Töihin paluu osa-aikaiseksi

Muistan kuulleeni, että alle kouluikäisen lapsen vanhemmalla on oikeus tehdä osa-aikaista työtä. Mutta en löydä mistään tätä lakipykälää.
Onko asia näin ja mistä löydän tämän pykälän?
Kiitti jos joku tietää.
 
Oikeus on myös koululaisten vanhemmilla, ja itse asiassa vain alle 3-vuotiaan sekä 1-2-luokkalaisen vanhemmille osa-aikaisuudesta korvataan KELA:n toimesta 70 euroa. Myös koululaiset tarvitsevat vanhempiaan. tosi paljon.
 
äiti täälläkin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.12.2006 klo 10:45 poikia3 kirjoitti:
Mutta äitiysloman jälkeen voi jäädä suoraan osittaiselle, jos on ollut saman työnantajan palveluksessa sen 6 kk ennen äitiyslomaa.
Hyvä tietää! Onko kokemusta, vai mistä sait tämän tiedon?
 
Minä olen itse jäänyt juuri noin, eli palasin äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen töihin ja osittaiselle työviikolle, perjantait vapaana. Samoin ovat toimineet lukuisat ystävänikin.

Eli lakia sovelletaan näin, jos olet ollut saman työnantajan palveluksessa johon perhevapaalta palaat, voi jäädä heti osittaiselle työviikolle. Mikä on erittäin järkevää. Mikä järki olisi palata töihin lapsen ollessa 1-vuotias, tehdä täyttä työviikkoa, ja puolen vuoden jälkeen lyhentää työaikaansa.
 

Yhteistyössä