudelleen ja muutenkin uutta tietoa tulee koko ajan. Meidän työpaikalla on kaikki useammankin vuoden poissaolijat otettu iloiten takaisin ja heitä on neuvottu siinä, missä ovat neuvoa kaivanneet. Kyllä niitä työvuosia ehtii kertyä, vaikka muutaman vuoden poissa kuvioista olisikin =)

Jos sinulla on taloudellisesti mahdollista ja haluat, niin jää ihmeessä kotiin hoitamaan lapsiasi. He ovat pieniä vain hetken, kuten itsekin sanoit :heart:
 
Iltaa, kävin töissä juttelemassa töihin paluusta ja ilmoitin palaavani syksyllä töihin, nuorimmainen on silloin 1v2kk ikäinen. Työvuorot muutettiin 8-16. Ihanaa kun saivat järjestettyä työvuorot toiveeni mukaan. Silti olen vielä kahden vaiheilla,palaanko töihin vai jäänkö kotiin. Onneksi on aikaa vielä miettiä. Hoitopaikkaa alan jo etsimään,varmuuden vuoksi. Stressaan ja mietin töihin paluuta vähän väliä ja mieli tekisi soittaa töihin ja sanoa että tulenkin vasta kesällä 2009. Tää on tosi ärsyttävää kun ei osaa päättää. Tai ehkä sen jo sydämessään tietää että tämän äidin paikka on kotona poikiensa luona. Mikään uranainen en ole, vaan koti ja perhe on mulle tärkeitä. Katsotaan miten tämä kevät menee ja sitten kesäkuussa on viimeistään tehtävä päätös. :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piparkakkupojanäiti:
Iltaa, mulla loppuu äitiysloma huhtikuussa ja nyt mietin jäänkö vielä hoitovapaalle vai palaanko töihin. Töistä jäin äitiyslomalle 2005 ensimmäisestä pojastamme ja sen perään ehdin olla reilun puolen vuoden ajan hoitovapaalla kunnes toinen poikamme syntyi. Elikkä kotiäitinä olen ollut putkeen reilu kaksi vuotta. Haluaisin jäädä hoitamaan poikia kotiin, koska he ovat vain tämän pienen hetken pieniä, mutta toisaalta tekisi mieli mennä töihin takaisin. Suunnittelin olevani hoitovapaalla siihen asti kunnes nuorempi poika täyttää kaksi vuotta, eli heinäkuussa 2009. Miten te olette kokeneet töihin paluun,eli onko tullut ikävä kotona oloa? Entä miten työpaikat ovat suhtautuneet pitkään kotiäitinä oleviin jotka palaavat takaisin työelämään? Kiitos kaikille jo etukäteen.
Mie olin kotiäitinä liki 3 vuotta, kun kuopus syntyi. Ja tykkäsin olla yli kaiken. Nyt olen tämän vuoden alusta ollut jälleen töissä, enkä ole mitään menettänyt. Hyvin olen päässyt työrytmiin kiinni, eikä ainakaan minun työpaikassani ole hommat kovinkaan oleellisesti muuttuneet.
Työnantaja oli hyvillään kun palasin 1/2 vuotta suunniteltua aiemmin, ja mie palasin mielelläni, sillä sain sovittua itselleni päivätyön. Normaalisti teen 3-vuorotyötä.
Pointtini on siis, että ole vain kotona lastesi kanssa, jos se on vähänkään taloudellisesti mahdollista. Meillä mies "elätti" meitä ja hyvin pärjättiin. Ruokaa oli pöydässä ja vaatetta päällä. Velkaa on niskassa, mutta ne saa hyvin sovittua pankin kanssa....
Koen saaneeni jotain arvokasta lapsiltani, ja nyt kun muutoksen tuulet ovat puhaltaneet, he ovat hyvin sopeutuneet muutoksiin...
 
Minä olen yrittäjä, joten pidin "täyttä" äitiyslomaa 3kk, jonka jälkeen palasin takaisin töihin. Tämä sopii meille ja meidän perheelle, mutta tiedän tämän olevan hyvin harvinaista. Teen neljäpäiväistä työviikkoa siten, että meille tulee hoitaja kotiin noin kuudeksi tunniksi. Eli käytänössä olen pois kotoa noin 5 tuntia niinä päivinä kun olen töissä.

Mutta siis ap:lle: jää kotiin, jos sinusta tuntuu sillä tavoin paremmalta ja pärjäätte. Kyllä töitä ehtii varmasti tässä maailmassa tehdä.

Työnantajana itse voin sanoa, että todella monesti äideillä (varsinkin jos on useampi lapsi) on loistava organisointikyky ja hiukan laajempi katsantokanta sekä tietynlainen vastuullisuus. Olen itse palkannut esim. 15 vuotta kotiäitinä olleen ja hän on aivan huippu tyyppi. Tietenkin jollain aloilla menee kehitys eteenpäin sen verran, että omia taitojaan pitää päivittää työelämää vastaamaan. Miinuspuolena on pienten lasten vanhempien poissaolot lasten sairastuessa ja välillä joustamattomat aikataulut. Mutta näidenkin asioiden haittavaikutus riippuu työtä, mitä tekee.
 

Yhteistyössä